Nuoret toivot

Et ole kuullutkaan heistä. Vielä.

Ketkä näyttävät tietä tulevaisuudessa? Keistä puhutaan? Ketkä nousevat huipulle silkan substanssinsa avulla? Tämä artikkeli on toivoa täynnä.

Se listaa 50 Nuoren Suomen suurlupausta tieteen, taiteen, politiikan, urheilun ja bisneksen hiekkalaatikoilta. He ovat henkilöitä, joista kuullaan vielä.

Ikäluokkiensa supertähdille, heille, joista on jo kuultu, sanomme tässä yhteydessä ei.

Mikko Franck, Mikael Forssell, Jarkko Nieminen ja Pekka Himanen ovat kannuksensa jo lunastaneet. Onnea heille jatkossakin.

Ikärasistejakin olimme. Päätimme, että aikuisuus alkaa 31-vuotiaana. Tuon rajapyykin jälkeen lupaus on vain lupaus, ei nuori lupaus.

Jotta listamme olisi mahdollisimman kattava, pyysimme nimiapuja kymmeniltä eri alojen asiantuntijoilta ja kykyjenetsijöiltä. Heidän nimiään emme paljasta, jotta kukaan ei pääse syyttämään heitä joidenkin henkilöiden suosimisesta.

Rima nousi korkealle, kun 120 nimen ehdokaslista leikattiin 50 nimeen.

Sitä suuremmalla syyllä: paina ne mieleen.

Piia Aarnisalo
29, tutkija
Valmistui 26-vuotiaana lääketieteen tohtoriksi. Väitöskirja sai Helsingin yliopistossa kunniamaininnan. Tutkii biolääketieteen laitoksella luustoa. Harrastaa viulunsoittoa ja synnyttää kesällä esikoisensa.

Tony Alfström
30, designeri
Keramiikkayritys Tonfisk Designin osakas, jonka muotoilemia tuotteita kaupataan muun muassa New Yorkin Modernin taiteen museon kaupassa ja Milanon CorsoComo 10 -kaupassa.

Antti Autti
17, lumilautailija
Lukiolainen ja lumilautailun Suomen mestari, joka voitti SM-kisoissa muun muassa Heikki Sorsan ja Risto Mattilan. Laski maailmancupin osakilpailuissa usean kerran kolmen parhaan joukkoon.

Elina Brotherus
30, taiteilija
Voitti Citigroupin kansainvälisen valokuvauspalkinnon. Tunnettu omakuvistaan. Työskentelee Pariisissa ja Helsingissä.

Jaakko Eerola
19, balettitanssija
Palkittiin juuri Suomen kulttuurirahaston Edward Fazer -palkinnolla.

Emma Falck
24, tutkija
Sai viime vuonna konsulttiyhtiö McKinsey & Companyn ja korkeakoulun jakaman McKinsey-palkinnon Teknillisen korkeakoulun parhaana opiskelijana. Valmistui huippuarvosanoin ja tekee väitöskirjaa laskennallisesta biofysiikasta Suomen Akatemian huippuyksikössä TKK:ssa. Professoriainesta.

Riikka Hakkarainen
25, golfari
Suomalaisen naisammattilaisgolfauksen uranuurtaja, joka kiertää tällä hetkellä European touria. Mikko Ilosen jälkeen todennäköisin breikkaaja.

Ville Hara
28, arkkitehti
Haran diplomityö, näkötorni, toteutetaan Korkeasaareen. Ollut töissä Ranskassa, Kroatiassa ja Saksassa, muun muassa huipputoimisto Sauerbruch Huttonissa.

Anniina Hihnala
25, graafinen suunnittelija
Rekrytoitiin Nokian muotoiluosastolle suoraan koulun penkiltä. Kiitetty sovelluskyvystä ja luontaisesta lahjakkuudestaan. Eläinsuojelija, joka omistaa yhden koiran ja viisi kissaa.

Misha Jaari
30, tuottaja
Opiskelee Taideteollisessa korkeakoulussa elokuvatuottajaksi. Tuottanut kaksi traileria Rakkautta &Anarkiaa-festivaaleille. Pukevan omistaneen Jaarin suvun jäsen. Pelaa jalkapalloa ja mökkeilee Vaasassa. Kauppatieteiden ylioppilas.

Antti Kaikkonen
28, poliitikko
28-vuotias Allianssin puheenjohtaja, Keskustanuorten entinen puheenjohtaja. Anneli Jäätteenmäen eduskunta-avustaja. Tuusulan kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja.

