Kuuma lista

Mistä kaupunki puhuu?

Timo.
Timo.
T.A. naimisiin
Kunhan homoliitot saadaan virallistettua, Mikkonen aikoo naida itsensä.

Helikopterit
Ensin niitä kutsuttiin taisteluhelikoptereiksi, nyt saattohelikoptereiksi. Odotamme jännityksellä, milloin keskustelua aletaan käydä rauhanylläpitohelikoptereista.

Renoir löytyi
Ruotsin poliisi löysi varastetun arvomaalauksen edes sitä etsimättä. Nyt Ruotsin poliisivoimat ovat siirtyneet Palme-murhan tutkimuksissa uuteen tutkintalinjaan, jossa yritetään olla etsimättä Palmen murhaajaa.

Hermusen potkut
Kummaa logiikkaa. Eihän Hermunen ollut ohjelmassa turha henkilö, ainoastaan hänen vieraansa.

Vakoilukone
Mikäli kiinalaiset perehtyvät liian innokkaasti jenkkien sotilasteknologiaan, myös Kiinan hävittäjät putoilevat pian itsekseen ja ampuvat omiaan.

Jari.
Jari.
Lääkärilakko
Terveyskeskuksissa on viime aikoina joutunut jonottamaan tuntikausia. On mahdoton sanoa onko lakko jo loppunut vai jatkuuko se yhä.

Jari Sillanpää
Astui vihdoin ulos kaapista. Todistajat olivat paikalla, kun Jari iski miestä Helsingin yössä.

Eläkeikä
Sosiaaliministeri on ratkaissut filosofisista ongelmista suurimman. Elämän tarkoitus on tehdä työtä ja kuolla vanhuuteen työn ääressä.

Palaneen käry
Sanoma-WSOY sensuroi ohjelmasarjan, joka oli käsitellyt lehdistösensuuria. Tämä käry ei tuulettamatta haihdu.

Ampumalukio
Vaajakosken lukio Keski-Suomessa haluaa painottua ampumiseen. Seuraavassa vaiheessa lukio suuntaa kasvualalle salamurhaajalukioksi.

Mistä kaupunki puhuu?
Kerro sinäkin: city@city.fi, fax 09-561 56220.
Parhaat palkitaan.


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla

Lue lisää: Kuuma lista

Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 3
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 6
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 2
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma Lista
Mistä kaupunki puhuu? 3