Kun kukkiva keho kiinnostaa

Sisäpiiri

Kysymys: Kuulehan Walter. Itseäni on alkanut huolestuttaa eräs asia. Nimittäin finnit. Oman naaman ollessa kyseessä niistä pääsee yleensä helposti eroon, armaan poikaystävänikin talirauhaset ovat vielä mahdollisuuksien rajoissa. Onnea on, kun pääsee finnin puristamaan eikä sitä tarvitse enää katsella (punertavan jäljen kestää, kun finnin taliosa on poissa)! Valitettavasti sietokykyni kyseisessä asiassa on matala ja joudun puremaan hammasta, etten nipistäisi bussissa edellä istuvan niskaa. Kerro siis, olenko ongelmani kanssa yksin ja onko minulla syytä olla huolissani. Pelkään taipumuksieni vaikuttavan sosiaalisiin suhteisiini.
Joudunko hoitoon?

Vastaus: On puistattavaa edes ajatella teidän pakkomielteisten finnienpuristelijoiden sormia, joille kuvottava finnivisva jatkuvasti ruiskahtelee. Mikä pahinta, te olette sairaan taipumuksenne ajamina koko ajan toisten ihmisten finnien kimpussa. Teidän tilanteenne on todella huolestuttava. Sinun täytyy lainata kirjastosta rauhoittavaa lukemista. Suosittelen teoksia Buddhaa vasta-alkajille ja Tao for Dummies.

Kysymys: K. Kimpulainen viihtyy ravintola Teatterissa, jos sinne kiireiltään ehtii. Pub U. Kaleva on hänen kantabaarejaan.
Anna

Vastaus: Kiitos!! Tämä on tärkeää tietoa, kun komea ja älykäs Kimpulainen esiintyy jo kolmella tv-kanavalla.

Kysymys: Käyn usein ulkona juhlimassa ja dokaamassa ystäväni kanssa, joka on homo. Itse olen kuitenkin hetero, mutta koska kapakassa keskityn yleensä lähinnä juomiseen ja hauskanpitoon, enkä yleisen tavan mukaan iskemään naisia, minut usein leimataan homoksi. Tämä tapahtuu usein varsinkin, kun ystäväni on hyvin äänekäs ja iloinen eikä häpeile esim. pussailla poikia kapakoissa, mukaan lukien minua. Mistä ihmeestä johtuu tämä ihmisten tarve kapakoissakin tulla kommentoimaan homojuttuja: a) tietämättä yhtään mitään minusta b) mitä vittua se niille muutenkaan kuuluu c) kuvitteleeko jotkut tosiaan, että kaikki homon kaverit on myös homoja?
Tommi

Vastaus: Homovitsit eivät lakkaa ilahduttamasta heteromiehiä. Ne ovat myös kaupallisen viihteen genre. Esimerkiksi Benny Hill ja Liberace, jotka itse olivat homoseksuaaleja ja jopa kuolivat aidsiin, viljelivät viihdeohjelmissaan jatkuvasti kevyttä homotsoukkia. Heteromiestä kihelmöi heittää raa’an vitsin muodossa eräänlaisia tarjouksia: “Vitun homo, haluutsä kymmenen tuumaa parrua perseesees?!”

Kysymys: Pakkopaita. Mistä saisin tuon mitä mainioimman asusteen vartaloani koristamaan? Myydäänkö niitä jossain? Loistaisi mukavasti UV:ssa.
Bilerassi

Vastaus: Nahkaisen pakkopaidan voi tilata ulkomailta noin 500 eurolla. Tsekkaa netistä hakusanalla strait jacket. Potilaiden pukemisesta oikeisiin pakkopaitoihin on Suomen sairaaloissa jostain kumman syystä luovuttu, joten pakkopaitoja ei enää valmisteta. PS. Olin tätä kysymystä selvittäessäni lähellä joutua itsekin hoitoon. Mutta ilosanoma: sain vielä jäädä avo-osastolle.



Kommentit (3)

  • 1.
    Hoomoilanen
    23.11.2002 09:54
    Viitaten suomalaisten miesten homosuhtautumiseen, ei pidä unohtaa suurta kasvattaa instituutiotamme, armeijaa. Jokainen intin käynnyt on saanut "ilon" kuulla homovitsien helmet viimeisten sadan vuoden ajalta, ou jee. Erityisen suurta hilpeyttä herätti aina tilastollinen vitsi; alikersantin ilmoitus että tässäkin ryhmässä on tilastojen mukaan ainakin yksi homo ja kukahan se mahtaa olla hi hih hih hih... Toinen asia mikä ihmetyttää, on nuorten kundin homo-haukkuminen. Monet suuttuvat homottelusta aivan tosissaan. Vaikka itse olen hetero, pidän homomiehiä keskimääräistä älykkäämpinä. Täytyyhän heidän olla että selviävät tästä idioottilaumasta.
  • 2.
    Hilllll
    3.12.2002 22:21
    Ööh Benny Hill kuoli sydänkohtaukseen lempi tuolissaan ja ei edes hävennyt suhteitaan sarjassa esiintyviin nuoriin NAISIIN. Liberace oli kyllä umpi homo mutta Benny ei. Walter ota se pääs sieltä perseestäs ulos.
  • 3.
    mauriainen
    8.2.2007 02:59
    Syvä homo täs, huomasin pienen asian eli mä olen hyvin toimeentuleva, siisti ja markkinoiva gay, moni hetero tunkee päätään mun siivellä. Sehän on ihan ok, mun elämä on mun, keskivertohetero elää sitä rivarielämäänsä, eikä tunge peppuaan häiritsemään toisten elämää. ok.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Vartalohoitajanne! Ekololita

Babydollit ovat taas kuuminta muotia - sikäli kuin pystyn tajuntani rajamailla...

Walter de Camp • 21.5.2012 (2)

Lue lisää: uusin City-lehti

Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.

Lue lisää: Sisäpiiri

Kun Prinssi Oikeaa ei näy?
Sisäpiiri 58
Nuuh, Eau de Dena?
Sisäpiiri 10
Miksi söpö nallekarhu ei saa naista?
Sisäpiiri 2
Miksei punapää kiinnosta miehiä?
Sisäpiiri 8
Romani-ihanne
Sisäpiiri. 4
Pulisongit kelpaavat metroseksuaaleille
Sisäpiiri 23
Ei maitonaamoille
Sisäpiiri. 2
Miksi kiekkoilijalla on perse pitkällä?
Sisäpiiri 8
Manboobsien mysteeri
Sisäpiiri 2
Mitä mies tekee naistenvaatekaupassa?
Sisäpiiri 10