Mustanaamio eduskuntaan!

Mustanaamio, Elvis vai Pentti Linkolan hevonen? Ketkä ovat protestiäänestäjien suosikit tulevissa eduskuntavaaleissa?

Suomessa on yli neljä miljoonaa äänioikeutettua, joista noin 70 prosenttia käyttää ääntään eduskuntavaaleissa. Vaalivoittajaa voidaan vain arvailla. Varmaa on kuitenkin, että noin prosentti äänistä hylätään.

“Ääni voidaan hylätä seitsemällä eri perusteella. Asiaton merkintä on yli 50 prosentissa hylätyistä äänestyslipukkeista. Loput ovat tyhjiä tai esimerkiksi leimaamattomia”, kertoo Heikki Liljeroos Helsingin vaalipiirilautakunnasta.

Eli seuraavissa eduskuntavaaleissa noin 14 000 äänestäjää rustaa lipukkeeseen muuta kuin pelkän numeron.

“Aku Ankka on kestosuosikki vaaleista toiseen. Samoin Mikki Hiiri ja muut Disney-hahmot. Äänen on saanut kerran myös Pentti Linkolan hevonen”, kertoo puolestaan keskusvaalilautakunnan sihteeri Eero Pulkkinen.

Edellisissä suurissa vaaleissa, kunnallisvaaleissa, ääniä saivat lisäksi Mustanaamio ja Bart Simpson.

“Elvis ja Teräsmies ovat protestiäänien klassikkoita. Myös Tarzan, Batman ja Madonna saivat kannatusta. Yksi lappu oli rustattu täyteen numeroa 99 ja alle kirjoitettu ‘ääni Simolle Vaatehuoneelta’”, Pulkkinen toteaa.

Joskus äänestäjä intoutuu kirjoittamaan lipukkeisiin runoja tai liimaamaan niihin kuvia.

“Yleensä ne ovat ihmisen alapäästä otettuja valokuvia. Runoilu tai kuvien liimailu on kuitenkin äärimmäisen harvinaista. Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa Helsingin vaalipiirissä hylätyistä 3 000 äänestyslipukkeesta vain neljässä oli tällaista”, huomauttaa Liljeroos.

Muutama äänestäjä on ottanut asiakseen kirjoittaa äänestyslippuihin jatkokertomuksia.

“On ollut tapauksia, jossa äänestäjä on kirjoittanut presidentinvaalien lipukkeeseen tarinaa ja laittanut loppuun ‘jatkuu seuraavalla kerralla’. Kunnallisvaaleissa sama äänestäjä on jatkanut kertomusta”, kertoo Liljeroos.

Myös julkkikset saavat kannatusta protestiäänestäjiltä.

“Julkisuuden henkilöiden saamat protestiäänet vaihtelevat ajankohdan mukaan. Esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa Monica Lewinsky saalisti ääniä. Kannatusta sai myös Andy McCoy, joka oli vaalien aikana tapetilla hampaidensa takia”, toteaa Liljeroos.

“Ja veikkaan, ettei Ville Valo jää ilman ääntä tämän kertaisissa eduskuntavaaleissa”, uskoo Pulkkinen.

Mutta millaiset ihmiset antavat vaaleista toiseen protestiääniä? Tieteellistä tutkimusta protestiäänestäjistä ei ole, mutta arvailuja kuitenkin.

“Heidät voitaneen jakaa kolmeen eri kategoriaan. Osa käy äänestämässä velvollisuudesta. He ovat vihaisia, koska joutuvat raahautumaan äänestyspaikalle ja töhertävät jotain lipukkeeseen. Sitten on ihmisiä, joita ei politiikka kiinnosta lainkaan. He äänestävät esimerkiksi Spedeä pilke silmäkulmassa. Lisäksi on valitettavasti niitä, jotka oikeasti luulevat, että äänestämällä Aku Ankkaa poliittiset päättäjät huomaavat jonkin olevan vialla”, kertoo oikeusministeriön kehittämispäällikkö Arto Jääskeläinen.

