Kukkulan kuningas

Tuukka Terva-aho

Tuukka Terva-aho on esiintynyt Wiima-, Pulu12- sekä Solid Powder –hiihtoleffoissa.
Tuukka Terva-aho on esiintynyt Wiima-, Pulu12- sekä Solid Powder –hiihtoleffoissa.
Australian Mt. Buller vuonna 1999. Käynnissä on snoukkaajien ja suksilaskijoiden suurimmat vuotuiset extreme-kilpailut, X-Gamesit. Vuorossa on tuntematon, 19-vuotias suomalainen Tuukka Terva-aho, joka laskee suksillaan jättimäiseen hyppyriin takaperin. Muutaman sekunnin päästä hänestä tulee ensimmäinen suomalainen X-Gamesin voittaja sekä ensimmäinen maailmassa, joka hyppää fakie-to-fakie double backflipin (käännös: tuplavoltti niin, että lähdössä ja alastullessa selkä on menosuuntaan).

New school -laskijoiden huippuihin lukeutuva Terva-aho oppi laskettelemaan Jyväskylässä kolmevuotiaana, sitä ennen hän pyrähteli puu-Järvisillä tasamaalla. Kun 10-vuotiaana tavallinen laskettelu alkoi kyllästyttää, Terva-aho ryhtyi kyhäämään luvattomia hyppyreitä Laajavuoren laskettelukeskuksen rinteille.

"Valvojan moottorikelkka oli lähes aina paikalla ennen kuin ennätimme edes kokeilla rakennelmaamme", tuhisee Terva-aho.

Ironista, että nykyään Laajavuoren rinteiden reilit, boksit ja hyppyrit ovat Terva-ahon suunnittelemia ja rakentamia.

Terva-aho treenaa kuusi päivää viikossa. Neljä kuukautta vuodesta kuluu ulkomailla, kesäkautena Uudessa-Seelannissa, talvella Pohjois-Amerikassa tai Keski-Euroopassa. Junioriaikoina rinnetunteja saattoi hiihtolomaviikolla kertyä lähes 80.

"Nyt kun laskee kaksikin tuntia kunnolla, paikat ovat ihan romuna."

Terva-aho reissaa ympäri maailmaa pääosin sponsorien tuella. Varusteissa koreilevat muun muassa Red Bullin, Salomonin, Exelin ja Zeal Opticsin logot. Kysymyksen kuukausituloista Jyväskylän ammattikorkeakoulussa tradenomiksi puoliteholla opiskeleva Terva-aho kuitenkin kuittaa 404 euron opintotuella.

"No, saa sponsoreilta muutakin kuin varusteet kaudessa ja kuukausittaisen energiajuomasatsin."

Terva-aholla on reilun parinkymmenen tempun repertuaari. Uusia trikkejä hän treenaa jatkuvasti.

"Joku saa villin idean, jota on pakko testata ja kehittää eteenpäin. Ajatus on sama kuin evoluutiossa. Vaikeimpia ovat invert-temput, joissa mennään sekä vaaka- että pystyakselin ympäri."

Loukkaantumisilta Terva-aho ei ole välttynyt. Viime kausi meni ohi polven eturistisiteen repeämisen takia. Toipuminen kesti kahdeksan kuukautta.

"Käsi on myös mennyt poikki pari kertaa, mutta ne paranevat nopeasti."

Talvella Terva-aho aikoo kokeilla taas murtomaahiihtoakin, tosin vain jyrkissä alamäissä.

"Se tulee olemaan siistiä, kun alla on pirun huterat vehkeet."

Skiexpo Messukeskuksessa 5.-7.11. Hengailualueella Mighty44, Ezkimo ja Happoradio sekä Audi quattro Rail Challenge, jossa kilpailee mm. Tuukka Terva-aho ja Mark Berendi. Liput 10 e.


Kommentit (2)

  • 1.
    Sivustakatsoja
    31.10.2004 14:04
    Ei ole mark berendi vaan mart perendi.
  • 2.
    -paarma-
    4.11.2004 03:20
    tsemit tuukalle ja terkut minskille :)
    -j&h-

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.

Lue lisää: Sportti

Cityn opas kiekkohulluuteen
Cityn MM-opas paljastaa... 9
Matin kanssa Sloveniassa
Käkkis Arhinmäki ja Matti Nykänen... 14
Totuus urheilusta
Cityn suuren sporttikyselyn... 15
Joel Pohjanpalo - Jalka pallossa
Joel Pohjanpalosta odotetaan... 6
Fitness
Kaikki paitsi juokseminen on turhaa 3
LiikuCity - Turun oudot lajit
Perusbicci vaarassa 3
Lätkän MM-kisat 2012
Kummolan stetson ja muu oleellinen lätkän MM-kisoista.
Jussi Seljas
Nyt lähti mopo käsistä 34
Hirveä hedari
Pää räjähtää, mitä tehdä. 7
Laskusuhdanne 2008-2009
Asiantuntijat kertovat, missä tänä vuonna suksi ja lauta luistavat...