Kuuma lista

Mistä kaupunki puhuu?

Janne
Janne
  1. Janne Kataja Iltapäivälehtien mukaan tv:stä tuttu moottoriturpa on rakastunut. Luvassa on tiukka kolmiodraama: Kataja, Kataja ja joku nainen.
  2. VR Rautatieyhtiön oman selvityksen mukaan myöhästelyt johtuvat siitä, että junat eivät ehdi asemalle aikataulun mukaisesti.
  3. Big Brother Miksi Big Brotherista ei ole kiinalaista versiota? Koska formaattiin kuuluu, että osanottajat eivät ole mitään ruudinkeksijöitä.
  4. Ulkopolitiikka Ehkäpä jo vuonna 2030 Suomessa voidaan ryhtyä keskustelemaan siitä, joko Suomessa voisi kenties ryhtyä keskustelemaan ulkopolitiikasta.
  5. Britneyn ongelmat Britney Spears taistelee lapsistaan oikeudessa. Mikäli Britney jää ilman lapsiaan, kuka hänestä sitten pitää huolta 28-vuotiaana?
  6. Hoitajia filippiineiltä Myös Ilkka Kanerva tukee ajatusta. Sieltä päin maailmaa on tunnetusti aina saanut hyviä hoitoja kohtuuhintaan.
  7. Kossun etiketti Uusi tai vanha, ihan sama. Kossunjuonnin ainoan etiketin mukaan sitä juodaan kunnes tullaan humalaan.
  8. Naisten viagra Tätä miehet ovat odottaneet jo pitkään. Enää ei tarvitse tuhlata lainkaan aikaa esileikkiin.
  9. Hoitajien palkat Hallitus etsii parhaillaan keinoja, joilla hoitajien palkkoja voitaisiin nostaa ilman, että siihen kuluu lainkaan rahaa.
  10. Musiikkilapsi Rasmuksen Lauri ja PMMP:n Paula saavat lapsen. Vielä ei tiedetä, tarvitaanko keisarinleikkausta vai syntyykö vauva normaalisti PMMP:n kautta.

Kommentit (1)

  • 1.
    Vopat
    25.9.2007 10:25
    Luvassa on tiukka kolmiodraama: Kataja, Kataja ja joku mies. Näin se menee...

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.

Lue lisää: Kuuma lista

Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 2
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 3
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 6
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 5
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 3
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 7
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1