Mistä Tunneälyssä on kysymys?

Tunneäly-käsitteen kerrotaan syntyneen Yalen psykologian professori Peter Saloveyn ja hänen kollegansa John Mayerin maalatessa olohuonetta vuonna 1987. Miehet päättivät tuolloin lähteä määrittelemään ja mittaamaan uutta tunteisiin liittyvää älykkyyden osa-aluetta, jota tavanomaiset älykkyystestit eivät mitanneet, mutta josta ajattelijat jo Aristoteleesta alkaen olivat kirjoittaneet. Vuonna 1990 julkaistiin ensimmäiset tutkimustulokset, joiden mukaan tunneäly tosiaan erotteli selvästi ihmisiä mm. tunteiden tunnistamisessa ja emotionaalisten kysymysten ratkaisemisessa.

Tunneälystä on olemassa erilaisia teorioita ja määritelmiä, mutta tieteelliseen tutkimuksen näkökulmasta tunneäly nähdään joukkona tunteisiin liittyviä kykyjä ja taitoja, joita tulee pystyä mittaamaan luotettavasti. Mayerin ja Saloveyn tunneälyteoria ja kykytesti MSCEIT jakaantuvat neljään osa-alueeseen:

  1. tunteiden havaitseminen
  2. ajattelun tunneperäinen tukeminen,
  3. tunteiden ja tunnetiedon ymmärtäminen
  4. tunteiden säätely ja hallinnoiminen.

Eli näenkö tunteita ympärilläni, saanko tunnereaktioista ajattelullani otetta, ymmärränkö tunteiden dynamiikkaa ja kykenenkö vaikuttamaan tunteisiin?

Tiivistettynä tunneäly on siis kykyä hyödyntää tunteita ja tunnetietoa omassa ajattelussa ja toiminnassa. Tunneäly ei siis liity persoonallisuuteen tai ihmisen sosiaalisuuteen tai mukavuuteen vaikka sen puute juuri näissä näkyykin. CITY:n tunneälykampanjassa tunneälyä mitataan laaja-alaisesti tunteisiin liittyvällä "palikkatestillä", lyhyellä itse-arvioinnilla sekä ns. 360-arvioinnilla, jossa 5–10 muuta ihmistä arvioi henkilön toimintaa. Eri mittareilla ja mittausnäkökulmilla saadaan luotettavampi kuva henkilön tunneälykkyyden ilmenemisestä.

Mikael Saarinen, tunneälytutkija PsL.


Kommentit (50 ensimmäistä)

  • 1.
    Janosemporio
    8.1.2005 15:54
    Olipa hupaa: 37/40! En ole vielä tarkistanut sijoitustani. Parempia tuloksia tiedossa?
  • 2.
    dascha
    8.1.2005 19:42
    Janosemporio kirjoitti 08.01.2005 klo 15:54:

    Olipa hupaa: 37/40! En ole vielä tarkistanut sijoitustani. Parempia tuloksia tiedossa?

    Hii.. sain 39/40! Mikähän se yksi pieleenmennyt oli...? Vähän vaivaa;)
  • 3.
    Makkara
    8.1.2005 19:55
    Tunneäly on keksitty siksi että tyhmillä olisi parempi olla.
  • 4.
    muuan
    9.1.2005 16:31
    olipa typerä juttu. Kuvat tuli niin nopeeta ettei ollut mitään tsäänssiä saada tolkkua.Sitäpaitsi ne kaikki noudatti samaa kaavaa loppujen lopux. Ja hinta ei ollut 1,30 vaan 2 kertaa 1,30...
    Huijausta.
  • 5.
    Minni76
    9.1.2005 19:54
    Miten niin huijausta? Pelin henki oli selvä. Leikki maksaa 1,30, tulostulkinta toisen mokoman. Ja jos yhdestä ilmeestä ei 15 sekunnissa ota selvää niin tuskin voi kovin tunneälykäs olla. Eihän ihminen livenäkään ilmeitään kasvoilla ylläpidä kuin katoavan hetken. Kivaa mulla ainakin oli, vaikken saanutkaan kuin 30/40.
  • 6.
    Demos_69
    10.1.2005 14:28
    Ja tietenkaan ulkomailta ei kyseiseen leikkiin voi osallistua. Ei tosin ole ensimmainen kerta, kun city-piiri-pieni-pyorii oman maan navan ymparilla eika oivalla, etta muuallakin kuin Suomessa asuu suomalaisia...
  • 7.
    raakalainen
    10.1.2005 21:48
    turhan kallis testi. Vastaavia on ilmaiseksi saatavilla. Lähinnä pannuun ottaa, ettei tässdä testissä ongelma ole eri tunnetilojen tunnistaminen vaan se ettei moni kuvien "näyttelijöistä" osaa ilmaista tiettyä tunnetilaa oikein. Aika ankeita ilmeitä oli nimittäin mukana. Sitäpaitsi tunneäly on muutakin kuin tunnetilojen tunnistamista naamasta, minkä olisi voinut ottaa huomioon "testiä" laatiessa...

