Kuuma lista 21/11

Mistä kaupunki puhuu?

  1. Euron tulevaisuus
    Euron jälkeisessä Euroopassa Suomi on vahvoilla, sillä meiltä löytyy runsain määrin oravia nyljettäväksi.
  2. Britneyn konsertti
    Pop-prinsessan uran suurin uhka on internet. Sieltä löytyy ilmaiseksi vaikka kuinka paljon perseitä ja tissejä.
  3. Kotikatu päättyy
    Kotikatu loppuu ensi vuoden lopulla. Ja me kun luulimme, että puheet maailmalopusta vuonna 2012 olisivat pelkkää huuhaata.
  4. Miesten kauneusleikkaukset
    Miehet ovat löytäneet botoxin. Ensi kesän trendi on sileät kassit.
  5. Rovio Entertainment
    Firman arvioidaan olevan miljardin arvoinen. Tämä on saanut porsaat vaatimaan samaa liksaa kuin linnuillekin maksetaan.
  6. Benedictus XVI
    Paavi on heikossa hapessa. Dementia ei onneksi haittaa paavin päätehtävää, eli järjettömän höpinän tuottamista.
  7. Lauri Tähkä
    Mamba, Yö ja Lauri Tähkä autiolla saarella. Mikä se on? Monien mielestä pirun hyvä idea.
  8. Kela suomentaa
    Kela alkaa käyttää selkeää suomen kieltä. "Tässä pari sataa ensihätään. Menisit töihin, saatanan juoppo vetelys!"
  9. Rasvasota
    On parasta käyttää samanaikaisesti voita, oliiviöljyä, rypsiöljyä ja margariinia. Jonkun niistä on pakko olla terveellistä.
  10. Uusi Nokia Tune
    DuBstep-muoti on nopeasti ohi, joten eurodisco-, sukkahousuheavy- tai voimaballadi-versio olisi ollut ajattomampi.

Deitti.net-kesätarjous!

Kommentit (1)

  • 1.
    635656
    7.11.2011 10:46
    se on kyllä dubstep, ei dup, noob

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...

Lue lisää: Kuuma lista

Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista 10/11
Mistä kaupunki puhuu? 2
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 2
Kuuma lista 24/11
Mistä kaupunki puhuu?