Kuuma lista

Mistä kaupunki puhuu?

Matti.
Matti.

  1. Nykänen linnaan
    Matti odottaa linnaa innolla. Viime kerralla booli oli hyvää ja sitä oli tarpeeksi.
  2. Tigerin ero
    Elin voi saada jopa sadan miljoonan dollarin erorahat. Vaikeina aikoina tieto siitä, että häntä ei ainakaan pantu halvalla, lohduttanee.
  3. Viivin miehet
    Miss Suomi kieltää salasuhteet. Vielä tässä vaiheessa tuleva poikaystävä voi olla mistä tahansa SM-liigan joukkueesta.
  4. Chilen kaivosmiehet
    Jotkut ovat valmiita tekemään mitä tahansa päästäkseen mahdollisimman kauas Espoon BB-talon tapahtumista.
  5. Valamon luostari
    Vaihtoehtona irtisanomisille esirukous maksaa jatkossa 15 euroa ja siunaus 30 euroa.
  6. Jarmo Korhonen
    Entinen puoluesihteeri vaatii keskustalta ylityökorvauksia 200 000 euroa. Tai muuten hän kertoo medialle, mihin ruumiit on haudattu.
  7. Mannerheim-elokuva
    Projekti etenee hienosti ja tuottaa jatkuvasti uutta materiaalia Mannerheim-elokuvan tekemisestä kertovaan komediaan.
  8. Salatut elämät
    Esko Koveron kohtalo kiinnostaa miljoonaa suomalaista. Loput ovat hankkineet itselleen elämän.
  9. Paris Hilton
    Etelä-Afrikassa Parisia epäiltiin kannabiksesta ja nyt kokaiinista, mikä vahvistaa porttiteorian.
  10. Kannabis
    Käyttäjien mukaan ruohonpoltteluun on kolme syytä. Ensimmäinen on hyvä pilvi. Kahdella muulla ei ole niin väliä, eikä kukaan niitä muistakaan.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Deittailun pikaopas (Turku)
Kaupungin parhaat paikat iskeä... 1
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Oulu)
Me kysyimme. Te äänestitte... 2
Pasi Pirttiaho
Tuotantojen tukena.
Ei niin pikainen paluu
Kolme Timoa. Yksi kysymys McDonaldsin remontin keston syystä. Ei...
Lauri Tilkanen - syntisen kaunis mies
Näyttelijä Lauri Tilkanen on... 1
Kuuma lista 3/12
Mistä kaupunki puhuu?
Valtteri Paunonen
Ilmaveivaaja.
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Tku)
Me kysyimme. Te äänestitte. Esittelyssä Ravintolaäänestyksen...
Siideriprinsessa Jenni Silvennoinen
Siideritehtailija Jenni Silvennoinen ehdottaa siiderille uutta...
Monta toria Siljan buffetissa
Tallink Silja uudistaa buffet-ruokailuaan helmikuun alkupuolella.

Lue lisää: Kuuma lista

Kuuma Lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 4
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma Lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 9
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu? 1
Kuuma lista
Mistä kaupunki puhuu?