Kuuma lista

Mistä kaupunki puhuu?

Marilyn Manson ei veda vertoja Alatalolle.
Marilyn Manson ei veda vertoja Alatalolle.
Manson
Rockin antikristus Marilyn Manson ei paljoa hätkäytä maassa, jossa Mikko Alatalo on tuttu esiintyjä.

MM-kisat
Urheilujuhla parhaimmillaan: mitalitavoitteet täyttyivät, katsojia oli yli odotusten ja suurin osa urheilijoista selvisi doping-testeistä kunnialla.

Hiihtäjän logiikka
Jari Isometsä keksi hoitaa korkeaa hemoglobiiniarvoaan alppimajalla ja seuraavaksi hän hoitaa palovammojaan grillillä.

Sauli + Tanja = totta.
Sauli + Tanja = totta.
Politiikkaa & erotiikkaa

Niinistön ja Karpelan suhde on historiallinen. Koskaan ennen ei maassamme ole ollut poliitikkoparia, jonka voisi kuvitella harrastavan seksiä keskenään.

Suvi Lindén
Kulttuuriministeri ei salli dopingia ja siirtää Hiihtoliiton valtionavun missikisoille, jotka sentään ovat kulttuuria.

Prinsessa Stephanie
Monacon prinsessa Stephanie on rakastunut sirkustirehtööriin. Loogista, ovathan hänen aikaisemmat miehensä olleet pellejä.

Aira-alkkarit!
Aira-alkkarit!
Aira Samulin

IS 23.2.: "Suostuisin alusvaatemalliksi", Aira sanoo, mutta museovirasto suhtautuu penseästi ajatukseen.

Sonera
Amatöörinkin mielessä on käynyt, että miljardien käyttäminen ilman ostamiseen ei voi olla hyvää bisnestä.

Eduskunnan matkat
Pakkohan kansanedustajan on työaikanaan reissata. Ei reilun neljän kuukauden vuosittaisilla lomilla matkustelemaan ehdi.

Lolan tv-mainos
Lola ei myönnä kielletyn tv-mainoksen halventavan naista. Tiliotteen mukaan tilanne on täsmälleen päinvastainen.


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...

Lue lisää: Kuuma lista

Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 3
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 2
Kuuma lista 10/11
Mistä kaupunki puhuu? 2
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 7
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 4
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1