Maria Guzenina

Hän puolustaa yksinhuoltajia, pelastaa löytökoiria ja paheksuu väärintekijöitä. Kansanedustajaehdokas Maria Guzeninan vaaliohjelmasta on helppoa olla samaa mieltä, mutta millainen hän itse on? Onko hän taitava teeskentelijä vai aikamme pyhimys? Varmaa on, että jeesustelun hän ainakin taitaa.

Virolainen löytökoira symboloi Guzeninan miellyttävyyttä,

Maria Guzenina pääsee eduskuntaan huikealla äänivyöryllä. Perustelut:

1. Hän on julkisuuden henkilö.
2. Hän on erinomainen esiintyjä.
3. Hän on valinnut alakseen sosiaalipolitiikan, jonka teemoista – käsi pystyyn ne, jotka eivät kannata vanhustenhuollon petraamista ja lastenpsykiatrian määrärahojen korottamista – kukaan ei voi olla eri mieltä.
4. Hän hallitsee täydellisesti poliittisen ilmaisutavan, jossa puhutaan paljon mutta sanotaan vähän.
5. Hän on kehittymässä taitavaksi populistiksi – tai sitten hän on vain liian hyvä ollakseen totta.

(Lisäksi hän on erittäin, erittäin edustavan näköinen, mutta sen mainitseminen olisi epäkorrektia.)

Tuttu tuntematon

Istun Guzeninan mustaan A-Mersuun. Sen jalkatilassa pyörii pikkuauto ja kittaamiseen tarkoitettu pieni lasta. Guzenina remontoi Espoossa sijaitsevaa asuntoaan.

Reijo laskee päänsä olkapäälleni ja koskettaa kaulaani. Reijo on Guzeninan virolainen löytökoira, joka kulkee hänen mukanaan töissä.

Iltalehdessä Guzenina paljastaa, että Reijon vielä Virossa apaattisena lököttänyt häntä on nyt kippurainen, mikä on iloinen asia.

Reijoon kiteytyy paljon muutakin kuin Viron eläinsuojelulliset epäkohdat. Se viestii Guzeninan halusta auttaa heikompia. Se symboloi Guzeninan miellyttävyyttä, ja hänen haluaan tuoda se julki erilaisten aasinsiltojen myötä.

Tai miten sen nyt ottaa.

Guzenina sanoo, ettei hän ota yhteyttä lehtiin, vaan lehdet häneen.

“Eräs toimittaja lähestyi minua Tarjarokissa ja kysyi, mitä kuuluu. Sanoin, että valmistelemme Espoossa budjettia, että se vie aika paljon aikaa, ja tällaista minulle nyt oikeasti kuuluu. Sitten toimittaja kysyikin, miten on oman rahankäyttöni laita. Lehteen päätyi ainoastaan lause, että olen tarkka rahankäytöstäni.”

Guzenina nyrpistelee viihdejulkisuudelle, vaikka on itse edelleen yksi sen luojista muun muassa Radio Novan Äänessä vieras -ohjelman toimittajana.

Guzenina ei pidä siitä, että hänen nimensä yhteydessä mainitaan Music Televisionin juontajapesti, Guzeninan henkilökohtainen missitaakka. On ymmärrettävää, että juontajatyöhön liitettävä pinnallisuus on helppo lyömäase. Mutta neljän vuoden työrupeama maailman merkittävimmällä musiikkikanavalla olisi käännettävissä eduksikin – kuinka moni kaksikymppinen on oman alansa kansainvälinen tähti? Kun Guzenina vetoaa siihen, että median ei pitäisi muistella hänen nuoruutensa “virheitä”, pitää vain kummeksua, miksi hän pitää menestymistään juontajana virheenä. Aiemmin hän on ruotinut MTV-työtään tyhjänpäiväiseksi. “Videoiden välissä hymyilit kauniisti ja sanoit jotain asiaan liittyvää. Ihmettelin, että jaksoin olla siellä niinkin kauan.”

Trendikkäisiin maastohousuihin ja lyhyeen jakkuun pukeutunut Guzenina sanoo, ettei hän mielellään puhu mediassa yksityiselämästään.

Aiemmin hän puhui. Guzenina sanoo, että joskus on pakko kommentoida asioita, koska lehdet kirjoittavat joka tapauksessa. Mutta joskus vain tulee mieleen, että jos ei kommentoi, asiasta ei kirjoitettaisi lainkaan.

