Lapsityötä tehdään

Kolumni.

Kirjoittaja ei sisällä arvonlisäveroa.
Kirjoittaja ei sisällä arvonlisäveroa.

Nautin katsellessani työssä raatavia, hikisiä lapsia, kunnes isänsä hakee heidät takaisin naapuriin. Minusta he näyttävät köyhiltä, enkä pidä näkemästäni. Olen toki kuullut puhuttavan paljon lapsiperheiden köyhyydestä, ja minun mielestäni se on turhanpäiväistä lässytystä. On täysin turhaa kauhistella lapsiperheiden pieniä tuloja. Esimerkiksi kolmelapsisessa yksinhuoltajaperheessä on neljä mahdollista tienaajaa, kun taas esimerkiksi minä jouduin ennen perinnön saamista elättämään itseni yksin.

Aasialaiset lapset ovat tehneet työtä jo vuosikymmenten ajan, ja katsokaa, mihin me olemme heidän avullaan päässeet. Miljoonat lapset kehitysmaissa tekevät pyöreitä päiviä. Onko meillä varaa jättäytyä kilpailusta?

Lapsityöläisiin liittyy monia kilpailuetuja. Jos esimerkiksi Chilessä olisi käytetty lapsityöläisiä, olisi kaivosturman pelastustoimissa saatu samassa ajassa pelastettua ainakin kuusikymmentä työntekijää.

Lasten työssäkäynnillä on myös säästövaikutuksia. Kunnat kärsivät talouskurimuksessa. Valtio on sälyttänyt monia uusia tehtäviä kunnille. Kasvukunnissa kaikki liikenevät resurssit on pantava päiväkotien rakentamiseen, sillä joku hullu on keksinyt, että lapselle olisi muka parempi makoilla päivät pitkät hoitotätien tuuditeltavana.

Minusta on ihmeellistä, että lasten pitäisi saada leikkiä ja laiskotella, vaikka he eivät useinkaan ole tehneet mitään ansaitakseen sen. Miksei yhteiskunnassa tällaisia anneta etuisuuksia niille, jotka ovat jo ehtineet tekemään töitä ja ansaitsemaan rahaa?

Monet haluavat lastensa menevän kouluun. Loppujenkin lapset pakotetaan sinne. Minä kysyn, mitä hyötyä Suomelle on koulutuksesta ollut? Olisiko Nokia muka noussut maailmanmenestykseen, jos maamme olisi vuosikymmenet keskittynyt tasapuolisen, kaikki kansanryhmät kattavan peruskouiujärjestelmän kehittämiseen ja sosiaaliturvan laajentamiseen? Jos olisimme tarrautuneet oppivelvollisuuteen ja lapsilisiin, miltä Suomi nyt näyttäisi?

On turha väittää, etteikö elämänkoulu olisi paras koulu. Minäkin olen oppinut suurimman osan tietämistäni asioista elämäni aikana. Lapsilla ja isoilla rinnoilla on hyvin vähän yhteistä. Kuitenkin niitä voi käyttää kellukkeina, kuten enoni aina sanoo. Tästä voimme kaikki oppia.


Deitti.net-kesätarjous!

Kommentit (2)

  • 1.
    miettikaasita
    15.11.2010 20:15
    "Olemme jo hävinneet Sodan."
    "Tulevaisuus kuuluu Idän kurinalaisille kansoille"
    -Adolf Hitler.
  • 2.
    sarkasmiako
    20.11.2010 12:06
    Ja mitähän tällä haluttiin sanoa? Melko alas vajonnut City-lehden kolumnien taso näköjään.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.

Lue lisää: Kolumnit

Homo homini lupus
Liisaleenan kolumni 2
Euroopan trendikkäin
Saariahon kolumni 2
Kaikkien alojen asiantuntijat
Kolumni 13
Puhinapyhättöpuuh!
Kolumni. Voi vittu niitä... 7
Hippokrateen vaipanvaihto
Kolumni 17
Digiboksidillet
Kolumni 19
Tee työtä, jolla on tarkoitus
Jari Saariahon kolumni
Unikko my ass
Kolumni 18
Aate vai sairaus?
Kolumni 65
12 kuukautta kuraa
Kolumni. 3