    pettynyt
  • 8.
    GOssiHelsinki
    11.1.2005 03:56
    35/40...ihan jees judanssi...ei tainnu tää poika jatkoon päästä... ;D
  • 9.
    Tunnealy
    11.1.2005 16:30
    Testistä puuttui eräs tärkeä asia. Ihmisen ääni.
    Sillä on myös merkitystä tunneälyssä. Esim. pomo
    voi näytellä ystävällistä (ja hymyillä), ja silti
    hänen äänensä kertoo, että hän on epävarma ja esim.
    juonittelee. Samoin ihmisen eri asennot. Esim. jos
    joku rapsuttelee niskaansa, niin hän saattaa olla
    epävarma. Kädet ristissä ("puuskassa") taas saattaa
    kertoa uhmasta ja ylimielisyydestä (Kuule, m i n ä
    olen oikeassa."). Esimerkkejä on paljon. Kuinka
    seisomme, istumme, mihin laitamme kätemme. Onko
    kädenpuristus heikko vai tuntuva? Eli...ilmeen
    lisäksi vielä ääni ja asennot kertovat paljon, ja
    tunneälykäs ihminen huomioi myös nämä. Sain testissä
    hyvän tuloksen. Mietin ihmisiä joilla on heikko
    tunneäly. Kuinka he pärjäävät toisten ihmisten ja
    itsensä kanssa?! Huonosti...
  • 10.
    ilpotiikeri
    11.1.2005 18:02
    tuntuu oudolta ellei suorastaan kusetukselta,että hinnaksi ilmoitetaan 1,3 vaikka tuloksen tarkastaminen maksaa myös 1,3.Ei sillä etteikö voi jättää tuloksensa tarkistamatta,mutta olisi kiva että tuo ilmoitettasiin heti että testi on 2,6neuroo.
    jää aika nussittu olo.pieni summa, mutta periaate
  • 11.
    tuuba
    11.1.2005 18:44
    tulos 37/40, hitto kun huomasin vasta testin jälkeen että vastausaikakin vaikuttaa tulokseen, silti olin parempi kuin 87,3% testaajista, eli nyt on tunneälykäs olo :)
  • 12.
    ellinooracamil
    12.1.2005 06:36
    samperi. en taida sit olla tunneälykäs, tulos oli 25/40. plääh... :) hauska testi oli.
  • 13.
    Harmittaa
    12.1.2005 14:47
    Harmittaa kun tiettyjen liittymien omistajat eivät voi osallistua...
  • 14.
    Brainiac
    12.1.2005 19:08
    Testin mukaan en taida olla kovin tunneälykäs kun sain vain 20/40 eli olin vain 10,5% parempi kuin vastaajista, hih. Kaikkein huvittavinta on että olen aina kuvitellut olevani tunneälykäs :). Ehkä empatia on eri asia kuin tunneäly. Hieman kyllä ihmettelen näiden tunneälykkäiden kauheaa halua provosoida ihmisiä omalla paremmuudellaan. Hieman kyllä harmittaa se, että tuhlasin rahojani tähän. Tarviiko tässä maassa olla älykkyystestejä joka lähtöön. No saapahan yksi ammattikunta siitä tulonsa kun huijattavia riittää meistä taviksista suuriin firmoihin asti.
  • 15.
    Brainiac
    12.1.2005 19:14
    Et missannut mitään ja säästit rahasi. Ruudulla toistuu ilvehtiviä naamoja, naamojen ilme vaihtuu nanosekunnissa ja siitä sit pitäis päätellä millä tuulella tyyppi oli. Tosi realistista...
  • 16.
    MTTT
    12.1.2005 22:32
    mitä ilmentää muka se pikku virne suupielessä? Ei mielestäni mitään noista annetuista vaihtoehdoista, ennemminkin jotain vaivautumista.
  • 17.
    Anonyymiteetti
    13.1.2005 10:23
    MTTT kirjoitti 12.01.2005 klo 22:32:

