Markus Granlund

Hahmo seisoo tyhjällä jäällä ujon näköisenä. Päässä on pipo, jalassa kauhtuneet verkkarit.

Se on Markus Granlund, HIFKin hyökkääjä, suomalaisen lätkäkentän nuorempi toivo ja kyllä, Mikael "ilmaveivi" Granlundin pikkuveli, joka on kiitänyt haastatteluun suoraan suihkusta. Hän kättelee jämäkästi. Kameran salaman kaiku vinkuu hallissa. Markus katsoo kameraan, ei katso kameraan, tekee mitä käsketään, mutta näyttää koko ajan siltä kuin haluaisi olla jossain muualla. Eikä vain näytä. Takana on treeni, on lounasaika, Markuksella on nälkä, ja töölöläisravintola Mamma Rosa odottaa.

"Me ollaan ihan tavallinen perhe", Markus kuittaa. Se ei ole ihan totta. Lätkän ehdoilla on menty, sanoo äiti Minna Ylen dokumentissa, eikä kovin moni isä pane kaksivuotiaalle luistimia jalkaan. Vesa-isän mukaan veljekset ovat kilpailleet aina ja kaikesta, jopa syömisnopeudesta.

"Me ollaan hyvissä väleissä, ei kränäillä keskenämme, joukkueessa ollaan pelikavereita siinä missä kaikki muutkin."

Vertailu veljeen ottaa aivoon.

"Joku ilmaveiviveljekset on niin loppuun kulutettu ilmaus. Koko sanasta tulee mieleen vaan iso mediahässäkkä. Meillä on kummallakin omat suunnitelmat. Ei me edes ajatella toisiamme veljeksinä, kun kyse on pelistä."

He eivät edes tee pukuhuonejekkuja toisilleen, periaatteesta.

Kaikki alkoi huhtikuussa 1993, reilu vuosi Mikael Granlundin syntymän jälkeen, kun oululaisessa synnytyssairaalassa esiin mätkähti Markus Granlund.

16 vuotta myöhemmin hän muutti veljensä kanssa pääkaupunkiin. Vanhemmat tulivat pian perässä. Markus muutti takaisin kotiin. Siellä hän asuu edelleen.

"Kesällä on tarkoitus etsiä vuokrakämppä ja muuttaa yksin asumaan."

Se ei pelota, sillä ura jääkiekkoilijana opettaa itsenäistymään varhain, kun aikaa ei juuri jää perheelle. Koulukin on jäähyllä.

"Se joustaa lätkän mukaan."

Työn alla on liiketalouden perustutkinto, pohjana peruskoulu. Turvallinen B-suunnitelma pojalle, jolta koulussa sujuivat paremmin matikka ja liikunta kuin äikkä ja kuvis. B aktivoidaan, kun lätkäura joskus loppuu.

Granlund väittää kivenkovaan, ettei ole uhrannut tälle vielä ajatustakaan. Kaikkiaan urasuunnitelmissa ja suhtautumisessa itseen on tiukkaa itsevarmuutta.

"Totta kai pelaan vielä kymmenen vuoden päästä. Toivottavasti silloin NHL:ssä."

Entä siitä kymmenen vuoden päästä?

"No tietenkin pelaan jossain edelleen."

Palataan vielä Markuksen nuoreen ikään. Itsevarma tai ei, isoksi hän ei itseään vielä tunnusta.

"Juuri siksi voin sanoa, että pelaan vielä kymmenen vuoden päästä. Olen silloin vasta 28. On mulla vielä kasvuvaraa kropassa. Ja älyssäkin. Mutta ei joukkueessa iästä kuittailla. Se ei kuulu tälle alalle."

Lopuksi Markus palaa muistoissaan pukuhuoneeseen. Miten ilmaveiviveljesten toinen puolisko kuvailisi syndiensä tuoksua? Vastaus tulee nopeasti.

"Kotoisa."

Hän vääntää sanaa ensi kerran niin, että siitä kuulee oululaisen alkuperän. Muuten sitä ei puheesta tunnista.