Heikki Kovalainen
20, kilpa-ajaja
Ajaa Englannissa F3:ta. Renaultin juniori, jonka uskotaan ajavan formula 1:ssä viimeistään vuonna 2005. Komea ja salonkikelpoinen kuljettaja.

Miapetra Kumpula
29, poliitikko
Vaasalainen pääministeri Paavo Lipposen erityisavustaja. Insinööri, joka opiskelee kauppatieteitä. Jäi hilkulla rannalle EU-parlamenttivaaleissa vuonna 1999. Kutsutaan Mipeksi.

Teemu Laajasalo
28, valmentaja
Kasvatustieteen tohtori ja pappi. Herätti kohua tekemällä pro gradu -työnsä itsetyydytyksestä. Vetää Huippuvalmennus-yritystä.
Käy usein Kampin McDonald’sissa ja pitää KISS-yhtyestä.

Mikko Lehtinen
26, ohjaaja
Mainosohjaaja. New Yorkissa järjestyn yhden maailman arvostetuimman mainoskilpailun voittaja ja Suomessakin palkittu. Tekee muun muassa Radiolinjan mainontaa. Filmiyhtiö Also Starringin osakas.

Kari Lehtonen
18, jääkiekkoilija
Jokerien rauhallista maalivahtia pidetään yhtenä maailman lupaavimmista molareista. Veikkaus on, että Lehtonen varataan ensimmäisen kierroksen numerolla 2 NHL:ään. Voittanut tänä vuonna MM-pronssia, SM-kultaa ja valittu maajoukkueeseen MM-kisoihin kolmosveskariksi. Nuorten MM-kisojen paras veräjänvartija.

Miika Lommi
29, ohjaaja
Bomfunk Mc’sin kaikki videot ohjannut Lommi on ainoa kansainväliseen kiertoon videoitaan saanut suomalainen. Opiskellut Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa. Ohjannut myös ruotsalaisen Twin-yhtyeen videon.

Rosa Meriläinen
26, poliitikko
Vihreiden varapuheenjohtaja, joka tekee väitöskirjaa huumausainepolitiikasta. Vaikuttaa Attacissa.

Laura Mikkola
28, pianisti
Carnegie Hallissa kuusi vuotta sitten debytoinut pianisti on muun muassa tullut toiseksi Kuningatar Elisabethin pianokilpailussa. Pidetään naispuolisena Olli Mustosena.

Niklas Moisander
17, jalkapalloilija
Sami Hyypiä 2010? TPS:n vasen puolustaja, jota monet eurooppalaiset joukkueet ovat jo kosiskelleet. Ei todennäköisesti lähde maailmalle, ennen kuin lukio on suoritettu. Pelannut myös jääkiekkoa.

Elina Moisio
26, opiskelijapoliitikko
Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) puheenjohtaja, HYY:n entinen puheenjohtaja. Sitoutumaton valtiotieteiden ylioppilas pääaineenaan kansantaloustiede. Lukee sivuaineenaan naistutkimusta. Naisasianainen.

Kai Mykkänen
22, poliitikko
Espoolainen kunnanvaltuutettu ja Kokoomusnuorten ex-puheenjohtaja. Tällä hetkellä reserviupseerikoulussa. Tapiolan lukion kasvatti, joka on saanut kokoomuksessa tukea Olli-Pekka Heinoselta ja Marjo Matikainen-Kallströmiltä. Povataan puoluejohtajaa. Potkii usein palloa Silkkiniityllä ja pelaa viikoittain sählyä.

Inka Nousiainen
26, kirjailija
Kirjoitti esikoisteoksensa Kivienkeli 17-vuotiaana ja voitti kaikkien aikojen nuorimpana Topelius-palkinnon. Opiskelee Tampereen yliopistossa kotimaista kirjallisuutta. Kirjoittanut neljä julkaistua romaania. Palkittu Savonia-palkinnolla. Kustantaja odottaa läpimurtoa.

Hetti Poukka
28, tutkija
Lääketieteen tohtori. Väitöskirja valittiin Helsingin yliopiston vuoden 2000 väitöskirjaksi. Jatkaa fysiologian tutkijana.

Kira Poutanen
28, kirjailija
Finlandia Juniorin voittaja on valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan ranskan kieli. Parhaillaan hän opiskelee näyttelijäksi Florent-teatterikoulussa.

Uljas Pulkkis
27, säveltäjä
Voitti 24-vuotiaana Kuningatar Elisabethin sävellyskilpailun teoksellaan Tears of Ludovico. Sibelius- Akatemian kasvatti, joka on opiskellut muun muassa Magnus Lindbergin ja Esa-Pekka Salosen johdolla. Opiskellut Helsingin yliopistossa myös matematiikkaa. Viihtyy teknobileissä.

