Levoton narttu

Levottomat 3 -päätähti Mi Grönlund on toimittajan mielestä hupaisan näköinen.

Näyttelijä Mi Grönlundin, 31, kasvot ovat hupaisat. Kyllä, hupaisat. Eivät epämuodostuneet tai mitään sellaista, vaan hymyilyä ja hilpeyttä houkuttelevat. Hyvä naama näyttelijälle. Nimikin jää helposti muistiin: Mi. Kyllä, hän on kuulemma kuullut kaikki vitsit siitä. "Mutta tuoreet kyllä naurattavat."

Teatterikorkeakouluun neljästi pyrkiminen kannatti. Heti valmistumisen jälkeen Mi sai pääosan uudessa Levottomat-elokuvassa ja sen jälkeen vierailijan pestin Kansallisteatterissa. Viihdettä ja legitiimiä taidetta sopivassa suhteessa.

Solar Filmsin tiedottaja Rampe Toivonen tiivistää Grönlundin valinnan pääosaan näin:

"Etsittiin tuoreita kasvoja, joita roolituspalvelu meille toi koekuvauksiin. Mi oli loppusuoralla vajaan kymmenen muun näyttelijättären kanssa. Hän voitti, koska on ammattilainen, sopivan ikäinen, erittäin hyvä työssään kaikin puolin – ja oikean näköinen."

Solar Films mainostaa elokuvaa nettisaitillaan otsikolla: Seksikäs Mi on valkokankaan uusi tähti. Elokuvassa nähdään kiinteää paljasta pintaa, mistä puhutaan myös rohkeutena. Jos myynnin kannalta ajattelee, rohkeampaa olisi ollut hiukan elähtäneemmän, arkirealistisemman paljaan pinnan näyttäminen. Mitä päätähti itse sanoo?

"Elokuvan aihe on rohkea. Siinä käsitellään hyvin paljaalla ja kipeälläkin tavalla riippuvuutta."

Roolihahmosi, kolmekymppinen äiti, ei ole yhtään eläneemmän näköinen?

"En yhdy väittämään. Elokuva vastaa parhaiten tähän kysymykseen. Pinta ja kauneus ei sinänsä ole kovinkaan mielenkiintoista, vaan arpi tai haava sen pinnan alla."

Mitä tekisit jos lihoisit kymmenen kiloa?

"Jäisin ihmettelemään, jos työt loppuisivat."

Pyrit Teakiin neljä kertaa: eikö käynyt mielessä luovuttaa?

"Epäuskonhetkistä huolimatta: ei. Olen ollut onnekas: valmistuin viime keväänä ja olen saanut tehdä mielenkiintoisia töitä."

Sinusta on tulossa julkkis. Mitä pelkäät, mitä toivot?

"Kateutta ja epärehellisyyttä. Toivon, että saan keskittyä työntekoon."

Roolihahmosi on riippuvainen seksistä. Sait elokuvaa varten perehdytystä riippuvuuksiin erikoistuneelta terapeutilta. Eikö sinulla muka ole addiktioista mitään kokemusta?

"Halusin lähestyä aihetta laajasti. Kävimme yhdessä läpi roolin kaarta, se oli hyvin kiintoisaa. Työhön mä suhtaudun sekä halulla että pakolla. Onhan se riippuvuutta, kun se hallitsee elämää niin täyspainoisesti, ainakin tällä hetkellä. Hyvää sellaista, tässä tapauksessa."

Mielenterveytesi tila viimeisen kymmenen vuoden ajalta?

"Viimeiset neljä vuotta teatterikoulua olivat henkisesti totaalista myllerryksen aikaa."

Oliko kyse aikuiseksi tai ammattiin kasvamisesta?

"Pikemminkin ammattiin. Aikuiseksi kasvamisesta voi olla tällä alalla montaa mieltä. Vastuu on asia erikseen."

Neiti Grönlund sytyttää tupakan ja näyttää nopean hymyn: hän on luovinut vaikeiden kysymysten ohi suvereenisti.

