Mirel Wagner - The big thing

Mirel Wagner aloitti soittamaan kitaraa 13-vuotiaana ja vaikuttui siitä, että soittimesta sai heti irti hyvältä kuulostavia ääniä.

Laitan Ravintola Ilveksessä takkia päälle. Samanlaista, jollaista laulaja-lauluntekijä Mirel Wagner vetää ylleen pöydän toisella puolella. Hän on saanut Suomen musiikkipiirit sekaisin. Kun Kioski Records julkaisi Mirel Wagnerin debyyttialbumin helmikuussa, se myytiin muutamassa kuukaudessa loppuun.

"Olin puulla päähän lyöty. Meillä ei ollut tavoitteita tai myyntisuunnitelmia. Yritimme vain tehdä mahdollisimman hyvän levyn ja katsoa, löytävätkö ihmiset sen."

He löysivät. Musadiggarit ja kriitikot ovat Wagnerista sekaisin. Osa pitää Wagneria nerona. Suosio luo artistille paineita.

"Välillä ajattelen että nyt pitäisi tehdä edellistä parempi levy, mutta tulen aina järkiini ja päätän tehdä sellaisen levyn kuin haluan."

Wagner kirjoittaa biiseihinsä ensin melodian, vasta sitten soinnut. Sen jälkeen hän miettii, mitä tunteita kappaleesta syntyy ja työstää niihin sanat.

"Mulla on todella korkea kynnys kirjoittaa mitään paperille. Editoin biisejä päässäni pitkään ennen sitä. Jos ne eivät ole valmiina hyviä, hävitän ne. Se on välillä harmittanut, mutta olen ottanut niistä pieniä juttuja toisiin biiseihin."

Vaikka Wagneria verrataan Leonard Coheniin ja Nick Caveen, hän sijoittaa itsensä folk- ja bluesperinteeseen.

"Monet ovat tuosta bluesista eri mieltä, koska en käytä bluesin sointukulkuja, mutta sitä löytyy sanoista, joissa on epätoivoa, huonoja aikoja ja rakkausongelmia."

Mutta eivät vertauksetkaan kovin kaukaa ole haettu.

"Leonard Cohen, Nick Cave, Tom Waits, Nick Drake ja bluesäijät", luettelee Wagner esikuviaan.

"He saavat minut tuntemaan. Heillä on kaikilla laulun tekemisen taito. Mulle ei riitä pelkästään sellainen shuupi-duupi-duu."

Naisen sanoitukset ovatkin runollisen raskaita, ja biisien tarinat kypsempiä, mitä 24-vuotiaalta artistilta odottaisi.

"Se on sitä laulunkirjoittamista. Sanojen ei tarvitse olla omaelämäkerrallisia. Kirjoitan sanoituksia myös muiden näkökulmasta, roolien kautta. Suosikkiroolini on leski, joka ei pysty enää olemaan itsensä kanssa."

Wagner adoptoitiin Etiopiasta Suomeen vauvana, mutta hän ei ole kirjoittanut aiheesta yhtään laulua. Musiikillisesti vaikeiden asioiden käsittely on artistille vierasta.

"Jos tarvitsee terapiaa, pitää mennä juttelemaan ammattilaiselle."

Samanlaisten takkien lisäksi minulla ja Wagnerilla on muutakin yhteistä. Pidimme vampyyreistä jo ennen huumaa, jonka Twilight-elokuvat toivat tullessaan.

"Jos sanot, että tykkäät vampyyreistä, kaikki ajattelevat heti kirkuvia teinityttöjä. Pidän niissä vaaran tunnusta, ja ovathan vampyyrit uskomattoman cooleja."

Wagner fanittaa myös True Blood -sarjaa. Wagnerin lempihahmo on yllättäen Anna Paquinin näyttelemä Sookie, nuori ja nätti tarjoilija, joka jakaa fanien mielipiteet kenties siksi, että tästä on vähän liian helppo pitää.

"Olin todella ylpeä, kun se sanoi molemmille miehilleen, ettei halua kumpaakaan! True Bloodissa ei ole samanlaista fiilistä kuin Twilight-elokuvissa, kun Edward sanoo: Oh Bella, en voi olla kanssasi, koska himoni ovat liikaa."

Huonosti kirjoitettu teinihuttu ei tehnyt Wagneriin vaikutusta edes kirjojen muodossa.

Tässä kuussa Wagnerin levy julkaistaan Briteissä. Se tarkoittaa kiertuetta.

"Se tuntuu oudolta. Vasta kesällä 2010 haaveilin omasta keikasta, jolla voisi esittää enemmän kuin kolme omaa biisiä. Nyt olen ulkomailla soittamassa."