Mafian ostosparatiisi

Huippuedullisia ostoksia vai vaatteita verirahoilla?

Walter de Camp, Forcella, Camorran mahtavimpien sukujen asuinkortteli, Napoli. Formula battuta ma tutto bene (Formula piesty mutta kaikki hyvin). Kiitos mafia, ilman teitä Napolin kaupoissa tuskin myytäisiin tulevan kesän trendikkäimpiä farkkuja 15 eurolla.

Matkaoppaissa varoitellaan Napolin vaarallisuudesta. Todellisuudessa Napoli on aika turvallinen kaupunki. Tapasin suomalaisen naisen, joka on asunut siellä 25 vuotta joutumatta minkäänlaisiin vaikeuksiin rikollisten kanssa. Asuin kantakaupungin alamaailmallisimmissa kortteleissa eikä minulle tapahtunut mitään.

Napolin kaduilla ei myöskään ollut valtavia roskaläjiä makaamassa päiväkausia. Sen sijaan Napolissa on kauniita tunnelmallisia kujia, joilla kulkee seksikkäästi pukeutuneita, ylipainoisia ihmisiä, jotka lihavuudestaan huolimatta syövät päivästä toiseen kauheaa italialaista rasvaruokaa, juustoa mielettömästi joka lautasella ja valkoista vehnää eri muodoissa lillumassa öljyssä. Roomalaiset ovat hoikkia, mutta napolilaiset ovat leviämässä horisonttiin.

Jo muutamien satojen metrien kävely rautatieaseman suunnalta lähtevällä Corso Umberto I:n melko vähäpätöisellä ostoskadulla saa silmät ymmyrkäistymään. Ihan tavallisten vaatekauppojen hyvännäköiset kuteet ovat jotenkin liian halpoja. Jossain mättää. Miten farkut voivat olla vain 15 euroa ja naisten ihan hienot korkokengät samoin 15 euroa pari? Ja kaikenlaisia kivoja t-paitoja ja yläosia saa 4-9 eurolla? Sama tahti jatkuu Napolin kaikilla ostoskaduilla lukuun ottamatta Via Chiaia -katua, jolla sijaitsevat kansainvälisten merkkituotteiden myymälät.

Kyse ei ole vain katukauppiaiden tuotteista vaan ihan oikeista kaupoista, joihin tavara on toimitettu pilkkahintaan. Camorra? Ei niin halvalla voi Euroopassa myydä, ellei köyhiä ole riistetty viimeisen päälle ja veroja unohdettu maksaa.

Kuljeskelin viisi päivää Napolin kaduilla, joilla vaeltaa loputtomana virtana Afrikasta ja muualta ns. kehittyvästä maailmasta tulleita työluvattomia ihmisparkoja. Monet heistä myyvät laukkuja, upeita jäljitelmäkelloja, pimeitä iPhoneja, huumeita, seksiä, kaikkea mahdollista. Yksikään heistä ei kertaakaan puhutellut minua oma-aloitteisesti. Aika ihmeellistä, vai mitä? Camorran määräys? Turisteja ei saa häiritä eikä turisteille saa tehdä pahaa.

Walter osti päheät kengät pilkkahinnalla.

Napoli on kuin näytelmä, jonka ohjaaja pysyttelee kulissien takana. Katukauppiaat, näytelmän onnettomimmat statistit, pitävät tuotteitaan esillä ostoskatujen jalkakäytävillä. Isot tuotteet, kuten laukut, kietaistaan valkoiseen lakanaan ja lakanapussi heitetään olalle ja lähdetään myyntipaikalle. Siinä pussi avataan, lakana levitetään jalkakäytävälle ja kamat asetellaan lakanan päälle. "Myymälä" on valmis. Pienempien tavaroiden kauppiailla tuotteet on kiinnitetty ruskealle pahville, josta kääntyy pari muuta pahvia, joiden avulla saa aikaiseksi myyntipöydän. Pahvipöydän tavaroineen voi hetkessä taitella kasaan ja ottaa kainaloon koko "myymälän".

Eräänä päivänä näin parin afrikkalaisen miehen tempaisevan yhtäkkiä pahvipöydän kasaan ja kipaisevan nurkan taakse. Hetkeä myöhemmin viitisen nuorta afrikkalaista miestä säntäsi juoksemaan sivukujille lakanapussit olalla. Näiden näyttelijöiden silmissä loisti pelko. Ostoskatua pitkin eteni hyvin hiljaista vauhtia henkilöauto, jonka kyljessä luki polizia finanziaria.

Poliisi lipui tarkistamaan, sattuisiko kadulla olemaan laittomia katukauppiaita. Hitaasti, hitaasti. Niin verkkaan liikkuu napolilainen poliisiauto kuin Volgan virta. Ettei vaan ketään mafian "suojelemaa" pikkukauppiasta saataisi kiinni? Että jokainen ehtisi kipaista karkuun? Ja puolen tunnin kuluttua kauppiaat palasivat taas kadulle.

Asuntoni vuokraemäntä Flavia yritti joka päivä selittää minulle, että minun pitäisi käydä Pompejin raunioilla. Ne on niin hienot! Mitä järkeä?!! Sen sijaan menin pieneen koloon Napolin rautatieaseman edessä sijaitsevan pahamaineisen Piazza Garibaldin yhden rakennuksen seinään, missä kolme afrikkalaista tyylihemmoa myi huikean hienoja kenkiä. Voinkin nyt ilmoittaa Helsingin kaikille jarnoille, että teillä kellään ei ole yhtä hienoja kenkiä kuin minulla. Maksoin niistä 30 euroa. Pohtikaa sitä ja ostakaa matkalippu Napoliin.