Kuuma lista

Mistä kaupunki puhuu?

Göran.
Göran.
Porvali poliisikouluun
Lindan mukaan mitään kouluja ei tarvita, koska pamputus on Göranilla hallussa erinomaisesti jo nyt.

Miesten koulu
Salaisten elämien Pete Lattu viihtyi armeijan harmaissa 10 vuorokautta, mikä tekee peräti 480 puolen tunnin jaksoa.

Miettisen uusi
Ex-missin riipaisevan eron suruaika kesti viikon. On epäreilua, että toisilla on parittajana Jumala itse.

Digi-tv
Mahtaa digi-tv:n tekijöillä olla hauskaa, kun kameralle voi vaikka näyttää persettään, eivätkä katsojat varmasti valita.

Lähi-itä
Yhdysvallat on seurannut tilannetta huolestuneena ja ilmoittaa, että mikäli rauhaa ei pian saavuteta, aseet ainakin pitää ostaa heiltä.

Folke.
Folke.
(Neekerin)suukko
Perinteinen makeinen on nyt enää Suukko, paitsi Folke Westille, joka tykkäsi alkuperäisistä niin paljon, että hankki oman tehtaan.

Viktor Klimenko
Raamattua voi tulkita myös siten, että helvettiin joutuvat pehmeitä puhuvat entiset kasakkalaulajat.

Antti.
Antti.
Aqua-bändi lopettaa
Aquan jäsenet nimitetään viihdeprofessoreiksi, koska suurempaa palvelusta musiikille ei voi tehdä.

Soneran uusi johtaja
Ei pelota, kun muistaa, että jos Sonera olisi nimittänyt aikoinaan toimitusjohtajaksi Relanderin sijasta esimerkiksi hevosen, Soneran kurssitaso olisi nyt monikertainen.

Antti Piippo sivuun
Rattijuopumus, pahoinpitelyepäselvyyksiä, ylinopeussakkoja, suhde entisen Playboy-mallin kanssa... Erikoinen ratkaisu, Piippohan oli vasta hyvää vauhtia ansioitumassa perinteiseksi suomalaiseksi pampuksi.


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...

Lue lisää: Kuuma lista

Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 3
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista 12/11
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 3
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 3
Kuuma lista
MIstä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 4