    mitä ilmentää muka se pikku virne suupielessä? Ei mielestäni mitään noista annetuista vaihtoehdoista, ennemminkin jotain vaivautumista.

    Nimenomaan. Reaktiot eivät olleet luonnollisia.
    Eikä se pikku virne todellakaan kuulunut
    annettuihin vastaus-vaihtoehtoihin. Ilmeisesti
    testissä olisi pitänyt ajatella asia niin
    että henkilöt näyttelevät tunteensa. Ja päätellä
    omasta käytöksestään vastaukset.

    Ja blaa blaa. Sain siis vain 20 oikein ja siksi
    valitan.
  • 18.
    in-validi
    14.1.2005 03:01
    www.personalityresearch.org/basicemotions.html

    Tuolta näkee saa vähän ideaa siitä mikä on tunteiden skaala j
  • 14.1.2005 03:10
    jatkoa... ja tutustumalla Darwinin teokseen Expression of the emotions in man and animals saa vähän kuvaa siitä miten monitahoinen asia on tunteet. Lisäksi kummassakaan viitteessä ei puhuta siitä mitkä kemialliset aineet ja välittäjäaineet vaikuttavat tunteiden syntyyn. Tämän lisäksi voi sitten miettiä sitä kuinka kulttuurisidonnaista tunteiden ilmaiseminen on. Japanissa surevallakin voi olla suupielet kääntyneinä ylöspäin, joka länsimaissa yleisesti tulkitaan ilon ilmaukseksi. Tunteiden tiedostaminen ja tunnistaminen on kuitenkin ihan hyödyllistä arkielämässä ja tietyssä määrin edellytys sille, että ylipäätään tulee toimeen erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Jos tunteitaan pystyy vielä kontrolloimaan, mikä on yksi tunneälyn muoto, on jo aika vahvoilla. Voisi sanoa, että kyennyt irrottautumaan primitiivisestä viettien hallitsemasta ihmisestä.
  • 20.
    Hauensuu
    14.1.2005 09:15
    34/40! Voitin tyttikseni kahdella pojolla. Se tarkoittaa, että hän tekee viikonloppuna safkat.
  • 21.
    Hehe
    14.1.2005 09:41
    Toivottavasti kukaan ei oikeasti kuvittele, että testi mittaa tunneälyä, silläkin olettamuksella, että jokin sellainen olisi jotenkin rajattavissa ja mitattavissa. Tunneälykästä olisi ehkä pikemminkin tulkita pieniä vahingossa luotuja vihjeitä ylläpidettävän näytelmän takana, taito estää toisen nolostuminen ja esim. empatia ja sympatia. Mutta hauska testi-idea anyway, hyvä kun toteutettiin! :)
  • 22.
    americain0
    15.1.2005 00:48
    Demos_69 kirjoitti 10.01.2005 klo 14:28:

    Ja tietenkaan ulkomailta ei kyseiseen leikkiin voi osallistua. Ei tosin ole ensimmainen kerta, kun city-piiri-pieni-pyorii oman maan navan ymparilla eika oivalla, etta muuallakin kuin Suomessa asuu suomalaisia...

    mul o sama ongelma. ei o finski kapalannumeroa ollu 19 vuotee..
  • 23.
    finopri
    15.1.2005 01:52
    Hei vain. Täällä yksi ihan kiva
  • 24.
    Fungees
    15.1.2005 13:14
    Mullakin 35/40, sijoitus 416...Oli kuitenkin paremmin kuin 79,8% osallistujista :)
  • 25.
    Bodomi
    15.1.2005 16:51
    No voi video, luulin että naamaa joka jää ruutuun pitää arvioida!!!
    Säännöt ja homman nimi kirjoitettu hieman epäselvästi!!!
    Muuten oisi ollutkin tsäänsejä.
  • 26.
    AarneAnkka_
    15.1.2005 18:08
    Hmmjaaha, 36/40, parempi kuin 85,6% osanottajista. Huomasin että siellä tuli pariin kertaan samat naamat, ja taisin pariin antaa eri kerralla eri vastauksen. Kai toinen niistä sitten oli oikein.

