Matkalaukun pakkaaminen

Kansalaistaito

    Sukat kenkiin ja rantapyyhe päällimmäiseksi!
    Sukat kenkiin ja rantapyyhe päällimmäiseksi!
  1. Painavat tavarat, kuten kengät ja hiustenkuivaaja on hyvä pakata ensiksi matkalaukun pohjalle. Kengät säilyttävät hyvin muotonsa, jos ne täyttää rullatuilla sukilla.
  2. Taittele tämän jälkeen rypistymättömät, pehmeät vaatteet ensimmäiseksi vaatekerrokseksi. Peitä ensimmäinen kerros pyyhkeellä, jolloin siitä tulee pehmeä alusta helposti rypistyville vaatteille.
  3. Levitä jakut, puvut ja housut ensin matkalaukun päälle suorina taittamatta niitä. Asettele niiden päälle keveitä vaatekappaleita, kuten puseroita ennen kuin taittelet ne. Näin voit välttää voimakkaita taitoskohtia esimerkiksi housuissa.
  4. Yritä taitella vaatteet niiden omia taitteita seuraten. Paitojen kaulukset säilyttävät muotonsa, jos ne täytetään sukilla ja alusvaatteilla. Kaikki tyhjät tilat on hyvä täyttää pienemmillä tavaroilla; näin estät vaatteiden liikkumisen laukussa matkan aikana.
  5. Päällimmäiseksi on hyvä latoa kerros pehmeitä matkatavaroita, kuten rantapyyhe. Helposti rypistyvien vaatteiden pitäisi olla hyvin suojassa kahden pehmeän kerroksen välissä. Lisäksi keskellä oleva vaatekerros auttaa vaatteita säilyttämään muotonsa.

Lähde: Omo Service, www.omo.fi



Deitti.net-kesätarjous!

Kommentit (4)

  • 1.
    joopajoopajoop
    11.2.2005 11:25
    Hiustenkuivaaja on kylläkin yksi kevyimpiä tavaroita sen viemän tilan suhteen, mitä matkalaukkuun yleensä laitetaan. Suhteellisesti raskaimpia lienevät nestettä sisältävät pakkaukset, esim. hajuvedet, shampoot jne. Eivätkä varmasti rypisty. Go omo go.
  • 2.
    testattu_on
    15.2.2005 02:27
    Monta reissua on tehty ja vastaavalla tavalla laukku pakattu. Ei se hiustenkuivaaja ehkä ole painava, mutta kestää hyvin siellä pohjalla, eikä lähde rynnimään muiden ohi. Noilla ohjeilla voi sanoa, että jopa pellavavaatteet pääsevät perille rypyttöminä. Lisätään vielä hankalasti rypistyvien rullaaminen (vinkin sain lentoemolta aikoinaan) ja tadaa, laukkuun mahtuu paljon rypyttömiä vaatteita.
  • 3.
    OMOMYASS
    17.2.2005 15:54
  • 4.
    marjaana212132
    27.2.2005 17:09
    Työkseen paljon matkustavat tietävät parhaat niksit. Lentäjät ja lentoemot ovat tietopankkeja!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa, Walter de Camp vastaa mitä tahansa.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.

Lue lisää: Matkailu

Lamakausi Go-Go
Tallinna on vain parin tunnin laivamatkan päässä. Ja siellä on halpaa...
Cityn kavereilla on homma pulkassa
Facebookin after ski -kilpailu osoittaa, ettei onnistunut...
Brighton
Jos et ole ikinä kuullut Brightonista, tulet hämmästymään sinne...
Singapore
Maailman puhtain kaupunki 17
Lontoon greasy spoonit
Daniel Craigkin syö kuppilassa. 2
New York Clubbing
Pianobaareja smokeille, 60-lukua kukkaiskansalle, hip-hoppia, jazzia...
Suomi-opas: Turku
Hyvä Mami! Kiitos Kakola! Tsekkaa... 1
Matkalla
Ibiza, turmeltunut paratiisi
Kirjailijoiden kaupunki
Praha on virallisestikin kaunis.
Matkalla
Bukarest, diktaattorin taidonnäyte 1