LiikuCity - Tampereen oudot lajit

Marginaalilajien maihinnousu

Nosta sitä jalkaa! Les Millsin body attackia voi treenata Suomessa vain ja ainoastaan Tampereella.
Nosta sitä jalkaa! Les Millsin body attackia voi treenata Suomessa vain ja ainoastaan Tampereella.

Kuubainen räppi soi joogassa, county kävelytanssitunnilla. Tampereella voi harrastaa liikuntaa monipuolisemmin kuin koskaan.

Anna meille meidän jokapäiväinen aerobicimme. Tammikuu on hyvää aikaa liikuntakeskuksille, tanssikouluille ja jumppasaleille, kun joulukilojen karistamisesta haaveilevat, uuden vuoden lupausten syyllistämät ihmiset hakeutuvat kuntoilun ja liikunnan pariin.

"Monet aloittavat kuntoilemisen syksyllä, mutta suurin piikki jäsenyystilastoissa näkyy vuoden alussa", vahvistaa Liikuntakeskus Sykkeen liikunnanohjaaja Tarja Heikkilä.

"Vaihtoehtoja on tarjolla paljon, ja lajien väliset sukupuolirajat ovat murtuneet. Monet puntteja nostelevat miehet käyvät venyttelytunneilla, ja naisten harjoittelu on taas muuttunut monipuolisemmaksi lihaskunnon kasvattamisen suhteen", Heikkilä jatkaa.

Atleticosta Sykkeeksi nimensä vuoden alussa muuttanut keskus panostaa erityisesti laadukkaaseen Pilates-opetukseen. Pilates on edelleen huippusuosittu kuntoilumuoto, ja sen metodeja sovelletaan koko ajan enemmän muuhunkin liikuntaan.

GoGo Liikuntakeskuksen kauden uutuuksiin kuuluvat Splash-vesijuoksu sekä lisenssiperiaatteella toimivan Les Mills -jumppasarjan Body Attack -tunnit.

"Les Mills -jumpat ovat tuttuja ja turvallisia, sillä tunnit ovat aina samanlaisia, meni jumppaan sitten Suomessa tai Sveitsissä ", kertoo GoGo:n liikuntajohtaja Päivi Aholaita-Mäenpää.

Lisenssiohjelmien suosion on huomannut myös Fiilis Fitness -jumppastudion johtaja Siiri Jokela.

"Tällä hetkellä samat ohjelmat pyörivät monilla eri keskuksilla, mutta jossain vaiheessa harrastajat alkavat vaatia yksilöllisyyttä", Jokela ennustaa.

Jokela ja Aholaita-Mäenpää ovat yksimielisiä siitä, että ohjaajan merkitys tuntien houkuttelevuuteen on suuri.

"Musiikilla on tärkeä rooli tunneilla, mutta kaikkien musiikkimakua ei voi miellyttää. Ohjaajan persoona vaikuttaa eniten siihen, palataanko salille", Aholaita-Mäenpää kertoo.

"Suurin haaste ohjaajalle tähän aikaan vuodesta on pitää ryhmissä uuden vuoden lupauksena kuntoilemisen aloittaneet", Jokela toteaa.

Ja jos perus-aerobic ja pepunkiinteytysjumppa jo kyllästyttävät, kokeile näitä:

Mitä? Missä? Milloin?

Dance

www.fiilisfitness.fi

Seinäkiipeily

www.kuntokeskuswolf.com

Body Attack

www.gogo.fi

Bugg

www.tanssis.fi

Zumba

www.gogo.fi

Yoga Beats

www.omyoga..fi


Kommentit (3)

  • 30.1.2008 09:24
    BodyAttack tunteja pidetään Tampereen lisäksi myös Nokialla!
  • 2.
    oulusa kans
    18.2.2008 13:09
    Les Millsin BodyAttackia on myös Oulussa!
  • 3.
    NanasB
    26.5.2008 12:49
    Ja Vantaalla on ainakin myös Attack!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.

Lue lisää: Sportti

Kuntotesti
Räätälöimme yksinkertaisen kotikuntotestin. Tarvitset vain yhdeksän...
Rentoutuminen sallittu
Rentoutuminen on asennelaji, ei... 2
Laki jääkiekosta
Lainataan vastustajajoukkueen maalivahtia! Tutustuimme kummiin...
Kiipijöiden joukko kasvaa
Kiipeily on vanha tuttu juttu, josta yht’äkkiä tuli muotia...
Pukuhuonepaljastuksia
Mistä miehet oikein juttelevat... 5
Fitness
Kahvinjuonti saattaa päätyä... 1
Mutta missä on JK?
Rallilupaus Jaro Kinnunen, 20, ääntää englantia suurmiesten lailla.
12 pitkää minuuttia
Huh! CityCooper Rautatientorilla... 4
MM-lätkä
Nuo naiset ihan lätkässä 2
Juokse villi lapsi
Teipatut nännit ja pastatankkaus... 10