Kysymys: Parahin toverini, näin lämpimien kesäpäivien karistellessa viimeisetkin toppapuvun osat yltäni, olen törmännyt erääseen varsin mielenkiintoiseen kesätoimintoon kulkiessani rakennustyömaiden ohitse: olen havainnut perässäni viheltelyä yms. miespuolisten rakennusmiesten suunnalta useamminkin kuin kerran. Eikö raksamiehille opeteta oppilaitoksissaan laisinkaan käytöstapoja vai onko haalariasussa huutelu jotenkin sallitumpaa kuin muulloin vai onko kysymys siitä että nämä raksamiehet ovat vaan niin uskomattoman epätoivoisia eli eivät siis saa naista?
Lyyli
Vastaus: Ai että rakennusmiehet eivät saa naista! Monet naisethan fantasioivat kosteissa unissaan rakennusmiehistä ja asvaltinpanijoista. Siis tyyliin: On kuuma kesäpäivä ja roteva kadunrakentaja levittää polttavaa asvalttimassaa. Paljaalla päivettyneellä yläruumiilla kimaltelee suolaisia hikipisaroita. Kursailemattomalla otteella hän pysäyttää ohikulkevan naisen. Tule, hän sanoo ja viittaa työmaaparakkiin. Siis raksamies viheltää, koska hän on aikamme viimeisiä todellisia uroita. Ei hänen oppilaitoksessaan käytöstapoja opeteta, siellä järjestetään viheltämiskursseja. Nainen on kaunis ja vaarallinen olento, ja (raksa)miehen on mahdotonta käyttäytyä täysin korrektisti.
Kysymys: Meillä kaikilla on käsityksemme tyylikkäästä pukeutumisesta. Omaani kuuluu se, että kun lähden baariin, pidän mielelläni päälläni pitkää cowboytyylistä takkia. Ongelma: minulla ei ole sellaista enää enkä tiedä (eikä kukaan muukaan) mistä ihmeestä sellaisen ostaisin!!! Mistä takki miehelle?
Ilman takkia
Vastaus: Kysyin asiaa Suomen johtavalta cowboyasioiden asiantuntijalta Timo T.A. Mikkoselta. Hänen mukaansa pitkä cowboytakki on tilattavissa nettiosoitteesta www.sheplers.com.
Kysymys: Kaupungilla liikkuu päätähuimaavia huhuja kokoomusnuorten maskuliiniedustajien uskomattomista mittasuhteista. Pitävätkö puheet paikkaansa?
Anni
Vastaus: Eivät todellakaan. Ilkka Kanerva on erittäin hyvin varustettu mies, mutta ei siitä seuraa, että kaikki muutkin kokoomuslaiset olisivat isoja.
Kysymys: Mistä tiedän kuka on minulle SE OIKEA? Olen ollut reilun vuoden naimisissa ja edelleen mieltä vaivaa se, että jos puolisoni ei olekaan se täydellinen vastakappale, että jos joskus tapaan minulle sopivamman kumppanin. Mitäs sitten tehdään?? Auta tai menee järki.
Hamlet 29-v.
Vastaus: Kun kaikki ihmiset ovat nykyisin taloudellisesti riippumattomia toisistaan ja keskittyvät vain etsimään itselleen onnea ja nautintoa, ei ole minkäänlaista mahdollisuutta TIETÄÄ, kuka on pidemmällä aikavälillä se oikea. Ihannepuolisokin saattaa jo muutaman avioliittovuoden jälkeen lakata kutittelemasta höyhenillä pallejasi. Kun sinä et edes avioliittosi alkuvaiheessa ole häneen niin hullaantunut, että luottaisit ratkaisusi pätevyyteen, joudut luultavasti jossain vaiheessa tutustumaan avioero-oppaaseen.
Kysymys: Muistan joskus koulussa kuulleeni, että miehen spermassa olisi jokin ainesosa, joka olisi vahingollista silmille ja voi aiheuttaa jopa sokeutta! Olemme ystäväpiirissämme miettineet ja kinastelleet, mutta kukaan ei ole ollut halukas koekaniiniksi. Näin ollen varmaa vastausta emme ole saaneet. Kerropa siis Walter, miten asia on. Onko miehen siemenneste pahaksi silmille vai onko kyseessä vain urbaani legenda?
Dan
Vastaus: Ei siitä sokeudu! Se on harmiton silmävoide. Monet tytöt ja homopojat kylläkin pitävät viisaana sulkea silmänsä juuri silloin, kun sitä on runsaasti ilmassa.
Kysymys: Olen muuten onnellisesti naimisissa, mutta, mutta…mieheni ei tyydytä minua sängyssä. Meillä on oikein mukavaa, mutta se siitä. Aiemmin tuo ei minua häirinnyt, kun en tiennyt paremmasta. Vasta nyt kypsemmällä iällä seksuaalisuuteni tuntuu heränneen. Ajattelen seksiä kuin pahinkin teinipoika ja pelmuan mielessäni kaikkien mahdollisten potentiaalisten kanssa. En edes erityisemmin halua miestäni, mutta vierasta sitäkin enemmän. Ja voipi olla, että haluaisin muita vaikka mieheni olisi täysi kymppi pedissä. Mitään ei ole vielä tapahtunut, ei edes flirttailua. Pelkään, että jos aloitan, en voi lopettaa. En haluaisi vahingoittaa miestäni, en myöskään riutua ikuisesti. Auta Walter!