    Joo, ei ollut parempaakaan tekemistä just nyt. :)
  • 27.
    loksah
    16.1.2005 11:31
    Sain 38/40. Sijoitukseni oli 91. eli parempi kuin 95.65% testaajista.
    Oon ihan tyytyväinen, vaikka tais jäädä palkinnot sivusuun :)
  • 17.1.2005 08:18
    Makkara kirjoitti 08.01.2005 klo 19:55:

    Tunneäly on keksitty siksi että tyhmillä olisi parempi olla.

    Niin. Edellyttää tyhmiltä hyvää itsetuntoa, muuten tulee entistä pahempi olo. Paradoksi?: Hyvän itsetunnon omaava tyhmä ihminen...
    Terv. Kateus on kiimaa voimakkaampi ilmiö!?!
  • 29.
    Jiihaa
    17.1.2005 11:19
    En todellakaan mene maksamaan senttiäkään mistään nettitestistä, ihan periaatteesta. Ärsyttää ihan sairaasti tommoset, et lähetä tekstiviesti 1,30 € ja sitten saadaksesi tietää tuloksen lähetä uusi tekstiviesti: 1,30 € taas, eli yhteensä 2,60 €= 15,60 mk. Mulla olis varmaan siihen varaa, ei siinä mitään, mut mua yliärsyttää tommonen "vaivihkainen" (eipä maksa juuri mitään) periaate noissa nettipalveluissa, millä ne kerää fyrkkaa moninkertaisesti niiden palkintojen verran. Tohonkin testiin osallistuu aivan varmasti tuhansia ihmisiä, eli esim. 5000 X 2,60 € = 13 000 € = 78 000 mk, eiköhän siitä summasta ole varaa maksaa kuuden kuukauden henkilöauton liisaus ja 75 kpl leffalippuja. Pelkkää rahastusta ja olen kateellinen etten ole kilpailun (rikas) vetäjä.
  • 30.
    tunnealydorka
    17.1.2005 14:15
    aloin siinä kolmanne kuvan paikkeilla tajuta että ne irvistykset on niitä ilmeitä...eli testi kertoi totuuden: en ole tunne-(saatika muutenkaan) älykäs.
  • 31.
    tunnealydorka
    17.1.2005 14:15
    aloin siinä kolmanne kuvan paikkeilla tajuta että ne irvistykset on niitä ilmeitä...eli testi kertoi totuuden: en ole tunne-(saatika muutenkaan) älykäs.
  • 32.
    Rahatveks
    17.1.2005 15:17
    raakalainen kirjoitti 10.01.2005 klo 21:48:

    testissä ongelma ole eri tunnetilojen tunnistaminen vaan se ettei moni kuvien "näyttelijöistä" osaa ilmaista tiettyä tunnetilaa oikein.

    Jep, samaa mieltä. Jäi sellainen kuva, että ilmeet eivät olleet aitoja, ja sitten oli pakko miettiä, että pitääkö tulkita näyteltyä ilmettä vai aitoa tunnetta ilmeen takana tyyliin "ylenkatseeksi naamioitu viha" tai "surkuhupaisa". Hauska testi kuitenkin, surkeat 35/40.
  • 18.1.2005 12:50
    17222
    Sijoituksesi Tunneälytestissä on 1. Sait oikein 40/40. Olit parempi kuin 100.0% testaajista. Seuraa sijoitustasi lähettämällä TUNNETULOS numeroon 17222