Liisa Puolakka
29, trendianalyytikko
Nokian trendianalyytikko haistelee muotoilun uudet tuulet asemapaikastaan Lontoosta. Taiteiden maisteri, josta olisi voinut tulla myös arkkitehti tai lääkäri. Vaikuttanut myös Panik-vaatteita valmistaneessa Voltti-vaatteessa.

Markku Pääskynen
29, kirjailija
J. H. Erkon kirjallisuuspalkinnon voittanut esikoiskirjailija Pääskynen soittaa buzukia ja ud-luuttua. Kustannustoimittaa leipätyökseen tietokirjoja.

Jenni Rissanen
30, tutkija
YK:ssa vieraileva tutkija, joka on erikoistunut joukkotuhoaseisiin. Englantilaisen aseidenriisuntajärjestön Acronym Instituten analyytikko. Asemapaikka Geneve.

Nora Rissanen
28, näyttelijä
Teatterikorkeakoulusta pian valmistuva näyttelijä hallitsee sujuvasti komedian ja musikaalin. Todella isokenkäinen: kengännumero 43.

Tuomo Ruutu
19, jääkiekkoilija
Chicago Black Hawksin varaus. Jokeri-hyökkääjä, Jarkon ja Mikon veli. Pidetään päämäärätietoisena ja kunnianhimoisena.

Arto Saari
20, rullalautailija
Rullalautailun ammattilainen, joka asuu Kaliforniassa. Ainoa suomalainen, jolla on oma nimikkorullalauta.

Riiko Sakkinen
25, taiteilija
Tinkimätön taiteilija, joka tekee niin maalaus- ja videotaidetta kuin performanssejakin. Valmistuu keväällä Kuvataideakatemiasta. Lähtee kesällä Lontooseen tekemään taidetta EU:n tuella. Näyttely syksyllä Berliinissä. Pitää silittämisestä ja seuraa Real Madridin pelejä.

Aleksi Salmenperä
29, ohjaaja
Elokuvaohjaaja, jota mainostetaan myös oman aikansa Risto Jarvaksi. Arkkitehtuuriakin opiskelleen Salmenperän elokuvat Onnenpeli 2001 ja Rajatapaus ovat voittaneet useita kansainvälisiä palkintoja, muun muassa Jameson Short Film Awardin, jota kukaan suomalainen ei ole aikaisemmin voittanut.

Aija Salo
24, opiskelijapoliitikko
Aktiivinen yliopistopoliitikko, muun muassa SYL:n hallituksessa. Sitoutumaton vasemmistolainen. Vaikuttaa Maan ystävissä. Aikoo juosta puolimaratonin.

Kim Salo
24, ohjelmoija
Suomalaisen menestyspeli Max Paynen kehittämiseen osallistunut koodari. Kehutaan itseoppineeksi vastuuntuntoiseksi ammattilaiseksi.

Sevi Siljola
25, konsultti
Tietoisuudesta 23-vuotiaana väitellyt filosofian tohtori. Nyt strategiakonsulttina HM&V Researchissa. Harrastaa jiujitsua ja thai-nyrkkeilyä.

Ulla Sipilä
26, laatupäällikkö
Oululaisen pörssinoteeratun sähkötekniikan sopimusvalmistajan PKC Groupin laatupäällikkö. Kansainvälinen jääkiekkotuomari, joka on muun muassa viheltänyt naisten SM-kiekkoa.

Fredrik Sjöberg
25, poliitikko
SDP:n komea kaksikielinen lupaus, joka opiskelee Tukholman yliopistossa valtiotieteitä. Sosiaalisesti lahjakas. SDP:ssä povataan tulevaisuutta ministerinä. Suomenruotsalainen Attac-aktiivi. Pitää italialaisesta ruoasta ja valkoviinistä.

Kivi Sotamaa
30, designeri
Arvostettu Nicola Trussardin säätiön galleria tilasi Kiveltä ja hänen siskoltaan Tuulilta työn näyttelyyn. Kivi on New York Timesin muotoilukilpailun finalisteja. Lahjakkuus kulkee suvussa: Kivi ja Tuuli ovat Taideteollisen korkeakoulun rehtorin Yrjö Sotamaan lapsia.

Paola Suhonen
28, designeri
28-vuotias IVANAhelsinki-merkin luoja. Ranskalainen lehti kehui IVANAhelsingin laukkuja jopa yhtä trendikkäiksi kuin Guccin laukkuja. Lisää Paola Suhosesta tässä lehdessä sivulla 16.

