Luomon lumoissa

Jouni Toivanen ja Mika Mattila tekivät suomalaista Michelin-historiaa.


"Luomo-nimi on kampaamo-, hiomo-, korjaamotyyppinen muunnos luovuudesta", kertovat Mika Mattila (vasemalla) ja Jouni Toivanen.

Ovi on auki. Heti sisääntullessa vasemmalla on imuri, Electronicsin Silent Power. Edessä avautuu näkymä pöytiin, joita peittävät harmaat liinat. Perältä pimeästä huikkaa nuori nainen tiskin takaa. Kati Kujanpää, tarjoilija.

Olen Ravintola Luomossa, valtakunnan uusimmassa Michelin-ravintolassa.

Sensaatiomaisesti vain 9 kuukautta auki ollut ravintola sai maaliskuussa Michelin-tähden. Vinkin Michelin-mies oli kuulemma saanut marraskuussa ravintola Carman keittiöstä, tähditetty sekin.

Michelin-tähtiä annetaan erittäin harvoin, jos koskaan, alle vuoden auki olleille ravintoloille. Silti menestys oli arvattavissa: ravintoloitsijat Jouni Toivanen, 35, ja Mika Mattila, 37, työskentelivät viime vuodet Suomen kokkien tähtiopistossa Chez Dominiquessa, jossa ovat muuten työskennelleet esimerkiksi myös Michelin-ravintola Postresin pojat. Myös puskaradiosta kuului: allekirjoittaneen ystävä hehkutti Luomoa koko viime syksyn. Pöydät ovat olleet täynnä koko aukioloajan viittä päivää lukuun ottamatta. Nyt Luomosta on entistä vaikeampaa saada pöytää. Seuraavan kerran Luomossa voi kuvitella syövänsä vasta lauantaina 15.5. Kun tieto tähdestä kiiri, sähköpostiyhteydenottoja tuli viikossa 540 ja uusia pöytävarauksia lähes puolitoista sataa. Kesken haastatteluakin sisään kurkkii vanha herrasmies, joka kertoo tulleensa katsomaan "sitä tähteä".

Keittiömestari Jouni Toivasen päivä on alkanut keittiössä kello 9. Sunnuntaisin ja maanantaisin viikonloppua viettävän Toivaisen viikko alkaa tiistaisin aina viikon ruokien esivalmistelulla ja tilaamisella. Edessä on noin 100-kohtainen lista, josta on pyyhitty jo-suoritetut keltaisella alleviivauskynällä. Kohtia on muun muassa speltti. Toivasen työpäivä päättyy kello 12 yöllä, kun ravintola menee kiinni ja paikat on siistitty. Toisen ravintoloitsijan Mika Mattilan päivä alkoi vasta puoliltapäivin, mutta viinien lisäksi hänen kontolleen kuuluvat ravintolan paperityöt.

Ja pöytäliinat! Haastattelua tehtäessä Mattila silittää pöytäliinoja ja viikkaa lautasliinoja. Suorilla lakanoilla lepäämisestä kiinnostuneille naisille tiedoksi, että Mattila on sinkku.

Luomo, Vironkatu 8

Michelin-historia 



Kommentit (1)

  • 1.
    KatiK0987
    7.4.2010 22:35
    Onnittelut Luomon kokeille, hieno saavutus!

    Mikähän mahtaa muuten olla artikkelin lopussa ollut lista? Tainnut jutun muokkaaminen jäädä vähän puolitiehen. Ruokalistastako tuossa on kyse?

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Turha pelätä atomia
Kolumni. Nyt kun Fukushimasta on... 4
Siideriprinsessa Jenni Silvennoinen
Siideritehtailija Jenni Silvennoinen ehdottaa siiderille uutta...
Kuuma lista 3/12
Mistä kaupunki puhuu?
Minibaarin paluu juurille Mansessa
Minibaarissa ovat puhaltaneet uudet tuulet henkilöstön täysvaihdoksen...
Monta toria Siljan buffetissa
Tallink Silja uudistaa buffet-ruokailuaan helmikuun alkupuolella.
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Hki)
Me kysyimme. Te äänestitte. Esittelyssä Ravintolaäänestyksen...
Oulun Puistolassa vieraileva tähtikokki
Ystävänpäiväviikolla ravintola Puistolassa vierailee
Tuomas Enbuske
Twitter-juontaja.
Deittailun pikaopas (Turku)
Kaupungin parhaat paikat iskeä... 1
Huippuravintolat Linnanmäelle
Jos kaikki menee putkeen, Lintsillä voi ensi kesänä herkutella...

Lue lisää: Ravintolat

Kuultua
Helsingin ravintolauutiset
Ravintolauutiset: Helsinki
Sapakset saapuvat
Unohda tapakset. Helsingissä... 5
Kaupungin parhaat ravintolat
Cityn lukijat valitsivat kaupungin parhaat ravintolat. 3287...
Safkafestarit Turussa
Turussa päästään taas nauttimaan kulinaristisista tapahtumista Turun...
Ravintolauutiset: Helsinki
Stadin Omenapuu jäihin
Kaupungin tunnetuimpiin ravintoloihin lukeutuvan Omenapuun tulevaisuus...
Kuultua
Helsingin klubiuutiset
Naamavipit esittelyssä
Kenen kannattaa näyttää naamaansa... 4
Helsinki bailukartalle
Helsinki on bailukaupunki, jos... 5