Niin. Päättäjille asti protestiäänet eivät koskaan päädy, mutta protestiäänestäjä voi olla varma, että vähintään yhdeksän vaalivirkailijaa näkee hänen hengentuotoksensa.

Seuraavien vaalien protestiääniharavat

1. Aku Ankka
2. Roope Ankka
3. Zorro
4. Joonas Hytönen
5. Pokémonit
6. Saddam Hussein
7. George W. Bush
8. Kimi Räikkönen

Ennuste: Helsingin vaalipiirilautakunnan II sihteeri Heikki Liljeroos.

Viime eduskuntavaalien protestiäänivoittajat

1. Aku Ankka
2. Monica Lewinsky
3. Andy McCoy
4. Zorro
5. Juice Leskinen
6. James Bond tai 007
7. Mika Häkkinen
8. Timo Harakka
9. Jari Sillanpää
10. Steen Christensen

Lähde: Helsingin vaalipiirilautakunta.

5 kommenttia

butra

17.3.2003 14:35

Näköjään kirkkoveneen ja Akun äänestäjät löysivät tällä kertaa ehdokkaan itselleen: Tony Halme. Jeesus, mikä 16 000 hengen junttilauma, jumalauta että Suomesta voi löytyä tyhmiä ihmisiä. Ääliöt, idiootit....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jyri Snellman

21.4.2015 13:35

Kyllä minun mielestäni pitäisi olla selkärankaa kertoa myös oma nimi, jos käyttää jonkun toisen oikealla nimellään esiintyvän henkilön nimeä negatiiviseen sävyyn julkisesti. Minä en tuomitse ketään pelkkien nimettömien kuulopuheiden perusteella.

Vaikka sinänsä olisi jännä nähdä nämä veikot Viskipuolueen ehdokkaina:

http://www.batjaryyd.com/

Jyri Snellman

24.3.2015 18:58

Nimimerkillä politiikkaan? Eräs nörttikaverini sanoi, ettei minun kannattaisi esiintyä sosiaalisessa mediassa oikealla nimelläni, vaan nimimerkillä "Jyrsi". En totellut häntä. Minulle Internet ei ole koko elämä. Meinaan vaan voiko nimimerkin suojassa ja naamioituneena päästä mukaan politiikkaan? Jos ei onnistu Ukrainassa, http://www.huffingtonpost.com/2014/10/14/darth-vader-ukraine_n_5982630.html , niin miten sitten Suomessa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jyri Snellman

20.7.2015 16:45

Miffy? Ihan kiva lempinimi, ei siinä mitään,

http://www.seksilehti.fi/uutiset/2009/09/1114-milla-jaakkola-todistaa-vasemmistoliittolaisenkin-voivan-olla-avoin-erotiikalle

homma on kuitenkin niin, että politiikkaan yrittävän täytyy olla valmis
esiintymään oikealla nimellään. Ehdokas, jota minä äänestän, ymmärtää tämän.

Onko muuten Suomen Sexibilepuolue vitsi vai helpotuksen tuoja holhousyhteiskuntaamme?
Jos lukee tätä kirjoitustani joskus 2030-luvulla tai myöhemmin, tietämättömyyteni voi huvittaa. Kirjoitan tätä kuitenkin Paluu tulevaisuuteen II -vuonna 2015.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jyri Snellman

2.8.2015 12:04

Olen monesta asiasta jokseenkin samaa mieltä,

http://oskarelmgren.fi/

Mutta ovatko nuo mielipiteet Piraattipuolueen ehdokas Oskar Elmgrenin vai pornotähti Jepen kirjoittamia?

Sinänsä Internetin suosion kasvu on yllättänyt monet asiantuntijatkin, joten ei ole paljon käytännön kokemusta siitä, mikä on paras tapa hyödyntää nettiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi