Mies ja kone

Hyvällä deejiillä on monta aliasta.

Merkittävin suomalainen DJ maailmalla, klubimusiikin guru. Kemiläinen konevelho, biittinikkari ja tuottaja. Eternal Boyman, JiiHoo tai Bobbie Forrester. Jori Hulkkonen.

Suomalaisen elektronisen musiikin menestystarina alkoi jo ennen darudeja ja ebankseja. Hulkkonen, 28, nauttii suurta arvostusta Euroopan klubiareenoilla ja monissa maissa hänen tunnettavuutensa on aivan eri luokkaa kuin Suomessa. Pääosa keikoista suuntautuu Isoon-Britanniaan ja Keski-Eurooppaan.

Tarina alkaa Kemistä 70-luvun lopulla, jolloin hädin tuskin kouluikäinen Jori kuuli "Ruotsin Radiomafiasta" kummallista musiikkia. 80-luvulla varhaiset house- ja teknosoundit imaisivat miehen lopullisesti mukaansa ja oman musiikin tekeminen alkoi vuonna 1988.

"Minua viehätti erityisesti homman erilaisuus tavalliseen bänditouhuun verrattuna. Ei tarvinnut tehdä kompromisseja muiden kanssa, oli vain mies ja kone."

Vuonna 1993 Hulkkonen oli perustamassa Lumi Records -levy-yhtiötä ja julkaisi ensimmäisen levynsä. Pari vuotta myöhemmin yhtiö haudattiin väliaikaisesti, ja Hulkkonen liittyi ranskalaiseen F Communications -talliin. Teknolegenda Laurent Garnierin suojissa Jori Hulkkonen levyttää nykyäänkin, artistin aliakset tosin viilettävät ympäri maailmaa: mm. jenkkiläinen levy-yhtiö Le Plan julkaisee Fenno-Baronin tuotoksia, saksalaiselle Gigololle plattaa väsää parhaillaan Zyntherius.

"Uusi levy-yhtiö, uusi alias", mies virnistää. "Pseudonimien takana voi tehdä erilaisia kokeiluja. Oma nimi ja F Communications on kuitenkin se pääjuttu."

Flunssainen Hulkkonen hörppii pussiteetä keskustan puolityhjässä Hullussa Kukossa ja kertoo tulleensa edellisenä iltana onnistuneelta klubireissulta Briteistä. Keikat Nottinghamissa ja Exeterissä menivät nappiin; järjestelyt pelasivat ja yleisö tiesi, mitä oli tullut kuulemaan.

Viimeisimmän albuminsa When No One Is Watching We Are Invisible (2000, F Comm) tarkkoja myyntilukuja Jori ei tiedä, kolmisenkymmentä tuhatta, kuuluu arvio. Äkkiseltään luku ei päätä huimaa, mutta marginaalimusiikilla ei miljoonia myydä.

"Oma juttu ja suhteet levy-yhtiöön ovat tärkeimmät, muusta ei niin väliä."

"Vaikka teen musiikkia laajalla skaalalla, juuret on vahvasti 80-luvulla. New romantic syntsapop ja ensimmäiset houselevyt Detroitin ja Chicagon suunnalta, niihin pohjautuu pitkälti musiikillinen maailmankatsomukseni."

Tajuntaa takovia tanssibiisejä voi koristella onnistuneesti jopa Katri-Helenalla tai Fredin kaipuulla Kallioon, kuten Selkäsaari Tracksiltä (1996, F Comm) löytyvä raita 3rd line todistaa.

Biisit syntyvät letkeästi Helsingin keskustan kotistudiossa, vaikkapa keskellä yötä.

"Se, että pitäisi aamulla mennä töihin studiolle ja alkaa toteuttaa ideoita, on omalla kohdallani mahdotonta. Kotona voi välillä siivota tai kirjoitella sähköposteja, jos homma tökkii. Pakolla en saa mitään aikaiseksi."

Seniorisettejä rollaattorin takaa ei Hulkkoselta tulla kuulemaan, kaikki päättyy aikanaan.

"Tiskijukan hommat on reissaamisineen sen verran rankkoja, ettei niitä pitkään jaksa. Kun oma artistiura loppuu, alan hyödyntää kokemustani klubikulttuurista ja -bisneksestä. Uusien artistien auttaminen ja muiden tuottaminen on suunnitelmissa."

Jorilla on kuitenkin takaportti myös porvarilliseen elämään: nelisen vuotta sitten keskeytyneet englannin opinnot Oulun yliopistossa odottavat yhä.

Tällä hetkellä Hulkkonen pitää residenssiä kuukausittain Erottajalla Kermassa sekä veivaa levyjä klubi-illoissa Radiomafian taajuuksilla. Australian ja USA:n kiertueet peruuntuivat terrori-iskujen vuoksi. Lähitulevaisuudessa miehen eksentristä elektrobeatia kuullaan vain Euroopassa. Seuraava albumi à la Jori Hulkkonen ilmestynee ensi kesänä.


Baarifestivaalit 2012 @ Helsinki & Turku

Kommentit (2)

  • 1.
    urhea
    27.11.2001 10:16
    miksi hinkata jo toisten tekemää musiikkia? koska on pelle!
  • 2.
    FaiRLane
    20.5.2002 20:34
    Miksi suomalaiset artistit huomataan vasta, kuin ne ovat ulkomailla tulleet ihmisten tietoon, silloin ollaan jo peli pelattu suomalaisten levyfirmojen kohdalla... Ruotsissa (niin, se paikka joka pukkaa menestys artisteja maailmaan urakalla ;) ) ruotsalaiset ovat jo siinä vaiheessa palkanneet ne omiin talleihinsa...

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...

Lue lisää: Pop

Kauhurokkia
Kulttimusikaali The Rocky Horror Show saapuu Gloriaan.
Stage diving
Kansalaistaito 2
Pop-koti
Mistä on muusikon koti tehty? 1
Mennään keikkabussilla!
City ratsasi suomi-popin keikkabussit.
Tilinpäätöksen aika
Vuonna 2000 tapahtui suomalaisen... 1
Chisu
Jaana Rinne kohtaa Suomi-popin... 9
Kesäkalenteri 2002
Taas mennään, mutta minne? 3
Helsingin Elli
Mitä Haloo Helsingin laulaja Elli... 10
Sinäkin lähdit pois
Jättäminen ja jätetyksi tuleminen on popmusiikin ikuisuusaihe. Siitä...
Yasmine Yamajako
Tärkein ensin: Yasmine Yamajako... 7