Lakkoilevat ämmät

Kolumni.

Kirjoittajaa ei suositella lapsille, odottaville äideille eikä kofeiiniherkille henkilöille.
Kirjoittajaa ei suositella lapsille, odottaville äideille eikä kofeiiniherkille henkilöille.

Luulin pitkään, että typerin suomalaisten ryhmä ovat kokoomusta äänestävät sairaanhoitajat. En luule enää. Autoilin nimittäin taannoin ostoksille tavarataloon, joka oli suljettu lakon takia. On kuulemma riitaa palkankorotuksista. Kauas on tultu siitä, kun ay-liitot toimivat pitääkseen lapset poissa hiilikaivoksista. Nykyään raisin d’êtreksi riittää se, kun muutenkin pienipalkkainen Stockan myyjätär haluaa prosentin lisää liksaa. Sehän saattaa olla jopa 20 euroa kuukaudessa. Huonon pinot noir -pullon takiako kannattaa panna koko maa sekaisin? Lakkoilu on ämmien hommaa, eikä tämä ole seksistinen lause, sillä naisia on pienipalkkaisissa töissä miehiä enemmän. Fakta mikä fakta, turha siitä on äristä.

Välilä tuntuu, että lakko-oikeutta käytetään ihan vain siksi, että se on lain mukaan sallittua. Samalla logiikalla voi alkaa myydä käytettyjä luumuja, kun ei sitäkään ole laissa kielletty. Molemmilla vieläpä ansaitsee yhtä hyvin. Kaikkien alojen työläiset! Älkää liittykö yhteen. Sillä tiellä ei ole muuta kuin nimelliset lakkokorvaukset ja paskat vappukahvit sateisessa Hakaniemessä. Jos kerran teille riittää elämässä se, että saa yksitoikkoisesta työstä huonoa palkkaa, niin pitääkö teidän sitten vielä vaikeuttaa meidän tavallisten ihmisten elämää?

Minulla onkin ehdotus kaikille työehtojen epäreiluudesta valittajille: kannattaisiko ryhtyä yrittäjäksi? Saa määrätä itse omat työtuntinsa, saa määrätä oman palkkansa, saa maksaa vähemmän veroja – saa tehdä melko lailla kaiken paremmin kuin työläisenä. Mutta ei, pitäisi saada kaikki ja vielä vähän päälle. Kauppojen aukiolojen laajentaminen ei kelpaa, ulkomainen työvoima ei kelpaa, mikään ei kelpaa. Seuraavaksi varmaan väitetään, että on kohtuutonta pröystäilyä vaatia tuoretta prosciutto crudoa vartin yli kahdelta lauantaiyönä. Siihen sanon vain, että toiset haluavat viettää viikonloppunsa jonottamassa jauhomakkaraa nakkikioskijonossa, mutta toiset haluavat nauttia elämästä. Mottoni on aina ollut "elä ja anna toisten elää". Älkää te siis kertoko minulle, milloin syödä parmankinkkua, koska en minäkään tule huutelemaan teidän jonoihinne, että nyt roskasakki kotiin siitä.


Kommentit (7)

  • 1.
    JennyS
    13.5.2010 21:58
    "Mottoni on aina ollut "elä ja anna toisten elää". Älkää te siis kertoko minulle, milloin syödä parmankinkkua, koska en minäkään tule huutelemaan teidän jonoihinne, että nyt roskasakki kotiin siitä."

    - Mitä koko kolumni sitten pitää sisällään...?! Kannattaisiko elää moton mukaan eikä huudella vieraisiin pöytiin. hahahahahaaaaa
    Ehkä olet väärällä alalla. ;) Aurinkoista elämää jauhomakkaralla tai ilman!
  • 2.
    OhHohhoijjaa
    21.5.2010 17:30
    Aika surkea "kolumni". Teinimäistä provoa...
  • 3.
    AnomuUumi
    25.5.2010 13:22
    Cool Story Bro.

    Oliko tämä maukasta copy pastaa suomi24 forumilta. Aivan järkyttävävän paska kolumni.
  • 4.
    Yhteisorules
    28.5.2010 17:52
    Miten ne tyhmät ämmät SAATTOIVAT tehdä sen sinulle, että laittoivat sen kaupan kiinni juuri silloin kun sinä olisit halunnut mennä kauppaan.

    Olet vain kateellinen ihmisille joilla on ystäviä joiden kanssa mennä vaikka syömään. Ei varmaan kutsuja satele, koska vaikutat todella vastenmieliseltä.
  • 5.
    Dendroaspis
    29.5.2010 17:48
    ari peltonenko ei huutele vieraisiin pöytiin, hahhah mikä valhe. omegauros juuri häiritsee muita elääkseen; käristeen lutkutus tyhjässä autossa ei valitettavasti riitä narsistiselle persoonalle, sillä he tarvitsevat jatkuvaa huomiota ja ihailua, olematta itse mitenkään mielenkiintoisia, sillä he ovat kyvyttömiä huomioimaan muiden tunteita.

    Narsistisen persoonallisuushäiriön omaavilla henkilöillä esiintyy harhaisia uskomuksia omasta ainutlaatuisuudestaan ja lahjakkuudestaan. Ne uskovat omien ongelmiensa olevan ainutkertaisia ja heillä on jatkuvia mielikuvia omasta menestymisestä, vallasta ja etuoikeutetusta asemasta. Joten ari peltosen tapauksessa kaikki on vain hänen sairaan mielensä subjektiivista tuotosta, objektiivisesti katsottuna peltosen toiminnalla on suunnilleen sama merkitys kuin luteilla tai muilla loisilla.
  • 6.
    sykolooki
    31.5.2010 18:14
    eihän tuota kukaan ihaile, mutta huonokin palaute on huomiota joten ei kannata noteerata mitenkään, ei lukea, ei kommentoida
  • 7.
    nimimrk
    3.6.2010 13:40
    tiedättekö ihmiset, mtä tarkoittaa ironia?

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Ei niin pikainen paluu
Kolme Timoa. Yksi kysymys McDonaldsin remontin keston syystä. Ei...
Monta toria Siljan buffetissa
Tallink Silja uudistaa buffet-ruokailuaan helmikuun alkupuolella.
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Tre)
Me kysyimme. Te äänestitte... 10
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Hki)
Me kysyimme. Te äänestitte. Esittelyssä Ravintolaäänestyksen...
Deittailun pikaopas (Turku)
Kaupungin parhaat paikat iskeä... 1
Kuuma lista 3/12
Mistä kaupunki puhuu?
Lauri Tilkanen - syntisen kaunis mies
Näyttelijä Lauri Tilkanen on... 1
Henri Salonen
Ruokaa läheltä.
Pasi Pirttiaho
Tuotantojen tukena.
Badass Marika Peura
Katutanssija Marika Peura löytää... 1

Lue lisää: Kolumnit

Kesämiehet
Liisaleenan kolumni 1
Homo homini lupus
Liisaleenan kolumni 2
Kuraa kuluttajille
Kolumni. Ruokakaupoissa myydään... 9
Unohda virallinen
Saariahon kolumni 3
Rahalla ei saa leikkiä
Kolumni. Eurooppa lähes vararikossa! Nyt toimintaa tai...
Tarinansa myyneet
Kolumni 3
Luttamunapandat
Kolumni 11
10 hyvää syytä pistää ravintolat aikaisin kiinni
Saariahon kolumni 17
Mites koulu?
Kolumni 5
Itku pitkästä ilosta
Liisaleenan kolumni