Kuuma listaMistä kaupunki puhuu?
 Timo.
- Rasistiset rikokset
Timo Soini ei hyväksy ehdotusta rasististen puheiden kieltämisestä lailla, koska se veisi pohjan koko hänen puolueensa toiminnalta.
- Ydinjätehauta
Ennen ydinjätteitä hautaan asetetaan pohjimmaiseksi keskustapuolueen taannoinen työreformi.
- Alma Media
Johanna Korhosen syrjimistuomiosta valitetaan ylempään oikeusasteeseen, koska Alma Median silmille eivät mitkään lesbotyttelit hypi.
- Hitler-kortti
Jacob Söderman löi eduskunnassa pöytään Hitler-kortin ja uusien sääntöjen mukaisesti hävisi samalla hetkellä koko väittelyn.
- Huivikielto
Raaseporin muslimihuivikielto peruttiin siinä vaiheessa, kun sen havaittiin kieltävän puketumisen muslimihuiveihin.
- Piratismi
Piraattien mielestä data ja viihde pitäisi saada ilmaiseksi, koska lakia ja moraalia on niin hiton vaikea noudattaa.
- Junakilpailutus
Kuitenkin tässäkin kävisi niin, että ensin junia ei tule lainkaan ja sitten tulee neljä eri firman junaa aivan peräkkäin.
- Matti ja Sirkka
Pahanilmanlinnut epäilevät Vanhasen tehneen parisuhteen perusvirheen ja olleen oma itsensä.
- Meksikonlahden öljy
BP on ylpeä saavutuksestaan. Ensimmäistä kertaa valtavat määrät öljyä pystytään keräämään talteen vaikka lapiolla, ilman syviä ja kalliita reikiä maankuoreen.
- Facebook-riippuvuus
Tutkimuksen mukaan Facebook-riippuvuus aiheuttaa miehissä riippuvuutta makuuhuoneen puolella.
- Julkaistu: City-lehti, nro 11/2010
- Kuvat: Jarkko Tiitinen
Kommentit (1)Kommentoi artikkeliaLue lisää: uusin City-lehti | | Lue lisää: Kuuma lista |
|