Kuuma lista

Mistä kaupunki puhuu?

1. Salaliittoteoriat
Edmontonin jäähallin katossa on nyt kolme pelipaitaa: Wayne Gretzkyn (numero 99), Al Hamiltonin (3) ja Jari Kurrin (17). Kun numerot lasketaan yhteen, saadaan 119. Yhdysvaltain terrori-iskut tapahtuivat 11.9. Voiko tämä olla sattuma?

2. Swissair
Sveitsin lentoyhtiön olisi kannattanut ottaa mallia kannattavasta Finnairista ja huonontaa palveluaan reilusti jo aikoja sitten.

3. Armeijan amfetamiinit
Suomen sotilaiden kannattaa huumeiden käytön sijaan muistaa, että muiden ihmisten tappaminen on parasta huumetta.

4. Miesten pilleri
Suomessa on kokeiltu miesten e-pilleriä erinomaisin tuloksin. Yksikään testiryhmässä ollut mies ei tullut raskaaksi.

5. Turkistarhaus
Osa poliitikoista haluaa kieltää tarhauksen siksi, että he eivät käytä turkkia. Samalla logiikalla tarhaajat voivat vaatia eduskunnan lopettamista, koska he eivät ole kansanedustajia.

6. Humanitaariset ylilennot
Uuden tulkinnan mukaan sana humanitaarinen tarkoittaa sitä, että tapettavat ihmiset eivät ole länsimaisia kristinuskoisia valkoihoisia.

7. Koston oikeutus
Jos Osama bin Ladenia ei olisi olemassa, USA:n olisi täytynyt hänet keksiä. Tarkemmin ajatellen, voidaanko olla varmoja, että juuri niin ei ole tapahtunutkin?

Sharon.
Sharon.
8. Häkkinen

Mika voitti Indianapolisin osakilpailun. Samaan aikaan ilmestyi myös Posh Spicen elämäkerta, eikä silläkään ole mitään merkitystä mihinkään.

9. Adoptio-oikeus
Heterot vastustavat homojen adoptio-oikeutta siksi, että homojen lapsia kiusattaisiin, vaikka järkevämpää olisi, että heterot lupaisivat olla kiusaamatta viattomia.

10. Sharon Stone
Tähden pelättiin sairastuneen aivoverenvuotoon. Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että kyseessä olivatkin kuukautiset.


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.

Lue lisää: Kuuma lista

Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 3
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?