Réka Szilvay
30, viulisti
Soittanut London Philharmonic Orchestran solistina ja saanut huippuarvostelut. Työväline: Sibelius-Akatemian Stradivari.

Emma Terämä
23, tutkija
Helsingin yliopistosta teoreettisesta fysiikasta valmistunut Terämä tekee väitöskirjaansa Teknillisen korkeakoulun fysiikan laboratoriossa. Tähtää professoriksi. Lempidrinkki Cosmopolitan.

At-Hit Thiangtrong
20, nyrkkeilijä
Thaimaalaissyntyinen nyrkkeilijä voitti tänä keväänä 54-kiloisten miesten SM-kultaa. Keravalla varastomiehenä työskentelevä At-Hit on asettanut tavoitteekseen vuoden 2004 olympialaiset.

Pekka Viljakainen
30, toimitusjohtaja
Visual Systems -yhtiön perustaja, joka myi luomuksensa Tieto Enatorille pari vuotta sitten 240 miljoonan markan hintaan.

Samuli Virgentius
22, kokki
Kokki, joka on Perhon ravintolakoulun käytyään hakenut oppia ruotsalaisista, norjalaisista ja englantilaisista Michelin-ravintoloista, esimerkiksi Gordon Ramsayssa Lontoossa. Ahkera. Hyvä tekemään jälkiruokia. Suomalaiset huippukokit povaavat loistavaa tulevaisuutta.

Elina Vähälä
27, viulisti
Sijoittunut kansainvälisessä Young Concert Artists -viulukilpailussa kuuden parhaan joukkoon ja saanut New York Timesissa mairittelevat arvostelut. Naimisissa pianisti Ralf Gothonin kanssa. Aloitti viulunsoittamisen kolmevuotiaana. Soitti viime vuonna Lontoossa arvostetussa Carnegie Hallissa.

Tuomas Ylinen
19, sellisti
Voitti Turun sellokilpailun helmikuussa. Ylistä kehutaan näyttäväksi lavaesiintyjäksi: pitkän miehen käsittelyssä sello näyttää pieneltä kuin viulu. Soittaa ystäviensä kanssa Jimi Hendrixiä kuudella sellolla.

Helena Yli-Renko
30, konsultti
Maailman parhaan väitöskirjan yrittäjyydestä tehnyt tekniikan tohtori, tuotantotalouden osastolta. Los Angelesissa konsulttiyhtiö McKinsey & Companyssa töissä. Harrastaa golfia.

Mauri Ylä-Kotola
30, professori
Mediatieteen professori Lapin yliopistossa. Toiminut myös dekaanina. Meikkaa.

7 kommenttia

Zoid

13.5.2002 17:12

Et ole kuullutkaan heistä. Vielä. Etkä tule kuulemaankaan...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Real_Heavy

8.7.2005 16:40

Ainakin urheilijoiden kannalta nappiin meni.
Go Heikki Kovalainen, Tuomo Ruutu ja Kari Lehtonen!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

musicista

14.11.2005 18:17

Carnegie Hall on muuten Lontoossa...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SDF

13.8.2006 17:27

Kai Mykkänen on ollut myös Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtajana. Kyseisessä järjestössä majailee Suomen väkevimmät nuoret, jotka tulevaisuudessa pitävät Suomen jaloillaan politiikan ja yritysmaailman saralla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kcaj

21.4.2008 11:07

Hieno homma, Suomen nuoret toivot ovat siis lähinnä urheilijoita ja taiteilijoita. Herää kysymys, onko tällä maalla tulevaisuutta ja kuka heidät elättää?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nerdie

18.4.2012 10:37

Emma Falck on luonut uraansa nousujohteisesti ja nyt hänet on palkattu hissi- ja liukuporrasyhtiö KONEelle tittelillä "Director, Strategy development".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Slarvia toimintaa

1.6.2016 17:57

Piia Aarnisalo toimi 2016 HUSLABin toimitusjohtajana, jonka laboratoriossa Helsingin Kampissa käytettiin näytteenottoihin käytettyjä neuloja, koska näytteenoton prosessia ei oltu laadittu, ohjeistettu ja valvottu tarpeeksi huolellisesti. Piian kuukausipalkkio on 10 000 euroa, jolla toimitusjohtajan mielestäni pitäisi osata vaatia ja valvoa työntekijöidensä toimivan virheettömästi. Aarnisalo ei kuitenkaan menettänyt työtään tai joutunut korvausvastuuseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi