Kuuma lista 11/11

Mistä kaupunki puhuu?

  1. Sateenkaarihallitus
    Monet epäilevät, että Kataisen sateenkaarihallitukseen saattaa lipsahtaa pari heteroakin mukaan.
  2. Leijonien kännikohu
    Väärin voitettu, totesivat tunnetusti täysraittiit toimittajat ja Alpo Suhonen.
  3. Iso Arska
    Lehtolapsi taloudenhoitajan kanssa todistaa, että kaikilla ei suinkaan ole vaikeuksia löytää palvelukseensa hyvää henkilökuntaa.
  4. Lady Gaga
    Uusi levy on vakuuttanut kriitikot, jotka sanovat, että Gagan kakkonen vaikuttaa todella hyvältä.
  5. Thaivaimot
    Thai-vaimoja on Suomessa ennätysmäärä, koska thainaiset mahtuvat pieneen tilaan, he syövät vähemmän ja heitä on helpompi kuljettaa paikasta toiseen.
  6. Älypuhelimet
    Puhelimen kadotessa katoaa merkittävä osa ihmisen minuutta. Tähän on tultu: ihmisen minuus on ykkösiä ja nollia.
  7. Kaarle Kustaa
    Mies kaahaa komeilla autoilla, käy vieraissa ja kaveeraa gangstereiden kanssa. Ruotsissa on maailman ainoa hiphop-kuningas.
  8. Kreikka
    Vastineeksi tuesta Kreikka voisi antaa Suomelle omaisuuttaan, kuten vaikkapa pari tavernaa Rodoksen vanhastakaupungista.
  9. Edustaja Halla-aho
    Jussi on kirjoittanut vihaavansa ihmisoikeuksia, eikä hän suuremmin pidä kissanpennuista, delfiineistä, pörrösukista kuin pitsirintaliiveistäkään.
  10. Ylioppilaslahjat
    Ylioppilaalle kannattaa antaa jotain sellaista, mitä hän todella tarvitsee, kuten työttömyyskorvaushakulomakkeita.

Kommentit (1)

  • 26.5.2011 19:56
    Eikös nimitys Hedelmäpelihallitus olisi ollut parempi? Sateenkaari on niin positiivisesti latautunut. Hedelmäpeli taasen vie kaikki rahasi toinen toistaan kummallisemmilla yhdistelmillä, joilla luulisi voittavansa. :)

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...

Lue lisää: Kuuma lista

Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 3
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 3
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 5
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?