Lauri Nykopp

Lahjakas herra Nykopp

VALO: Karttuun Selkä ja elokuun yö. Takana Lauri Nykopp, joka muuten syntyi Tuovinen-nimisenä ja vaihtoi Nykoppiin myöhemmin.
VALO: Karttuun Selkä ja elokuun yö. Takana Lauri Nykopp, joka muuten syntyi Tuovinen-nimisenä ja vaihtoi Nykoppiin myöhemmin.

Riemastuttava seuramies vai puliveivari. Riippuen kenen kanssa juttelen valokuvaaja, aikaisemmin liikemiehenä vaikuttanut, Lauri Nykopp on joko positiivisesti moniulotteinen tai jonkinlaisesta kirjainyhdistelmästä kärsivä. Sen lisäksi, että Laurin kerrotaan olleen katusoittajana Pariisissa ja myyneen sijoitusvakuutuksia Helsingissä, hän on kuulemma roikottanut kuollutta lammasta Vanhan lavalla osana performanssiteosta, ollut perustamassa erästä City-lehteä vuonna 1986, käynyt kauppakorkeakoulun, julkaissut saksofoni-levyn nimeltä Y, soittanut Pori Jazzeilla vuonna 1984, asunut kulosaareilaisessa kivilinnassa. Nykyään hän asuu ja kalastaa Hirvensalmella.

Ihan totta.

"Paitsi etten virkistyskalasta, vaan hyötykalastan. Käytän verkkoja ja katiskoja, ja kaikki kala syödään. En ymmärrä ollenkaan vetouistelutouhua", Nykopp toteaa.

Hän lisää meriittilistaansa vielä lumilautailun. Nykopp on laskenut lumilaudalla

6 300 metriä Ecuadorissa sijaitsevan Chimborazon huipulta, ja yksi hänen ammateistaan on kansainvälinen eräopas.

"Se on tapa rahoittaa matkoja. Esimerkiksi Grönlanti olisi jäänyt muuten väliin."

Lauri saa asiat kuulostamaan hyvin yksinkertaiselta. Hän ei yhtäkkiä enää vaikuta niin ääripäiseltä tyypiltä kuin olin kuvitellut. Ei siltä yltiöpäiseltä matto- tai kiinteistösijoittajalta, jota hän aikoinaan oli.

"Liike-elämän maailma oli mulle väärä, koska se on putkivisio-maailma, mutta onhan taiteilijamaailmakin aika homogeeninen. Se, että olin 15 vuotta nk. oikeissa töissä erilaisilla aloilla, on antanut perspektiiviä."

Nyt Nykopp ottaa perspektiiviä seesteisissä luontovalokuvissaan.

"Voisi sanoa, että niissä kiteytyy mun elämänfilosofia:
Ihmiset ovat ihmisiä
kasvit ovat ihmisiä
puut ovat ihmisiä
sammaleet ovat ihmisiä
eläimet ovat ihmisiä
vuoret ovat ihmisiä,
hyvin vanhoja ihmisiä."

Hirvensalmelainen maanviljelijä ja Laurin kalastuskaveri Ville oli mukana valitsemassa tauluja näyttelyyn.

Lauri Nykopp: VALO Galleria Uusitalossa, Lönnrotinkatu 15, 22.12. asti, ti–pe 11–17, la-su 12–16. www.laurinykopp.fi


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.

Lue lisää: Kulttuuri

Muhammedin teesit
Husein Muhammed kertoo, miten islam... 7
Afrikasta Euroopan klubeille
Länsimaisen tanssimusiikin historia on ulottuu 1800-luvulle.
Mari Turunen
Näyttelijä löysi miehensä... 3
Oopperan kuopus
21-vuotiaan lyyrisen sopraanon... 8
Turku Design Festivalin tärpit
City valitsi Turku Design Festivalin kiinnostavimmat tapahtumat...
Katutaiteen pioneeri saapuu Suomeen
Newyorkilaistaiteilija Ghostin ensimmäinen Euroopan näyttely...
Kuollut mies pitää näyttelyn
Meidän piti haastatella... 5
Kuvassa kaupunki
Urbaani valokuvakuukausi valtaa kaupungin.
Luokkanäyttelijä
Niko Saarelan rooleissa on paljon punaista. Mutta niin on hänessä...
Vartissa taiteentuntijaksi
City esittelee nuoren taidefriikin 5