Lennolle vain käsimatkatavarat

Kansalaistaito.

Matkatavarasi pääsevät perille jos sinäkin pääset.
Matkatavarasi pääsevät perille jos sinäkin pääset.

1. Sallitun käsimatkatavaran koko ja paino vaihtelevat. Finnair sallii vip-asiakkaiden tuoda standardikokoisen laukun lisäksi salkun. Naiset saavat usein ottaa lentolaukun lisäksi pienen käsilaukun.

2. Pue paljon tilaa vievät vaatteet päällesi. Pakkaa osa tavaroista erilliseen kangaskassiin. Pue turvatarkastuksen ajaksi kangaskassissa olleet vaatteet päällesi. Hyödynnä myös vaatteiden taskut. Turvatarkastuksen jälkeen laita vaatteet takaisin kangaskassiin.

3. Suurella todennäköisyydellä myös määränpääsi on sivistysvaltio, josta löytyy pesulapalveluita, kemikalioita sekä sekatavarakauppoja. Osta tarvitsemasi matkakokoinen kosmetiikka ja matkalukeminen vasta kentältä.

4. Pakkaa harkiten. Silkki vie laukussa vähemmän tilaa kuin puuvilla. Käärityt vaatteet menevät pienempään tilaan kuin viikatut ja rypistyvät vähemmän. Kiinnitä huomiota myös vaatteiden monikäyttöisyyteen.

5. Älä liioittele. Jos tarvitset enemmän tavaraa kuin käsimatkatavaroihin mahtuu, laita laukku ruumaan. Varaudu kuitenkin yllätyksiin ja pakkaa käsimatkatavaroihin vuorokauden vaatekerta.

Lähde: Finnair, Bunty Cutler: 211 asiaa, jotka joka mimmin pitäisi tietää.



Kommentit (4)

  • 1.
    Petey81
    22.1.2010 21:29
    "Pakkaa osa tavaroista erilliseen kangaskassiin. Pue turvatarkastuksen ajaksi kangaskassissa olleet vaatteet päällesi."

    Tämä vinkki ei toimi ainakaan Helsinki-Vantaan kentällä. Matkustajien käsimatkatavaran määrä tarkistetaan usein vielä portilla, juuri ennen koneeseen nousua. Jos jollakin on enemmän kuin yksi laukku, häntä usein kehotetaan menemään takaisin lähtöselvitykseen ja laittamaan ylimääräinen laukku ruumaan.

    Kaksi kappaletta käsimatkatavaraa (esim. lentolaukku + kangaskassi) on varsinkin Finnairin henkilökunnan mielestä "liikaa tavaraa". Minutkin on lähetetty portilta 30 takaisin lähtöselvitykseen, koska yritin nousta koneeseen KAHDEN erillisen kassin kanssa.
  • 2.
    hei peteee
    25.1.2010 12:19
    Pue vaatteet päällesi, ja tunge se kangaskassi taskuusi. Kun olet siellä turvatarkastuksen ulkopuolella, tavaroihisi suhtaudutaan ihan samoin kuin tax freestä ostamiisi kamoihin->saa viedä koneeseen.
  • 3.
    Emirates
    28.1.2010 09:52
    Kaikki on kiinni tuurista ja lentoyhtiöstä.
    Otin 48litrasen haglöfsin käsimatkatavaroihin neljällä eri lennolla ja kahdella eri yhtiöllä ja vielä turistiluokassa... Kukaan ei puuttunut asiaan millään mantereella.
    Älkää lentäkö finnairilla ;D
  • 4.
    ooli
    2.7.2010 13:30
    Turvatarkastuksen ajaksi vaatteiden päälle pukeminen on ihan turhaa; ohjeistuksen mukaan päällysvaatteet tulee laittaa kuitenkin läpivalaisuun. Lisäksi turvatarkastajia ei voisi vähempää kiinnostaa, monenko nyssäkän kanssa se Lyyli sieltä tulee. Heidän tehtävänään ei ole kuin puuttua räikeimpiin ylilyönteihin (yritys viedä 25kg matkalaukku käsimatkatavarana - not). Tee lähtöselvitys automaatilla, kännykällä, netissä kotona (kukaan ei tarkista kassien määrää), turvatarkastuksessa ihan sama, portilla sitten ne kangaskassin vaatteen päälle, jotta kädessä vain yksi laukku.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

FINRG 10 vuotta
Lahden ja Suomen reippaamman mutta rankemman reunan konemusaylpeys...
Valtteri Paunonen
Ilmaveivaaja.
Huippuravintolat Linnanmäelle
Jos kaikki menee putkeen, Lintsillä voi ensi kesänä herkutella...
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Tre)
Me kysyimme. Te äänestitte... 10
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Hki)
Me kysyimme. Te äänestitte. Esittelyssä Ravintolaäänestyksen...
Sako Salovaara
Peleillä bisnestä.
Lauri Tilkanen - syntisen kaunis mies
Näyttelijä Lauri Tilkanen on... 1
Monta toria Siljan buffetissa
Tallink Silja uudistaa buffet-ruokailuaan helmikuun alkupuolella.
Minttu Lesonen
Hard Trance Queen.
Kinon tuplaperjantait Porissa
Suomen suosituimpia yhtyeitä Poriin kohta kymmenen vuoden ajan tuonut...

Lue lisää: Matkailu

10 vinkkiä Eurooppaan
Missä homot risteilevät? Saako... 5
New York Clubbing
Pianobaareja smokeille, 60-lukua kukkaiskansalle, hip-hoppia, jazzia...
Peltonen vs. Peltonen
Ari Peltonen ei päästä itseään... 13
Pallo hallussa by Vimma
Matka maapallon ympäri on yksinkertaista. Maailman ympäröinyt Tuomas...
Samaan aikaan Fuertella
Surffauksen lyhyt oppimäärä
Maassa maan tavalla
Ryystä nuudelit Japanissa. 27
Matkalla
Krakova, kauhun kauniit kulissit 5
Kööpenhamina
Vapaamielinen ja rasvainen. 1
Freddie Mercury huoneessa 403
Top 10 + 1 Kuuluisat hotellihuoneet 3
Kauneuden palvojat
Rio de Janeirossa kaunis vartalo on... 1