Lopettakaa yleisurheilu

Toim.Huom.

Katseet kunnon lajeihin, kuten futikseen.
Katseet kunnon lajeihin, kuten futikseen.
Takana alkaa olla huonoin suomalainen urheiluvuosi miesmuistiin.

Kimi Räikkösen auto ei kestänyt, Suomen futismaajoukkue ei osannut tehdä maaleja, Jarkko Nieminen mursi ranteensa, jääkiekkomaajoukkue murtui paineessa, muovikassi upotti purjehtijat, yleisurheilujoukkue floppasi. Sinänsä tässä ei ole mitään ihmeellistä. Eihän näin pieni maa voi olla jokaisessa lajissa hyvä, ellei kyse ole kaksi kertaa näin pienestä maasta nimeltä Ruotsi.

Olympiakisoja seuratessa alkoi tuntua siltä, että yleisurheilun voisi lopettaa. Yhä harvempi on kiinnostunut lajista, jossa kustaan muoviputkesta peräsuoleen pakattua virtsaa. Urheilevan suomalaisen nuorison katseet tulisi kääntää kaupallisiin ja positiivistakin huomiota saaviin lajeihin. Tarvitsemme enemmän tennistähtiä, golfareita, futisjumalia ja uimareita. Doping on tuttua kamaa sielläkin, muttei kohtuuttomasti myrskynsilmässä.

Oikeus tapahtui, kun poliisi sai lisää fyrkkaa ensi vuoden yleisurheilun MM-kisojen turvallisuuden takaamiseen. Uskomaton ajatuskin, että poliisin tehtäviin kuuluu ilman muuta tarjota palveluksiaan MM-tohinalle, jossa jännitetään vain sitä kenen näyte kusee.

Sitä odotellessa lukekaa juttu urheasta nuorukaisesta, joka käveli italianpadan voimalla Hangosta Nuorgamiin. Sivulta 8 siis.


Kommentit (8)

  • 3.9.2004 12:21
    Petellä taitaa pahoja muistoja koulun yleisurheilutunneilta? Fakta on kuitenkin, että yleisurheilulähetykset tv:ssä päihittää 6-0 muut. Ja tuo peräsuolivirtsakaan ei ole kuin median urbaanilegenda Ateenan kisoista, joten tarkasta faktat!
  • 4.9.2004 12:04
    Joo keihäänheittäjien kunniaksi, ei sen selvempiä kuin muutkaan.
  • 8.9.2004 13:31
    Kun kerran City-lehti on kasvavan aikuisen äänenkannattaja, niin nyt olisi arvon toimittajalla kasvun paikka.
    Ei urheilua lopeteta sen takia, että siinä ei pärjätä. Silloin jatketaan urheilua, ja harjoitellaan, jotta ehkä joskus pärjättäisiin. On todella lapsellista ajattelua, että urheilu lakkaa kiinnostamasta, jos juuri meidän pojat ja tytöt eivät saa kultamitaleita.
    Myöskin on äärimmäisen lapsellista, suorastaan sinisilmäistä sanoa, että jalkapallossa ja tenniksessä ei ole doping-ongelmaa. Kun näissä lajeissa dopingista ei puhuta ääneen, eikä ongelmaa näin ollen tunnusteta, niin on aika huimaa väittää totena, että doping ei näitä lajeja paina. Missä muualla käytetään enemmän dopingia, kuin huippujalkapallossa, jääkiekossa ja kaikissa muissakin ammattilaisurheilulajeissa? Ainoastaan punttisaleilla, jos niissäkään.
  • 4.
    Jason100
    8.9.2004 14:12
    Eihä tuossa väitetty etteikö tenniksessä olisi doping-ongelmaa. Idea oli kaiketi se, että muiden lajien doping-ongelma ei kohtuuttomasti nouse myrskynsilmään aina olympialaisten yhteydessä. Olympialaisissa yleisurheilu on aina luupin alla.
  • 9.9.2004 08:57
    No niin, vähän huonosti ilmaisin itseäni. Siinähän tosiaankin sanottiin, että niissä tietyissä lajeissa doping ei ole myrskynsilmässä, vai miten se nyt sanatarkkaan menikään.
    No on se aika naiivia ja sinisilmäistä ajatella, että kun doping ei ole puheenaihe, eikä laji ole dopingin myrskynsilmässä, niin silloin ei ole suurta dopingongelmaa ja laji sen takia kannattavampi ja viihdyttävämpi. Minua ei pelota se, mistä puhutaan, vaan se, mistä vaietaan!
  • 6.
    Tappura99
    14.9.2004 15:17
    No mitäs lajia Suomessa seurattiin yleisurheilun ja uinnin lisäksi. Ei tenniksestä tai jalkapallosta ollut kuin maininnat ohi mennen tai pelkät tulokset.
  • 7.
    UT2004
    16.5.2005 18:34
    Noooh,mä kävin tos eile juoksemas Sm-maastot joten varmaa tiedätte mitä mieltä oon jutun kirjoittajasta.AIVAN TÄYTTÄ POTASKAA!!!Ja menköön kirjoittaja peilin eteen ja katsois oikei kunnolla ja kauan ennen kuin menee tommosia kirjotteleen.
  • 8.
    eevi78
    2.7.2006 11:06
    Tosi typerää tekstiä. Yleisurheilussa mitataan oikeita taitoja inhimillisen suorityskyvyn rajoilta. Ei mitään porvaripelailua kuten golf tai tennis. Teinien ei ole pakko katsoa, itse katson mielelläni. Valvon itse testejä ja silloin ei kusta mistään muoviputkesta.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?

Lue lisää: Toim.Huom.

Yksi asia
Toim.huom. 1
Spermaa, spermaa
Toim.huom. 1
Kesäkalenteri
Toim.huom.
Suuri & Mahtava
Toim.huom.
Saatanan tekopyhät
Toim.huom. 3
Ooh & Huh!
Toim.huom.
Toim. huom.
Puhutaan rahasta 3
Toim. huom.
Sesame-tytöt
Mummot & saatana
Toim.huom. 5
Laula meille, Lauri!
Toim.Huom. 7