    Heh, taidanpa olla ykkösenä.. :D
  • 18.1.2005 21:21
    Kirjoittamasi ei osoita, että sinulla olisi tunneälyä. Tunneälykäs ihminen ei heitä tuollaisia suoraviivaisia kommentteja, älykkyyttähän on monenlaista. Uskotko siis että tunneälykkäät ihmiset ovat tyhmiä? Väittämäsi perusteellahan tuo tunneälykkääksi itsensä kokeminen on lohduttavaa tyhmälle ihmiselle.
    Minun kokemukseni sekä myös lukemieni artikkelien perusteella elämässä pärjää erityisen hyvin jos on tunneälykäs. Tästä esimerkkinä esimerkiksi ihmissuhteet - uskotko että vaikkapa matemaattisesti älykäs ihminen saavuttaa todennäköisemmin esim. onnellisen parisuhteen kuin tunneälykäs ihminen? Minusta on silti turhaa alkaa arvottamaan, kumpi älykkyyden laji olisi parempi sillä juuri se, että olemme niin erilaisia tekee tästä maailmasta ja elämästä rikkaan.

    Makkara kirjoitti 08.01.2005 klo 19:55:

    Tunneäly on keksitty siksi että tyhmillä olisi parempi olla.
  • 35.
    Tillintallin
    19.1.2005 20:58
    Ihan pelle testi. Luulin, että naama olis siinä ees sen 15 sekuntia, mutta sehän olikin vain hetken. Muutenkin puolet ilmeistä näytti lähinnä välinpitämättömältä, mutta sitä ei ollut vastausvaihtoehdoissa. 26/40 eli olen tosi tunnetyhmä...
  • 36.
    Tanzzu
    19.1.2005 23:48
    Bodomi kirjoitti 15.01.2005 klo 16:51:

    No voi video, luulin että naamaa joka jää ruutuun pitää arvioida!!!
    Säännöt ja homman nimi kirjoitettu hieman epäselvästi!!!
    Muuten oisi ollutkin tsäänsejä.

    Jep, sama homma. Luettuani ohjeet ymmärsin, että pitää tulkita kuvan ilme (siis sen pysyvän kuvan), aluksi ajattelin että nuo ilmehtimiset on jotain hämäystä. Sitten tajusin, että ei h-vetti nuo idioottimaiset ilvehtimiset on näitä "tunnetiloja"...
  • 20.1.2005 10:20
    Tipititip kirjoitti 18.01.2005 klo 21:21:

    Kirjoittamasi ei osoita, että sinulla olisi tunneälyä. Tunneälykäs ihminen ei heitä tuollaisia suoraviivaisia kommentteja, älykkyyttähän on monenlaista. Uskotko siis että tunneälykkäät ihmiset ovat tyhmiä? Väittämäsi perusteellahan tuo tunneälykkääksi itsensä kokeminen on lohduttavaa tyhmälle ihmiselle.
    Minun kokemukseni sekä myös lukemieni artikkelien perusteella elämässä pärjää erityisen hyvin jos on tunneälykäs. Tästä esimerkkinä esimerkiksi ihmissuhteet - uskotko että vaikkapa matemaattisesti älykäs ihminen saavuttaa todennäköisemmin esim. onnellisen parisuhteen kuin tunneälykäs ihminen? Minusta on silti turhaa alkaa arvottamaan, kumpi älykkyyden laji olisi parempi sillä juuri se, että olemme niin erilaisia tekee tästä maailmasta ja elämästä rikkaan.

    Aivan. Vaikka sainkin kaikki oikein (40/40) lyhyessä ajassa, kysy on vaan siitä että se on aivan typerästi tehty testi. "Näyttelijät" ovat surkeita, ja ne ilmeet jota he näyttävät, ovat aivan helposti "nähtävissä". Taitaa olla niin, että testin tekijät ovat halunneet helpon testin, jotta joku edes voisi voittaa siinä. Saa nähdä, jos pääsen välieriin (olen tällä hetkellä sijalla 1), että mitä ovat sinne keksineet.

