Lopullinen analyysi

Kolumni. Lehtikirjoittajat pohtivat vaalituloksen syytä, mutta harva oivalsi perimmäistä syytä.

Kirjoittajan veroprosentti on 28.
Kirjoittajan veroprosentti on 28.

Eduskuntavaaleissa äänestettiin kahdella tavalla. Minun puoluettani äänestettiin oikein ja muita väärin. Sillä miettikääpä itsenne minun asemaani: toimisitteko parhaaksi tietämällänne tavalla vai sitä vastaan? Aivan, tekisitte tietenkin oikein. Siitä seuraa loogisesti, että muut erehtyivät.

Lehtikirjoittajat kiirehtivät pohtimaan vaalituloksen syytä, mutta harva oivalsi tätä perimmäistä syytä. Puhuttiin eriarvoisuuden kasvun vastustamisesta, mutta kokoomus kohosi suurimmaksi puolueeksi. Sanottiin hallituksen saaneen epäluottamuslauseen, mutta rkp:n kannatus ei hetkahtanut. Arveltiin kansan haluavan uudenlaista poliitikkoa, mutta edustajiksi valittiin liuta smp:läisiä. Kolumnoitiin nuorennusleikkauksesta, vaikka keski-ikä pysyi ennallaan.

Jos saisin euron jokaisesta täysin pieleen menneestä vaaliennusteesta ja -analyysistä, minun ei edelleenkään tarvitsisi tehdä päivääkään työtä. Ei, kyllä minun hypoteesini on vahvin: muut olivat väärässä.

Teoriani paikkansapitävyyden voi todistaa toisellakin tapaa. Muistatteko yhtään asiaa, jossa olisitte erehtyneet vuoden mittaan? Ei niitä kovin monta ole.

Kuvitelkaa sitten, että aivokapasiteettinne, ymmärryksenne ja sivistyksenne määrä on moninkertainen, ja olette minun asemassani. Montako virhettä luulette minun muistavan? Jos ei ole erehtynyt, on pakostikin oikeassa.

Käsitettyänne tilanteeni saatatte ihmetellä, miksen ollut ehdolla vaaleissa. Kyse on jälleen yksinkertaisesta päättelystä. Kannattaako oikeita asioita kannattavan heittäytyä harhaisten massojen armoille vai keskittyä vaikuttamaan siellä, missä hän on samanmielisten ympäröimänä? Muistetaanpa vielä sekin tieteellinen fakta, että ihmiset sanovat kannattavansa jotain ja äänestävät sitten sitä vastaan.

Niinpä olenkin kirjoittanut tärkeimmät ydinseikat seuraavien neljän vuoden kehityksestä A4-liuskoille, jotka toimitan henkilökohtaisesti Säätytalolle.

Politiikka voi olla yhteisistä asioista neuvottelemista, mutta loppujen lopuksi jonkun on tehtävä päätös, ja silloin on parempi olla oikeassa.

Kyllähän te ymmärrätte. Ja jos ette, voitte neljän vuoden päästä yrittää uudestaan.


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...

Lue lisää: Kolumnit

Mallivanhempi
Kolumni 4
Tyhmä säästää väärin
Kolumni. 1
Vaalikone
Saariahon kolumni 3
Nollatoleranssi
Kolumni 1
Kylli-täti on kaunis
Kolumni 23
Näin äänestät oikein
Kolumni
Jako kahteen
Liisaleenan kolumni
Jo joutui armas aika
Liisaleenan kolumni
Hallittu ilmastonmuutos
Kolumni 8
Väärin mellakoitu
Kolumni. Kun työläiset mellakoivat, kaikki kärsivät. Kun keskiluokka...