Kuuma lista

Mistä kaupunki puhuu?

  1. Presidentin asema
    Valtatyöryhmän mukaan presidentti saisi jatkossakin valita puolisonsa, kahvin tai teen ja viinerin tai korvapuustin.
  2. 12 mitalia
    Vancouverin mitalitavoite on pitkälti naisten lätkäjoukkueen varassa. Sieltä voi mitaleita tulla jopa parisenkymmentä.
  3. Mannerheim
    Kuvaukset käynnistyvät saksalaisrahoituksella. Edellisellä kerralla Mannerheimin ja saksalaisten yhteistyö ei tosin sujunut täysin ongelmitta.
  4. Google Street View
    Kun Jorma Ollilan valtuuskunta ei saanut Suomi-kuvaa valmiiksi, Google hoiti homman ilmaiseksi ja pisti sen verkkoon.
  5. Trainers' House
    68 miljoonaa euroa yhtiön omaisuudesta on ilmaa ja loput puhetta. Huomiotalouden ja huuhaatalouden ero on pieni.
  6. Sauli Niinistö
    Eduskunnassa Niinistöä syytetään omaan pesään paskomisesta. Vielä kun saataisiin tietää, kuka kusee jatkuvasti Paavo Lipposen muroihin.
  7. Matti ja Mervi
    Mervi jätti 15. erohakemuksensa oikeudelle. Keittiöveitsellä viiltäminen ja kuristaminen eivät kuulu parisuhteeseen, eivät ainakaan ilman turvasanaa.
  8. Apple-tablet
    Siivekkeillä varusteltu erityisen imukykyinen iPad tulee myyntiin kesällä.
  9. VR
    Aikataulukirja on vahva ehdokas Finlandia-voittajaksi 2010 fiktiivisten teosten sarjassa.
  10. Lumet
    Katoilta lunta pudottaessa on hyvä muistaa, että turvaköysi kiinnitetään lantiolle, ei kaulaan.

Kommentit (1)

  • 1.
    tarjajaruotsinellu
    22.2.2010 17:54
    Tässä armeijan ylipäälliköllemme, Tarja Haloselle pikku tasa-arvo vinkki. Myös ex naispuolustusministerimme Elisabeth Rehn voisi lukea sen.

    naurunappula.com/551693

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Pasi Pirttiaho
Tuotantojen tukena.
Oulun Puistolassa vieraileva tähtikokki
Ystävänpäiväviikolla ravintola Puistolassa vierailee
Kinon tuplaperjantait Porissa
Suomen suosituimpia yhtyeitä Poriin kohta kymmenen vuoden ajan tuonut...
Tuomas Enbuske
Twitter-juontaja.
Minttu Lesonen
Hard Trance Queen.
Siideriprinsessa Jenni Silvennoinen
Siideritehtailija Jenni Silvennoinen ehdottaa siiderille uutta...
Erohelvetin vaiheet
Kriisin vaiheet ovat kaikilla samat. Tukea tarvitsee myös jättäjä.
Turha pelätä atomia
Kolumni. Nyt kun Fukushimasta on... 4
Lauri Tilkanen - syntisen kaunis mies
Näyttelijä Lauri Tilkanen on... 1
Deittailun pikaopas (Turku)
Kaupungin parhaat paikat iskeä... 1

Lue lisää: Kuuma lista

Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 2
Kuuma Lista
Mistä kaupunki puhuu? 10
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 7
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma Lista
Mistä kaupunki puhuu? 2
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 4