    Itse katsoisin olevani erittäin tunneälykäs, elän parisuhteessa onnellisesti, ja jos en tunnistaisi kumppanin ilmeestä hänen mielialaansa, tai tunnistaisi käytöksestä hänen ajatteluaan, voisi suhde olla hankala asia. Ja muutenkin, pystyy helposti näkemään ihmisen käytöksestä, ajatteleeko ihminen samaa, kuin sanoo.
  • 38.
    atari
    20.1.2005 13:18
    olisi saanut olla joku harjoituskuva ennen testiä, meni vähän ohi se eka. :I :/ :I (35/40). no onneks valopääkisassa pääsin finaaliin...
  • 39.
    Tetanus
    22.1.2005 10:36
    39/40. Olen tunneälykkäämpi kuin 98,5 % teistä =P.
  • 22.1.2005 13:57
    Onpa City-lehti keksinyt näppärän rahastuskeinon tunnelälytestauksesta! Ensin esitellään muutama julkkiksen tulokset, joihin tavikset voivat rahastuksen jälkeen verrata itseään.
  • 41.
    Missymis
    22.1.2005 23:23
    Sanopa muuta, ja osa ilmeistä tuli vastaan kahdesti! Mietin jo, oliko siinä ideana testata myös vastaajan lyhytmuistia..

    el-tuohikorva kirjoitti 22.01.2005 klo 13:57:

    Onpa City-lehti keksinyt näppärän rahastuskeinon tunnelälytestauksesta! Ensin esitellään muutama julkkiksen tulokset, joihin tavikset voivat rahastuksen jälkeen verrata itseään.
  • 42.
    Nihilist
    23.1.2005 18:26
    Todella upea testi...kaikki ilmeet olivat teennäisiä
  • 43.
    reSfaction
    24.1.2005 11:05
    yeah..
    sain 33/40
    vähän vaikea kun ne ihmiset muikistelivat.. joko ylenkatsominen tai ilo? not?
  • 44.
    veezu
    24.1.2005 13:33
    Noita testejä on muuallakin saatavilla, joten ei hemmetissä kannata maksaa tollaisesta vedätyksestä. Ja tunneälyn kannalta tuo on yksi ja hailea: tunneäly on osaltaa tilanneälyä, joten kuva ei anna tarpeeksi informaatiota tilanteen hahmottamiseen. Kuka tahansa psykologiaa vähänkin lukenut tietää, että kuvista esim. testihenkilön aidon hymyn tunnistaa silmistä, joiden lihakset kiristyvät eri tavalla tekohymyssä ja aidossa. Muut tunnetilat ovat hankalampia hahmottaa mutta niihinkin on omat kikkansa...
  • 45.
    Hiuslakka
    24.1.2005 17:02
    Hauska testi. Kyllä se on niin, että keskimäärin eniten täällä valittavat ne, jotka eivät testissä juuri pärjänneet.
  • 46.
    Tetanus
    24.1.2005 18:26
    veezu kirjoitti 24.01.2005 klo 13:33:

    Noita testejä on muuallakin saatavilla, joten ei hemmetissä kannata maksaa tollaisesta vedätyksestä. Ja tunneälyn kannalta tuo on yksi ja hailea: tunneäly on osaltaa tilanneälyä, joten kuva ei anna tarpeeksi informaatiota tilanteen hahmottamiseen. Kuka tahansa psykologiaa vähänkin lukenut tietää, että kuvista esim. testihenkilön aidon hymyn tunnistaa silmistä, joiden lihakset kiristyvät eri tavalla tekohymyssä ja aidossa. Muut tunnetilat ovat hankalampia hahmottaa mutta niihinkin on omat kikkansa...

    Ei yksi kuva tietenkään kerro kaikkea mitä yksittäiseen kanssakäymistilanteeseen liittyy, mutta kyllä tuo testi ainakin _antaa suuntaa_. Joku 20/40 ääliö ei takuulla osaa hienovaraisista eleistä, äänenpainoista tai katseesta lukea enempää kuin vaikkapa 39/40 testissä saanut henkilö =).

    Minusta perinteiset äo-testit ovat erittäin rajoittuneita ja mielenkiinnottomia, looginen palikoiden kääntely ei kauheasti kuulu päivittäiseen elämääni - mutta silti niitä testejä on hauska tehdä. Osaksi tietysti siksi että saan niistä aina keskivertoa paremman tuloksen. Eli kyllä se elukka älähtää mihin se kalikka kalahtaa, kuten vanha kansa tiesi kertoa...
  • 47.
    Katkerako
    24.1.2005 19:26
    Ettei vaan olisi niin, että oikeasti tunneälykkäät ihmiset tunnistivat nuo kuvat kömpelöiden näyttelijöiden yrityksiksi jäljitellä tunnetiloihin perinteisesti liitettäviä ilmeitä? Tunneälykäs ihminen ei tuollaisen kuvan nähdessään ajattele, että "oi, hän tuntee pelkoa" vaan "oi, onpa huono harrastelijanäyttelijä, joka yrittää liioitellusti näytellä pelkäävää ihmistä -- ei hämää minua".

