Mika Mika maa

Opastettu Kierros Mikä Häkkisen Martinlaaksoon

Siitä ei ole enää epäilystäkään, Martinlaakso on maan kuuluisin lähiö. Kiitos kuuluu Aila ja Harri Häkkiselle, sekä Tarja ja Seppo Salolle, jotka asettuivat karting-hulluine poikineen Martinlaaksoon. Ällistyttävää, mutta Salot ja Häkkiset valitsivat vielä saman kotikadun, Raiviosuonmäen. Salot asuivat numero kolmessa, Häkkiset kadun toisella puolella kuutosessa. Jos Vantaalta löytyy hiventäkään markkinahenkisyyttä, Raivionsuonmäki muutetaan pikaisesti Mikan kaduksi.

Osa-ansio lähiön tunnetuksi tekemisestä kuuluu selostaja Matti Kyllöselle, joka ei osaa huutaa "Hyvä Suomi" huutamatta myös "Hyvä Martinlaakso". Eikä siinä mitään pahaa ole, niinkuin ei 12 000 asukkaan Martinlaaksossakaan, jossa asuu pärjääviä Suomen kansalaisia. Martinlaaksolaiset ovat koulutetumpaa ja työllistetympää väkeä kuin vantaalaiset keskimäärin. Mikä parasta, Martinlaakso on vantaalaiseksi lähiöksi rauhallista seutua, vaikka juna-asemalla viikonloppuöinä säpiseekin. Poliisin mukaan Martinlaakson erityisongelma on polkupyörävarkaudet, mutta pahoinpitelyjä sattuu aniharvoin.

"Martinlaakso oli lapsiperheelle mukava paikka. Koulut, urheilukentät, uimahalli - kaikki käden ulottuvilla", sanoo Aila Häkkinenkin.

Ainoa oikea kulkuväline formulatähtien hautomolähiössä on oma auto, sillä kauniiksi sunnuntaikävelykohteeksi Martinlaaksoa ei voi suositella edes ilkeyttään, mutta mitäpä lähiötä voisi. Siis avain virtalukkoon, tyttis pelkääjän paikalle ja jalka kaasupolkimelle; termospulloa ei tarvita, sillä Martinlaaksossa ja sen välittömässä läheisyydessä on reiluja ruoka- ja juomapaikkoja.

Pikkuvinkki: käsityksen martinlaaksolaisista palveluista ja asumuksista saa ajamalla Martinlaakson tietä ja pyörittämällä päätään. Alueen suuryritykset ovat sijoittuneet toisen valtaväylän, Martinkyläntien, pohjoisreunalle.

Mika Häkkisen lapsuudentalo

Martinkyläntieltä Laajavuorentielle, jonka jälkeen kolmas katu oikealle. Ei enää Häkkisiä. Raiviosuonmäki 6.

Mika Salon lapsuudentalo

Legenda, jonka mukaan Salojen huoneistosta näkyy Häkkisten olohuoneen ikkuna, pitää paikkansa.

Raivionsuonmäki 3.

Vantaan Konserttisali (Martinus) & Kauppiaitten kauppaoppilaitos

Martinlaaksontie 36.

Martinlaakson kaunein rakennus on myös Vantaan kulttuurin ja myyntihenkisen nuorison keskus. Martinus salissa on tänä syksynä esiintynyt loppuunmyydysti mm. Jari Sillanpää.

Kivimäki

Martinlaakson koillinen ja hieman parempi kolkka. Keskiluokkainen pientaloalue tarjoaa myös ripauksen luontoa.

Jaakko Pöyry Yhtiöt

Jaakonkatu 3.

Metsä- sellu- ja paperiteollisuuden konsulttiyritys. Alueen modernein rakennus. Lasia, tummia peilimäisiä pintoja ja iso parkkipaikka. Työllistää Vantaalla tuhat henkilöä.

Kivivuorentien ostoskeskus

Täällä on kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Posti, R-kioski, pankki ja kapakka, joka avaa jo kello yhdeksän aamulla (Martinralli). Vain pizzeria puuttuu, mutta niitä on kaksi kivenheiton päässä Martinkeskuksessa (Martinlaaksontie).

Martinlaakson voimalaitos

Martinkyläntie.

Ruma, mutta hyödyllinen. Tuottaa maakaasusta ja kivihiilestä kaukolämmön 130 000 vantaalaiselle (330 megawattia) sekä sähkön (200 megawattia) jokaiseen vantaalaistalouteen.

Juna-asema

M-juna vie pois Martinlaaksosta. Öisin Martsarin vaarallisimpia paikkoja, joita muuten on vähänlaisesti.

Sanomala

Martinkyläntie. Hesarin kohtu.

Cantina Cane´s

Martinlaaksontie.

Pihvi- ja iloittelupaikka koko perheelle aitomartsarilaiseen tapaan. Peliautomaatteja ja puhvelinsarvet seinällä. 28.11. keikalla rautalankabändi Esquires.

Allun Grilli

Askotalo.

Formulagrilli, joka ei sijaitse Martinlaaksossa vaan Varistossa, mutta on oleellinen osa martinlaaksolaisuutta. Seinät vuorattu Mikojen ajokuvilla ja voittoseppeleillä. Myös Mika Salon pokaaleja lasivitriinissä ja 69 markan hintainen kermainen pippuripihvi Häkä´s Special ruokalistalla. Mielenkiintoinen yksityiskohta: eteisessä lakana, johon ihailijat raapustivat get well-toivotuksiaan Häkkisen loukkaannuttua Adelaidessa loppuvuodesta 1995. Allun grilli tarjosi 20(!) kakkua kahveineen grillin asiakkaille Häkän voitettua ensimmäisen osakilpailunsa.

"Martsari"


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.

Lue lisää: Ilmiöt

Metallinainen
Vaihtoehtoinen designpääkaupunki
Alternative Design Capital tarjoaa avoimuutta, ruohonjuuritasolta...
Rap goes latotanssit
Elokuu luottaa romantiikkaan ja kansanperinteeseen. Ne myyvät hyvin.
Porno pannaan
Apple ja Google vartioivat.
Listat
Itikan makkara: ravistele sitä... 12
Amorphis arkinen
Amorphiksen vokalistin keittiössä on yksi ainut pääkallokuppi.
Retrodieetit
Laihduttaminenko vaikeaa? Ei näiden vinkkien jälkeen.
Näin rakennat iglun
Kansalaistaito 5
Faniryhmästä rikollisjengiksi
Insane Clown Possen faniryhmä... 3
Koditon Helsingissä
Helsingissä oma koti on kullan... 12