Määrääkö syntymäjärjestys luonteen?

Ja nuorin heistä oli homo.

Kuopus oppii jo pienenä tunnistamaan valheen.
Kuopus oppii jo pienenä tunnistamaan valheen.

He kouluttavat ja rääkkäävät toisiaan rajummin kuin kukaan muu. He viettävät jo 1-vuotiaana enemmän aikaa keskenään kuin isänsä kanssa. Sisaruksilla on voimakas vaikutus itsetuntoon, minäkuvaan ja tunne-elämään. Tutkimusten mukaan vanhemmat sisarukset kehittävät ihmistä sosiaalisesti ja motorisesti. Psykologit varoittavat kotona opittujen roolien voivan vaikuttaa ammatin- ja parinvalintaan. Määräämään tottunut etsii itselleen alamaisen.

Ainoilla lapsilla ja esikoisilla on hyvä kielitaju ja laaja sanavarasto. Vrijen ja Oslon yliopiston tutkimusten mukaan esikoisilla on muita korkeampi älykkyysosamäärä.

Paljon muuta iloa ekana olosta ei ole. Kalifornian yliopisto löysi yhteyksiä syntymäjärjestyksen ja persoonallisuuden välillä. Esikoiset ovat luonteeltaan määrätietoisia, tunnollisia, dominoivia, neuroottisia ja uskonnollisia. He tienaavat perheen muita lapsia paremmin. Keskimmäinen on kapinallinen, impulsiivinen, kokemuksille avoin, vähemmän uskonnollinen ja huonompi koulussa. Kuopus on luova, sosiaalinen, lämmin ja rauhaa rakastava, vanhempien suosikki, vitsailija, auktoriteettien kyseenalaistaja.

Newcastlen yliopiston mukaan esikoiset pitävät eniten yhteyttä muihin sisaruksiin. Japanissa esikoisasema tuo pulleutta ja johtaja-aseman. Mitä enemmän isoveljiä, sitä todennäköisemmin nuorin veli on homoseksuaali. Tutkijat Blanchard ja Bogaert väittävät The American Journal of Psychiatryn artikkelissaan jokaisen biologisen isobroidin nostavan homouden esiintyvyyttä 33 prosentilla. Siskot, pikkuveikat tai velipuolet eivät vaikuta homouteen, eivätkä isoveljet lisää lesboutta. Homoja on väestöstä vain muutama prosentti, joten kolmen pojan sarjassa nuorin on 95 prosentin varmuudella hetero.

Ulsterin yliopiston psykologian professori Tony Cassidy tutki 17–25-vuotiaiden sisaruussuhteita ja totesi siskon lisäävän selvästi psykologista hyvinvointia. Siskottomina kasvaneet ovat ahdistuneempia. Sosiaalinen tuki, optimismi, tunteiden ilmaisu ja rohkeus korostuivat perheissä, joissa on tyttöjä. Veljillä on päinvastainen vaikutus. Cassidyn mukaan siskojen eheyttävyys korostui ongelmatilanteissa, kuten avioerossa, joten ammattiauttajien tulisi keskittyä perheisiin, joissa on suuri veljessarja.

Psykologian professori Ben Dattner on tutkinut syntymäjärjestystä ja työelämää. Dattnerin mukaan esikoinen on ekstrovertti, itsevarma, luotettava, dominoiva, tunnollinen, tehtäväorientoitunut, joustamaton, sovinnainen, poliittisesti konservatiivi, kurinalainen, virheitä varova ja tiukasti asemastaan kiinni pitävä.

Toinen lapsi on avoin kokemuksille, kapinallinen, epäsovinnainen, luova, joustava ja muutoshakuinen, empaattinen, sosiaalinen, oikeudenmukainen, heikomman puolella, liberaali, ei-akateemisesti suuntautunut, tunneälykäs ja huumorintajuinen. Hän menestyy kansainvälisissä tehtävissä.

Keskimmäinen lapsi on diplomaatti ja läheisempi ystäviensä kuin perheen kanssa. Ainoa lapsi muistuttaa esikoista: mukautuu vanhempien odotuksiin, on määrätietonen, hyvä opiskelija ja tekee työt mieluummin itse kuin delegoi muille. Ikäeron ollessa yli kuusi vuotta muistuttaa seuraava lapsi luonteeltaan esikoista.

Kaksoset ovat läheisiä ja heillä on vähemmän konflikteja kuin muilla sisaruksilla. Erillään kasvaneet kaksoset muistuttavat toisiaan eniten, sillä heillä ei ole tarvetta erottautua sisaruksestaan. Perheen toinen lapsi ottaa esikoisen paikan, jos ensimmäinen on pahassa konfliktissa vanhempien kanssa, sairas tai ujo. Dattner muistuttaa, ettei syntymäjärjestys ole ainoa persoonallisuutta määrääva tekijä: sukupuoli, kulttuuri, sosio-ekonomiset tekijät, vanhempien luonne ja perheen tapahtumat vaikuttavat myös.

Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian tutkija Marja Ahokas ei halua luokitella ihmisiä syntymäjärjestyksen mukaan.

"Yksinkertaistaminen on vaarallista! ÄO-käsite on sosiaalipsykologeille vieras, ei-toivottava erottelumekanismi. Johtotehtävien sijasta olisi parempi puhua vastuusta: esikoiset hakeutuvat tyypillisesti esimerkiksi opettajiksi. Keskimmäisten ammatinvalinta voi olla hankalampi prosessi, mutta neuvottelutaitojensa ansiosta heistä voi hyvinkin tulla johtajia. Nuorimmat hakeutuvat usein luoviin tehtäviin."

Lukijoilta

“Perheessämme on viisi veljestä, ei yhtään siskoa. Me muut olemme heteroita, mutta nuorin pikkuveli (15 v) tuli juuri kaapista. Luin vuosi sitten tutkimuksesta, jossa kerrottiin todennäköisyyden homouteen kasvavan (iso)-veljesmäärän myötä.”
Mies, 29

“Keskimmäinen lapsi on usein sisaruksista sosiaalisin ja ottaa sovittelijan roolin muussakin elämässään. Nuorena hän voi kärsiä psyykkisistä häiriöistä, esim. syömishäiriöstä.”
Nainen, 29

“Meidän perheessä luonteenpiirteet on jaettu hyvinkin klassisen kaavan mukaan: esikoinen on yrittäjähenkinen ja konservatiivinen, keskimmäinen diplomaattinen ja neutraali ja kuopus on boheemi ja liberaali. Silti tykkäämme toisistamme ja satunnaisista tappeluksista huolimatta palaamme toistemme luo.”
Nainen, 27

Psykoanalyysi

“Entä uusperheet? Jotkut voivat olla eri perheissä eri rooleissa. Minä ainakin huomasin olevani toisessa kuin esikoinen ja toisessa keskimmäisenä sovittelija. Koen myös välillä ristiriitaa näiden roolieni välissä.”
Nainen, 25

“Uusperheen synty on kuin kahden yrityksen fuusio. Kun uusperhe perheytyy, paikat ja roolit menevät uusiksi. Ainut lapsi voi joutua isoveljeksi tai esikoinen kuopukseksi. Ensin syntyy parisuhde. Mitä vanhempi lapsi, sitä hankalampi prosessi; ei synny uutta vanhemmuutta. Kun elää kahdessa perheessä, ei ole vastausta (rooliristiriitaan). Roolit vaihtelevat eri paikoissa. Pitäisi yrittää löytää oma paikkansa. Aina ei löydy. Ajattele työroolin kautta: otat paikan tai se annetaan sinulle.”
Uusperheellisten liiton toiminnanjohtaja, perheterapeutti Pekka Larkela www.supli.fi


Kommentit (1)

  • 1.
    Rentoesikoinen
    17.12.2010 14:34
    Meillä poikkeus vahvistaa säännön. Olen liian rento ja kunnianhimoton esikoinen: seikkailija, kyseenalaistaja, taiteilija, perinteille nauraja. Nuorempi sisarukseni on määrätietoinen, dominoiva, kunnianhimoinen, uskovainen perinneihminen.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Hki)
Me kysyimme. Te äänestitte. Esittelyssä Ravintolaäänestyksen...
Minibaarin paluu juurille Mansessa
Minibaarissa ovat puhaltaneet uudet tuulet henkilöstön täysvaihdoksen...
Rap goes latotanssit
Elokuu luottaa romantiikkaan ja kansanperinteeseen. Ne myyvät hyvin.
Kuuma lista 3/12
Mistä kaupunki puhuu?
Heidi Helkiö-Mäkelä
Urheilumuistoja.
Mathias Hüffner
Der Braumeister.
Pasi Pirttiaho
Tuotantojen tukena.
Naisen tutkajärjestelmä
Sisäpiiri. Kysy juhlimisesta, ravintoloista tai julkkiksista, Walter...
Badass Marika Peura
Katutanssija Marika Peura löytää... 1
Siideriprinsessa Jenni Silvennoinen
Siideritehtailija Jenni Silvennoinen ehdottaa siiderille uutta...

Lue lisää: Psykologia

Intuitio vs. järki
Loistavat ideat eivät synny vain... 2
Liian hyvä ollakseen tosi
Teemme selvää psykopaateista. 58
Koukussa shoppailuun
Ostosriippuvuus on oikea ongelma.
Vaikka sitten väkisin
Kati haluaisi vielä joskus elää... 22
Sigmundin paluu
Analyze this: Freud is back. 3
Heterokurssille
Voiko heteroksi käännyttää? Katja... 10
Toisinajattelijaksi!
Saku Tuominen neuvoo, miten... 5
Itsehoito-opas
Esittelemme kahdeksan tapaa hoitaa päätä.
Sinä lähdit pois
Itsemurha on lopullinen ratkaisu... 14
Neuroottinen sukupolvi
Kuka heidät loi? 16