Kuuma lista

Mistä kaupunki puhuu?

Katolinen kirkko
Paavi pyysi anteeksi Konstantinopolin tuhoa, joten tasaisen tahdin taulukolla katolinen kirkko pyytänee anteeksi suhtautumistaan ehkäisyyn ja naisten asemaan jo vuonna 2801.

Ihmeparantuja
Sairastelun vuoksi pidätystä vältellyt Peter Fryckman parantui hämmästyttävästi poliisin tiukalla kosketuksella olkapäähän.

Lätkän MM-kisat
16 maan turnaus on epätasainen, joten seuraaviin kisoihin otetaan Ukrainan, Latvian, Japanin ja Norjan iloksi myös Etelä-Afrikka, Albania, Kolumbia ja Pohjois-Korea.

Demokratia
"Eräs edesmennyt homo toivoi, että vastustaisin lakia", sanoi homoliitoista kansanedustaja Tuija Nurmi (IS 5.5.). Entä ne sadattuhannet homot, jotka toivovat päinvastaista?

George Bush tyhmempi
Ei USA ohjuspuolustusjärjestelmää tarvitse, onhan maalla tehokkaampikin ase. Aina kun Bush Jr. avaa suunsa, syntyy valtavaa tuhoa.

Hollywoodin käsikirjoittajat
Lakko vältettiiin, voimme huokaista helpotuksesta. Kauniiden ja rohkeiden juonikuviot eivät siis jatkossakaan etene lainkaan.

Tupakkasponsori
Ville Valoa seuraten Lenita Airisto hankkii sponsoriksi puunsuoja-aine-firman, Tahiti muovi- ja kemianteollisuuden tehtaan ja Johanna Raunio Suomen restauroijien yhdistyksen.

Monilahjakkuus
Jennifer Lopez ryhtyy muotisuunnittelijaksi, mikä on hieno idea. Lopez saa näin vihdoinkin jotain päällepantavaa itselleen.

Homottelu
Tom Cruise vakuuttaa, että hän ei ole homo, mikä onkin helppo uskoa. Cruisella on aivan liian huono maku homoksi.

Jasmin eroaa
Tulosvetorahat palautetaan pelaajille, koska kukaan ei ollut uskonut liiton kestävän kolmea kuukautta.

Kerro sinäkin: city@city.fi, fax 09-561 56220. Parhaat palkitaan.


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...

Lue lisää: Kuuma lista

Kuuma lista 06/11
Mistä kaupunki puhuu? 2
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma Lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista 18/11
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 3
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista 2/12
Mistä kaupunki puhuu? 3