Epäilemme Min olevan riippuvainen tupakasta.

Mi Grönlund Levottomat 3:ssa, 16.1.2004, sekä Kansallisteatterissa näytelmässä Othellohyrrä ja Tunnottomuus.


Kommentit (19)

  • 1.
    Niinjust
    3.1.2004 04:35
    Hoh, hoijaa! Tylsää...
  • 2.
    pupunen1234
    3.1.2004 17:21
    Taas leffa Suomesta... Huoh!
  • 3.
    kamikazeeee
    4.1.2004 00:32
    toi leffa vois kertoo vaikka afrikkalaisesta kuviokellujasta niin se sais kaikki 15v pojat tuijjottaan reittä elokuviin..
    hohhhjjaaaa...
  • 4.1.2004 15:07
    Vähän kyllä epäilyttää tämäkin elokuva. Traileri oli aika kökön näköinen ja pääosan esittäjäkin näyttää pelkiltä kasvoilta. Katsotaan kriitikoiden arvostelut ensi-illan jälkeen.
  • 5.
    Zatopeka
    7.1.2004 15:20
    No älkääs nyt... Onhan Levottomat 3:ssa sentään Jasper Pääkkönen, joka tunnetusti on hyvin yksi-ilmeinen, mitäänsanomaton ja tylsä "näyttelijä". Voi sointua hienosti yhteen, etenkin, kun tätä(kin) Levottomat-pläjäystä markkinoidaan muka-syvällisillä asioilla. On addiktiota ja terapiaa, varmaan mikään ei kenestäkään edelleenkään tunnu miltään...
  • 7.1.2004 20:16
    No ni. Taas yksi lisää suomalaisiin leffoihin, jota myydään seksillä.
    Ehkä tulevaisuudessa niitä saattaa ilmestyä lisää? Ei kiitos.
  • 7.
    tikkarikaramel
    12.1.2004 10:30
    kaikissa suomalaiselokuvissa on nykyään tapana pehmopornoilla sen takia, että seksin haluaminen on melkein rikollista. Koska tehdään elokuva hardcorepornosta, jonka avulla pääpari rahoittaa omaa palkkamurharinkiään, jos aika on lähellä rupean amishiksi.
  • 12.1.2004 13:07
    tiedän ainakin kuka on menossa leffan katsomaan.. minä
  • 9.
    Kamut
    13.1.2004 18:55
    Saisikohan tämä leffa vielä jotain kansainvälistäkin tunnustusta?
  • 14.1.2004 10:54
    Se on aina ihmeellistä, että kun nainen haluaa seksiä elokuvassa, siitä tehdään ogelma tyyliin "sairaalloinen riippuvuus". Naisen seksuaalisuus on ilmeisesti edelleen yhteiskuntarauhaa ja -järjestystä uhkaava voima, joka suistaaa jopa yksilön ja hänen perheensä pois raiteiltaan... Mutta aion joka tapauksessa katsoa avoimella sekä innostuneella mielellä Levottomat 3:sen.. en vähempää sen takia, että leffan on ohjannut ja käsikirjoittanut nainen/naiset. Ja onhan se hauskaa, kuinka täällä pohjoismaissa esitetään vanhempien naisten ja nuorempien miesten välisiä suhteita, kun taas Keski-Euroopassa ns. eroottisten leffojen pääosissa on aina nuori tyttö ja elähtänyt äijä.. vrt. Ozonin Swimming Pool ;-)
  • 11.
    nasutin81
    15.1.2004 17:15
    Luulisi, että kolmekymppisellä yksinhuoltajalla olisi tasan muut asiat mielessä, kuin sairaalloinen seksin ajattelu ja harrastelu. Science fictionia koko roska.
  • 12.
    Psychobilly
    16.1.2004 14:06
    Kyllä monet yksinhuoltajat ovat riippuvaisia seksistä.Kokemusta löytyy...
  • 13.
    kysymys
    2.2.2004 13:45
    Heippa! Tämmöinen kiinnostaisi et mitä ihmiset on mieltä levottomat 3 leffan markkinoinnista yleensä?
  • 14.
    matrix-
    4.3.2004 17:40
    Täysin pas**.ja sitten ihmetellään kun suomalainen elokuvateollisuus/taide muotona junnaa paikoillaan,rahat pois hyväuskoisilta,ja paha maku suuhun...arvosana reilusti -1..
  • 15.
    tnj
    27.3.2004 15:07
    hmm... ihmettelen että mihin sen ohjelmahirviön "tahdotko filmitähdeksi" vaimikälie, voittajalleen lupaama YKSI PÄÄROOLI katosi! Katosiko se siinä vaiheessa kun kisan voitti normaalivartaloinen tyttö?????
  • 16.
    Aivan
    21.7.2004 08:36
    Psychobilly kirjoitti 16.01.2004 klo 14:06:

