Kuuma listaMistä kaupunki puhuu?
 Katja on Talent-tuomari.
- Talent
Motoriikka-Miikan voitto oli merkittävä siksi, että ensimmäistä kertaa historiassa yleisö ei halunnut kuristaa miimikkoa hengiltä.
- Laskutaito
Osa nykylapsista on niin huonoja päässälaskussa, että heidän kodeissaan koristellaan jouluna viisi.
- Presidentti 2012
Ehdokkaat ovat vähissä, mutta eiköhän Suomi ja ihmiskunta viimeisen vuotensa selviä ilman presidenttiäkin.
- Suomenlahden miinat
Helsingin ja Tallinnan välillä räjäytellään miinoja. Samalla yritetään tuhota myös eläkepommi, kannustinloukku ja veroansa.
- Finnairin lentäjät
Pilotit luopuivat armeliaasti joistakin eduistaan, kuten neitsytuhreista,aamiaismunakkaan kultahipuista ja perjantain kokaiinibileistä.
- Palkkojen laskeminen
Viiden prosentin palkkojen yleisen laskun voisi korvata nostamalla Kossun alkoholiprosentin 43:een.
- Kymppitonni
Riitta Väisänen ja Kymppitonni jatkavat UrhoTV:llä. Kymppitonnin nimi näin euroaikaan tosin on Tuhatkuusisataakahdekankymmentä.
- "Viimeinen ristiretki"
Paavo Lipposelle EU-presidentin viran menettäminen oli "Indiana Jones ja viimeinen ristiretki", joten luvassa on vielä Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta.
- Veteraanijärjestöt
Veteraanijärjestöt jakavat 87 miljoonan euron omaisuutensa veteraaneille, joten Suomen viimeinen sotaveteraani kuolee hyvin äveriäänä miehenä.
- Madventures
Sarjan esitysoikeudet on myyty 189 maahan. Näin Suomi-kuvaleviää maailmalle veren, oksennuksen ja ulosteiden kaikissa värisävyissä.
- Julkaistu: City-lehti, nro 23/2009
- Kuvat: Nelonen
Kommentit (2)Kommentoi artikkeliaLue lisää: uusin City-lehti | | Lue lisää: Kuuma lista |
|