Lehtien perusteella hänestä tiedetään mm. seuraavat asiat: Maria G:n, tyttönimeltään Stieren, lapsuudenkodissa tapanilalaisen puutalon kellarissa nähtiin väkivaltaa. Hänen isänsä oli saksalainen, äitinsä venäläinen. Hän on käynyt venäläistä koulua. Hän on rakastunut, eronnut ja rakastunut taas, mistä kertoo sekin, että hän on esiintynyt julkisuudessa kolmella eri sukunimellä (Lindell, Guzenina, Guzenina-Richardson). Hän meni 19-vuotiaana ensimmäisen kerran naimisiin, ja kerran sen jälkeenkin. Toisen aviomiehensä, Skunk Anansie -rumpalin, kanssa hän sai pojan (nyt 7 v). Hän ei mielellään halua itseään kuvattavan profiilista. Hän on viimeksi eronnut jalkapallovalmentaja Tommi Paavolasta. Suhdetta kumpikaan ei kommentoinut. Erosta saatiin kuitenkin lausunto: “Olisin ollut valmis työstämään tätä suhdetta, mutta jos halu ei ole molemminpuolinen eikä tavallinen perhearki tyydytä, niin vaikeaahan se silloin on.” (Iltalehti 7.7.2006)

Kaverille kans

Guzenina sanoo, ettei koskaan ole kokenut varsinaista herätystä politiikkaan. Hänestä tuli Alueuutisten kolumnisti vuonna 1994. Lehden päätoimittaja sanoi Guzeninaa haastateltuaan, että Guzenina voisi alkaa kirjoittaa lehteen, koska hänellä tuntui olevan sanottavaa.

Nyt Guzenina kirjoittaa Iltalehteen ja Uutispäivä Demariin, joista erityisesti Iltalehden kolumnipaikka ärsyttää monia ilmaisena vaalimainoksena. Kolumneissaan Guzenina naputtaa “jotain tarttis tehdä”-modessa maailman loppumattomista epäkohdista, kuten Irakin sodasta, kilpailutuksesta, taideaineiden vähyydestä koulussa, huostaanottojen problematiikasta ja luonnon saastumisesta.

Kun ura kolumnistina pääsi vauhtiin, Guzeninaa alettiin kosia politiikkaan. Hän sanoo torjuneensa kahden puolueen yhteydenotot.

“Valitsin itse demarit”, Guzenina sanoo ja huomauttaa, että niin olisi valinnut Tanja Karpelakin, mutta häntä ei puolueeseen huolittu.

Eurovaaleissa Guzenina sai tähtitieteelliset 12 000 ääntä. Seuraavissa kunnallisvaaleissa hän nousi demarien ykköseksi reilulla 2 000 äänellä. Hänet valittiin saman tien Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan johtoon, joka on kunnallispolitiikassa yksi arvostetuimmista pesteistä. Samassa lautakunnassa päätetään myös suurimmista budjeteista.

Eräs toista puoluetta edustava valtuustokollega sanoo, ettei Guzenina ole sen kummempi kunnallispoliitikko kuin kukaan muukaan, hyvässä tai pahassa.

“Se on nyt rauhallisempi kuin valtuustoon tullessaan”, kollega sanoo ja viittaa Guzeninankin törmänneen politiikan hitauteen, siihen, että maailmaa muuteta yhdessä yössä.

Puheenjohtajan tehtävässä hän on tehnyt useita aloitteita, joista merkittävimpinä ovat toteutuneet perhetyön määrärahan kolminkertaistaminen ja päivähoidon säästövelvoitteiden poistaminen. Eduskuntavaalien jäsenäänestyksessä Guzenina sai toiseksi eniten ääniä omassa vaalipiirissään. Se ei ole yllätys, sillä pitipä Guzenina vertauksesta tai ei, demareiden täytyy olla mehuissaan omasta Karpelastaan.

Heikompia ei saa unohtaa -sloganilla kunnallisvaalien veret seisauttanut Guzenina sanoo epädemarimaisesti, että ihmiset ovat joissain tapauksissa tottuneet liialliseen paapomiseen yhteiskunnan taholta. Mielenkiintoista! Irtoaako Guzeninalta holhousyhteiskuntakritiikkiäkin?

Ei. Sen sijaan Guzenina toteaa, että hänestä lapsilisien poistamista voisi harkita todella hyvätuloisilta.

“Heille lapsilisä on yhden hyvän viinipullon hinta ja muutama pihvi tai hummeri, kun taas vähävaraiselle perheelle se on viikon ruoka.”

Guzeninan nerous poliitikkona ei olekaan välttämättä siinä, että hän olisi sosiaalikoneiston käytännöt uudistava poliittinen superlahjakkuus, vaan siinä, että hän osaa puhua asioista tavalla, josta ei voi olla eri mieltä.

Guzenina sanoo pitävänsä Erkki Tuomiojaa ja Timo Soinia mielenkiintoisina poliitikkoina. Ja nyt tuntuu siltä, että Suomen älykkäimpänä populistina pidetty Soini on saamassa Guzeninasta kilpailijan.

Sano suoraan vain?