    Kyllä monet yksinhuoltajat ovat riippuvaisia seksistä.Kokemusta löytyy...

    Ja voikin arvata, minkä takia heistä usea on joutunut yksinhuoltajaksi... Kokemusta löytyy...
  • 29.11.2005 17:01
    Moikka!! Levoton
    Haluan sinut, itselleni..
    Rakastuin kauneuteesi..filmiä katsellessani.
    Kaikkea hyvää..jatkossakin
  • 18.
    heppi
    17.11.2008 00:00
    huh huh kateutta ilmassa. on se elämä niin epistä ja kurjaa :)
  • 19.
    Mitä
    17.11.2008 13:55
    Mutta koeta kestää. Paistaa se päivä heppiinkin.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Valtteri Paunonen
Ilmaveivaaja.
Ei niin pikainen paluu
Kolme Timoa. Yksi kysymys McDonaldsin remontin keston syystä. Ei...
Deittailun pikaopas (Turku)
Kaupungin parhaat paikat iskeä... 1
Kuuma lista 3/12
Mistä kaupunki puhuu?
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Tku)
Me kysyimme. Te äänestitte. Esittelyssä Ravintolaäänestyksen...
Siideriprinsessa Jenni Silvennoinen
Siideritehtailija Jenni Silvennoinen ehdottaa siiderille uutta...
Naisen tutkajärjestelmä
Sisäpiiri. Kysy juhlimisesta, ravintoloista tai julkkiksista, Walter...
Kinon tuplaperjantait Porissa
Suomen suosituimpia yhtyeitä Poriin kohta kymmenen vuoden ajan tuonut...
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Hki)
Me kysyimme. Te äänestitte. Esittelyssä Ravintolaäänestyksen...
Erohelvetin vaiheet
Kriisin vaiheet ovat kaikilla samat. Tukea tarvitsee myös jättäjä.

Lue lisää: Leffat

Re:Generation: Viisi dj:tä vieraalla maalla
Dokumentti laittaa kovimmat dj:t työskentelemään itselle tuntemattoman...
Tenavatähti
Elena Leeve täytti juuri 24 vuotta. Jussin hän sai kymmenen vuotta...
Suomileffan tähtikartta
Vain yhden elokuvan tehnyt Mikko... 12
Terveiset Vittulajänkältä
Vittulanjänkällä on kireä tunnelma... 6
Ensi-illassa Jesse Fryckman
Jesse Fryckman teki elämästään elokuvan. Tai ainakin sen...
Mila Kunis - Siveyden sipuli
Mila Kunis nousi ylempään... 1
Shamanismin kaupparatsu
Blueberryn ohjaaja löysi viidakosta sisäisen maailman.
Hesen koti on liikenteessä
Alcan Highway-dokumentti kertoo suomalaisen kodittoman matkasta...
Maailman paras elokuva
Mikä on maailman paras elokuva? 687... 53
Vince Vaughn
Mr. Sunshine 3