    Todella huonosti näyteltyjä ilmeitä. Muakin ihmetyttää, mitä se suunpielen sivuun vetäminen ilmensi? Mulle tuli mieleen sellainen "duh.. kiinnostaapa ihan sikana" tai "voi p3rse, mitä kaikkea näyttelijä joutuukaan palkkansa eteen tekemään, pääsisinpä tämän ansiosta edes johonkin saippuasarjaan" -ilme. Ylenkatsomista, siis? Ja puolivälin jälkeen samat ilmeet pyörivät uudestaan ja uudestaan! Eikö Cityllä ollut varaa ostaa joltain jenkkiläiseltä kuvapankilta enempää kuvia?

    Tuskin tuo testi antaa edes mitään suuntaa-antavia tuloksia. Korkeintaan erottelee pois joukosta ihmiset, jotka ovat jotakuinkin kykenemättömiä tulkitsemaan mitään ilmeitä. Yli 35 oikein on jo sattumankauppaa.

    Tunneäly vain on sellainen käsite, ettei sitä voi noin helposti kvantifioida. Parempi olisi ajatella erilaisia skenaarioita, esimerkiksi sellaista, jossa ystävälle on sattunut jotain ikävää ja testattavalle kertoessaan ystävä käyttäytyy jollain tavoin, esimerkiksi sanoo ja näyttää olevansa ihan kunnossa. Kuinka testattava sitten käyttäytyisi siinä tilanteessa kertoisi paljon hänen tunneälystään. No, tietenkään tuollaista ei voi netissä eikä oikein käytännön elämässäkään järjestää.

    Summa summarum: piti tuostakin roskasta mennä maksamaan 2,60 euroa, olinpas hölmö.
  • 48.
    Jyske
    24.1.2005 20:57
    38/40! Voitin vanhan äitin!
  • 49.
    Jepjepjep
    25.1.2005 10:11
    Ei kukaan oikeasti tunneälykäs ihmisinen osallistuisi tähän testiin.
  • 50.
    huumoriapelii
    25.1.2005 12:56
    todellakin ihan huumorillahan toi pitää ottaa eikä noin kimpaantuneena!! mutta mietinpä vaan tässä että mitä se voittaja saa.. vai saako tästä todella jonkun palkinnon.. "hei, sain palkinnon koska OLEN TUNNEÄLYKÄS" ..? mutta ei sitä niin vakavasti kannata ottaa..!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Henri Salonen
Ruokaa läheltä.
Pasi Pirttiaho
Tuotantojen tukena.
Sako Salovaara
Peleillä bisnestä.
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Hki)
Me kysyimme. Te äänestitte. Esittelyssä Ravintolaäänestyksen...
Erohelvetin vaiheet
Kriisin vaiheet ovat kaikilla samat. Tukea tarvitsee myös jättäjä.
Lauri Tilkanen - syntisen kaunis mies
Näyttelijä Lauri Tilkanen on... 1
Minttu Lesonen
Hard Trance Queen.
Tuomas Enbuske
Twitter-juontaja.
Mathias Hüffner
Der Braumeister.
Ei niin pikainen paluu
Kolme Timoa. Yksi kysymys McDonaldsin remontin keston syystä. Ei...

Lue lisää: Ilmiöt

Olipa kerran mikrobi
Mitä löytyykään baarin vessan... 4
Listat
Hormoonihiiret vs. Suffering Bastard.
Tee se itse -teltta
Kansalaistaito 2
Pahamaineinen E
19
Listat
Tulista katolista lempeä... 6
Bodom-teoriat
Mielikuvituksella ei ole rajoja... 14
Kristallipallo
Maailman horoskooppi ajanjaksolle 12.2–12.3.2009.
Kolmas maailma
Yksi kaikkien puolesta 6
Listat
Rakastajat koelypsyllä.
Helsingin pienin!
Esittelemme elämää Helsingin... 6