Guzenina osaa kaikesta päätellen käyttää mediaa omiin tarkoituksiinsa, mutta hänen liveilmaisunsa rakkaista aiheista on yllättävän epäraflaavaa. Voisi olettaa, että muutaman kymmenen sekunnin mittaisia juontoja paljon ammatikseen tehnyt toimittaja osaisi tehdä makeita tiivistyksiä tärkeiksi kokemistaan asioista.

Mutta suoran vastauksen saaminen suoraan kysymykseen on työlästä. Vastaukset turpoavat mikrosaarnoiksi, joilla on vähän tai ei mitään tekemistä asetettujen kysymysten kanssa.

Esimerkiksi. Tulevien vaalien ykkösteemoja on kodin ja työn yhteensovittaminen. Arvelen Guzeninalla olevan tästä varmasti omakohtaista näkemystä, onhan hän yksinhuoltaja ja freelancerina myös pätkätyöläinen, joka ei voi aina valita kahdeksasta neljään -päiviä. Miten pitäisi ratkoa työn ja kodin välistä ristiriitaa?

“Varmasti huomio pitää suunnata ensimmäisenä matalapalkkaisiin naisaloihin. Siellä työilmapiiri ja palkkaus vaativat korjausta. Kun nämä asiat korjataan, ihmiset voivat paremmin muussakin arjessaan.”

Niin, mutta kaikkihan joutuvat miettimään jatkuvasti kodin ja työn välistä ristiriitaa. Jos on paljon kotona, on huono työntekijä. Jos on paljon töissä, on huono vanhempi.

“No kuule, ahdistaako sinua? Ei kai sitä voi ihan noin mustavalkoisesti ajatella. Kun lapset ovat koulussa, on normaalia, että vanhemmat ovat sillä aikaa töissä. Perustyöaikaa noudattavilla ei ongelmia ole samalla tavalla kuin niillä, jotka käyvät käyvät kolmivuorotyössä. Eikö näin?”

Olisiko siis naisvaltaisten alojen palkkojen nostaminen ratkaisu ongelmaan?

“Palkat, työolosuhteet, jaksaminen. Taloudellisesti kituuttelevat ovat tutkimusten mukaan huonovointisempia, ja jos työ kuormittaa kohtuuttomasti, se heijastuu perhe-elämään. Nykyään, kun tehostusta tapahtuu juuri naisvaltaisilla aloilla, tarkoittaa se sitä, että yksi työntekijä joutuu tekemään sen, mihin ennen käytettiin kolmea.”

Guzenina saarnaa myös antaumuksella koululuokkien ongelmista, yliaktiivisten lasten kouluavustajien tarpeesta, uupuneiden ja masentuneiden vanhempien ongelmista sekä Espoon kaupungin vajavaisuuksista lastenhuollon tukitoimissa.

Auttaja

Guzenina on kertonut, että poliisit ovat käyneet hänen lapsuudenkodissaan rauhoittelemassa tilanteita, kun “aikuisten elämänhallinta karkasi käsistä”. Se on surullista, ja luultavasti Guzeninan idealismin kivijalka.

Hän pysyttelee pääasiassa sosiaalipoliittisia itsestäänselvyyksiä esiintymismaneeriensa – pehmeä puheääni ja tavaramerkiksi muodostunut alaviistosta tuleva katse – takaa suoltavana, hiukan tylsänäkin hahmona. Mutta hahmon sisällä tuntuu edelleen olevan tyttö, joka jäi pihaan seisomaan poliisien lähdettyä. Kun on joskus ollut avun tarpeessa, haluaa auttaa muita. Guzeninan kaulassa roikkuu risti.

“Se, että sanon olevani ortodoksi, tarkoittaa jo sinällään, että olen uskonnollinen.”

Guzenina myöntää innokkaasti olevansa myös maailmanparantaja.

“Idealismia voidaan kritisoida, mutta millä perustellaan kyynisyys? Eihän voi ajatella niin, että jättää puuttumatta epäkohtiin siksi, että siitä ei ehkä ole hyötyä.”

Mitenköhän idealismille käy eduskunnassa?

Kysyn Guzeninalta, miksi häntä pitäisi äänestää.

“Miksi vaalien alla pyydetään kiteyttämään politiikka johonkin vaaleanpunaiseen kuplaan? Oikeasti, voiko politiikassa ajaa vain yhtä asiaa, kun kaikki liittyy kaikkeen? Samoja asioita ajaisin eduskunnassa kuin kunnallispolitiikassakin.”

Vedämme haastattelun päätteeksi tupakat ja jutustelemme remonteista. On perjantai, mutta Maria ei näytä meille enää videoita. Mitä tapahtuu, kun maailmanparantaja astuu koneistoon, jota hän kritisoi? Voiko yksi ihminen muuttaa mitään? Miten hän voi vaikuttaa niin täydelliseltä? Onko hän vilpitön, vai haluaako hän vain työpaikan, hyväksyntää tai valtaa?

Lisää Marian ajatuksia hänen City.fi:n blogissaan.