Lasse Lindqvist

Musikaalitähti-avaruustutkija-konsultti on hyvä kaikessa.

Kaksi kolmesta Lasse Lindqvistin, 28, lapsuudenhaaveesta toteutui. Hänestä ei tullut Disneylandin maskottia, mutta tanssija ja avaruustutkija tuli.

"Baarissa kaverit esittelevät mut tanssivana astronauttina."

Seitsenvuotias Lasse vieraili Nasan tutkimuskeskuksessa ja ryhtyi siltä seisomalta avaruusfaniksi. Jenkkeihin piti päästä takaisin.

"Vaihto-oppilasvuoden asuin Alabamassa yksinäisen miehen luona, joka piti hautaustoimistoa. Kerran kuussa Ku Klux Klan poltti naapurikylän pellolla ristejä."

Odotellessaan lukion loppumista ja Nasan porttien aukeamista urheiluhullu 17-vuotias päätti ryhtyä tanssijaksi. Parin vuoden kuluttua hän esiintyi Oklahoma-musikaalissa ja tanssi Step Up Dancersin riveissä. TKK:lla avaruustutkimusta opiskellut Lindqvist rahoitti opintonsa tanssimalla.

"Saturday Night Fever -musikaalin kiertueella luin yöt tentteihin hotelleissa. Tentit toimitettiin sen kaupungin yliopistoon, jossa kiertue oli menossa. Aamuyhdeksältä tenttiin, näytös kolmelta, valmistautumista seuraavaan tenttiin, näytös seitsemältä."

Tappotahtia jatkui vuoden.

"Jouluna 2004 tajusin, että täytyy hiljentää. Olin lomailemassa Thaimaan Phi Phillä ja jäin tsunamin alle. Levy meni jalasta läpi, minut evakuoitiin Phuketiin sairaalaan ja sieltä Suomeen. Kun lopulta avasin kännykän, sain satoja huolestuneita tekstiviestejä kavereilta. Ajattelin että niin, tämähän elämässä on tärkeintä."

Eikä TKK:n avaruustutkimus ollutkaan kovin hohdokasta.

"Lentokoneeseen asennettavat saastetutkimusohjelmat eivät sytyttäneet, halusin astronautteja ja raketteja. Päädyin Müncheniin. Kuljin sanakirja kädessä ja löin päätä seinään professorien Baijerin murteen kanssa. Menestyin suuressa tentissä erinomaisesti ja sain gradupaikan Nasasta."

Gradukseen Lindqvist kokosi uudenlaisen avaruuspuvun. Vartalonmyötäisessä asussa voi suunnistaa Kuussa ja kiipeillä Marsin vuorilla. Puvun kehittely jatkuu, mutta Lindqvist päätti palata Suomeen ja ryhtyä yrityskonsultiksi.

"Nyt on haaveet toteutettu. Haluan seuraavaksi toimia takapiruna viihteen ja median palveluksessa. Jossain katsomossa tapittaa musikaalia seuraava pikku-Lasse ja miettii että wau, tuota mä tahdon tehdä isona."

File: Lasse Lindqvist


Deitti.net-kesätarjous!

Kommentit (6)

  • 1.
    Hohhoijaaaa...
    2.10.2009 01:32
    Onko tämäkin jokin deitti-ilmoitus? Mikä tässä oli pointtina? Että Lasse on saanut gradun valmiiksi, vai että Lasse on kelpo vävyainesta? Vai molemmat?
    Tehkää joskus vaihteeksi juttu rehdistä metsänhoitajasta, geologista, tai kasvien risteyttäjästä, joka osaa kertoa vangitsevasti luonnon ihmeistä eikä lätise jotain liturgiaa omasta suorituskyvystään. Jotain tavallista ja aitoa ja rehevää pliis vaihteeksi tämän geelillä suitun brutalismin tilalle. Pliis!
  • 3.10.2009 23:03
    Tuollaisessa eri alojen välisessä pomppimisessa on vaan jotain niin viehättävää (sanoo tuleva tuplamaisteri, joka oikeastaan haluaisi vaan leipoa täytekakkuja). Varsinkin kun on noin toisistaan poikkeavat alat. Luulen, että monet ihmiset haaveilevat alanvaihdosta mutta uskallus ei riitä. Ja kuinka monta artikkelia niistä tavisammateista muka jaksaisi oikeasti lukea? Mut Dr Pepper on kyllä juomakelvotonta!
  • 3.
    tsiisusggg
    5.10.2009 14:44
    tämä oli uusin rimanalitus koko lehdeltä! kuka vitun lasse lindvisti?
  • 4.
    Vihreä
    6.10.2009 09:30
    Mikäs täällä haisee? Se taitaa olla KATEUS hohoijaan ja tsiisusggg:n kommenteissa. Ei se mitään pojat (tai tytöt, mutta uskon että olette miehiä), vihreitä ollaan kateudesta täälläkin päässä. Helvettiäkö pitää miehen olla rikas ja älykäs ja hyvännäköinen ja vielä noin nuorena.
  • 5.
    hohhoijaa jälleen
    7.10.2009 23:35
    Olen korkeakoulutettu ulkomailla työskennelyt nainen joka on näihin lindqvisteihin yms. itsereflektion kevytsarjalaisiin kompastunut vähän liian monta kertaa työkuvioissani. Ei ne tutkinnot, vähäinen ikä mittarissa ja Amerikan raitit tee viisasta ihmistä. Siksi pyysin, että City haastattelisi vaihteeksi jotakuta, jonka puheenvuorosta olisi aistittavissa oikeaa elämänkokemusta ja omasta ammatista haltioitumista, mitä tässä ilmeisesti tavoiteltiin, huonolla menestyksellä.
    Katsokaa Ylen arkistosta tanskalainen dokumenttisarja Huima sattuma, ja tulkaa sen jälkeen nillittmään, että joku on kateellienen tälle artikkelissa kekkaloivalle joka alan huippuvenkulalle.
  • 6.
    tsiisusggg
    9.10.2009 11:04
    Kateus? Lehti"artikkeli" jostain nobodysta cv:n muodossa. Eiköhän se ole alimman rimanalitus journalistisessa mielessä.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1

Lue lisää: Ihmiset

Salar Moraweji
Se sama BB-Salar.
Heikki Kovalainen
Heikin formulaleikki alkaa taas. 1
Pete Parkkonen
Jaana Rinne kohtaa Pete Parkkosen... 3
Dominot kiertävät Taiteiden yössä
Dominojonon rakentajia haetaan parhaillaan.
Matti Vanhanen
Vallan sylikoira Jaana Rinne kohtaa... 6
Harri Koskinen
Designin valopää 8
Jutta Urpilainen
Punahilkka 23
Ville Lope
Taustamies spotissa.
Marjukka Tepponen
Sopraano lupaa rikkoa ainakin yhden ikkunan. Nyrkillä.
Paula Lehtomäki
MegaPaula 5