Kuuma lista

Mistä kaupunki puhuu?

Jasmin.
Jasmin.
Kansan koti
Ruotsin poliisi on tutkimuksissaan jo pitkällä ja on lähes varma siitä, että Göteborgissa mellakoitiin.

Jasmin Mäntylä
Iken kannattaisi muistaa, että Jasmin tulee samasta vaalipiiristä ja on seuraavissa vaaleissa jo äänestysikäinen.

Seiskalle kilpailija
Hankkeen puuhamiehet ottavat mallia maailman parhaista aikakauslehdistä ja tekevät sitten kaiken päinvastoin.

Wapit
Mato Valtosen it-firma meni nurin ja nyt joudumme elämään ilman sen mullistavaa tuotetta, mikä se sitten olikaan.

Isot koirat
Taistelu- ja suojelukoirien eroista kiistellään, vaikka ero on käytännössä sama kuin puolustus- ja asevoimilla.

Tatu ja Eeka.
Tatu ja Eeka.
Suuri seikkailu
TV-kisan myötä Posio on tullut tunnetuksi ja jo yli miljoona katsojaa on päättänyt olla koskaan menemättä sinne korpeen.

Tatu ja Eeka
Digi-tv:n ohjelmisto-ongelmat on ratkaistu. Seuraavaksi oman show’n saavat Onnenpyörä-, Haluatko miljonääriksi- ja Maailman ympäri -ohjelmien voittajat.

Linda.
Linda.
Lääkärilakko
Kiitos lääketehtaiden sponsoroinnin, lakko loppuu varmuudella ennen rapukautta.

Linda
Linda mainostaa briteille leipää, mutta toistaiseksi vain melonien kysyntä on kääntynyt kovaan nousuun.

Veikkaus Oy
Risto Nieminen valittiin Ahteen seuraajaksi ja ensi töikseen hän jätti halaamatta onnittelijansa.

Mistä kaupunki puhuu?
Kerro sinäkin: city@city.fi,
fax 09-561 56220. Parhaat palkitaan.


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.

Lue lisää: Kuuma lista

Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista 08/11
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 5
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 4
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma Lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 2