Kuuma listaMistä kaupunki puhuu?
 X-FACTOR-Linda.
- Kansanedustajien eläke
Tähän saakka kansanedustajat ovatkin olleet ainoa työntekijäryhmä, joka on lähtenyt päivähoidosta suoraan muhkealle eläkkeelle.
- Verotiedot
Palkanalennuksia ehdottanut Koneen Matti Alahuhta ansaitsi itse neljä miljoonaa euroa. Mutta hissialalla palkat menevätkin jatkuvasti ylös ja alas.
- Italian krusifiksit
Luulisi Jeesuksen olevan vain tyytyväinen krusifiksien poistamisen vuoksi. Sen verran huonoja kokemuksia hänellä on niistä ollut.
- Jutta Urpilainen
SDP:n puheenjohtaja on onnistunut mestarillisesti yhdistämään puolueensa, tosin itseään vastaan.
- Eläkeikä
Kalle Palander ja Kimi Räikkönen harkitsevat eläkkeelle jäämistä, vaikka Matti Vanhasen mielestä heidän tulisi jatkaa 67-vuotiaiksi.
- Viivi, 1970 e/v
Avellanin vuositulot olivat alle kaksi tonnia. Mutta sillä rahalla saa vuoden hiusvärit, minkä jälkeen maksumiehiä on riittämiin.
- Verkkokauppa Com
Nuori amerikkalaismies on nykyään nimeltään Verkkokauppa Com, minkä uskotaan pitävän verkkokauppa.comin markkinaosuuden Yhdysvalloissa jatkossakin nollassa.
- Danny
Ison D:n mukaan Armin kanssa laulaminen vei hänen uskottavuutensa,mutta oikea syy löytyy kyllä ihan vilkaisemalla omaan vaatekaappiin.
- Samantha Fox
Kasaripovipommi esiintyi Vantaalla. Foxin kyvyt olivat entisellään,joskin hieman lähempänä lattiaa.
- X-Factor
Kuopion koelauluissa oli parisen sataa jonottajaa. Heistä ylipuolet tosin luuli saavansa H1N1-rokotuksen.
- Julkaistu: City-lehti, nro 22/2009
- Kuvat: MTV3
Kommentoi artikkeliaLue lisää: uusin City-lehti | | Lue lisää: Kuuma lista |
|