Armi 32-v.
Vastaus: Sinun ei kannata jatkaa tuollaista kitumista. Sinun täytyy päästä harrastamaan ylenpalttista rietastelua, mutta se on tehtävä loukkaamatta miestäsi ainakaan liikaa. Et voi pettää häntä ja jäädä sen jälkeen nalkkiin. Sinulla on siis kaksi mahdollisuutta. Voit yksinkertaisesti ottaa ensin avioeron ja ryhtyä vasta sen jälkeen hillumaan muiden miesten kanssa. Tai sitten – tämä on tiettyjen amerikkalaisten tyyppien teoria – voit käydä vieraissa, kunhan varmistat ehdottomasti, että et jää kiinni. Et koskaan tee sitä sataa kilometriä lähempänä teidän kotianne. Teet sen vain täysin ventovieraiden miesten kanssa. Et kerro hoidoillesi nimeäsi, ammattiasi etkä kotipaikkaasi, puhelinnumerostasi puhumattakaan. Et kerro salaisesta elämästäsi kenellekään. Etkä koskaan tapaa samaa miestä kahta kertaa.
Kysymys: Käykö journalisteilla, ja eritoten kuuluisimmilla journalisteilla, parempi flaksi naisten pokaamisessa, kun he hallitsevat supliikin jo ammattinsakin puolesta?
Become (a) journalist?
Vastaus: Riittänee kun viittaan keskinkertaisen näköisen Joonas Hytösen tapaukseen. Kuuluisuutensa ja supliikkinsa ansiosta hän onnistui nappaamaan hekumallisen Karita Tuomolan verkkoonsa. Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan erityisesti painottaa, että rank-and-file journalisteille ei ole herkkua tarjolla.
Kysymys: Onko nyt muodikasta olla homo vai menikö se buumi jo ohi? Voinko nyt jälleen alkaa vokotella naisia? Mikä olisi seuraava seksuaalibuumi?
Frecku
Vastaus: Ryhmäseksi ja parinvaihto.
Kysymys: Tapasin pari viikkoa sitten eräässä Helsingin rokkibaarissa itseäni vanhemman, fiksun ja ihanan pupusen. Ongelmana on se että vaikka rakastelemme usean tunnin niin minä en vain yksinkertaisesti saa orgasmia. Melko lähelle pääsen mutta en vain tule. Minua asia ei kovinkaan paljon häiritse mutta pelkään että nainen saattaa tuntea itsensä jotenkin syylliseksi. Eikös miehellä yleensä pitäisi olla ongelmana liian aikainen tuleminen?! Mulla loppuu kunto ennen kuin laukean ja naisellakin taitaa vähän paikat tulla helliksi, joten olisi kiva tietää miten saisin itseni laukeamaan nopeammin. Onko mitään yksinkertaisia kikkoja tai mielikuvaharjoituksia? Oletko Walter itse koskaan joutunut samanlaiseen tilanteeseen? Nainen kiihottaa minua suunnattoman paljon eikä hänen kanssaan oleminen (edes muualla kuin sängyssä) tunnu lainkaan epämiellyttävältä. Omin käsin orgasmin saan aivan normaalisti, mutta olisihan se nyt aivan loistavaa rojahtaa huohottaen naisen viereen ja tuntea sitä mahtavaa hyvää.
L. Kilmister
Vastaus: Ongelmasi johtuu siitä, että jännität sitä naista, koska hän on sinua vanhempi ja kokeneempi. Kun jännität, koneesi menee sekaisin. Sinun pitää siis ennen kaikkea ajatella, ettet piittaa paskan vertaa siitä, mitä hän sinusta ajattelee tai välittää. Sen jälkeen pystyt laukeamaan iisisti. Lisäksi voit kehitellä mielessäsi kaikenlaisia törkeyksiä. Kelaa esimerkiksi, että olet kesätöissä espoolaisen nettimiljonäärin puutarhanhoitajana, ja hänen laiska kotirouvansa on kaatanut sinut atsaleapenkin viereen.
Kysymys: Sellaista ollaan mietitty aina, että mihin mahtaa kengurunpoikanen tehdä jätöksensä äitinsä pussissa ollessaan. Ilmoittaako hän äidilleen, että nyt on hätä ja pitäisi pysähtyä vai laskeeko hän äitinsä taskuun, jolloin äiti poistaa jätteen mahdollisesta pohjatulpasta?
Koala
Vastaus: Kengurunpoikanen pissaa ja kakkaa äidin pussiin. Sen jälkeen äiti nuolee pussin puhtaaksi. Kiva äiti!