Oikeaa grilliruokaa Tampereella

Bodega Salud hankki keittiöönsä puuhiiligrillin, jollaista ei ole missään muualla Suomessa

Lihoja kärventää Jaana Kuusimäki.
Lihoja kärventää Jaana Kuusimäki.

Oikeaa grilliruokaa Saludissa

Bodega Salud hankki keittiöönsä puuhiiligrillin, jollaista ei ole missään muualla Suomessa. Mullistavuus on tekniikassa: grilli on umpinainen, eikä sitä varten tarvinnut muurata savupiippua. ”Kun avotulella tehdään, ruokaan tulee savu, oikea maku ja tuoksu”, kertoo Saludin omistaja Hannu Wiss. Uunin lämpötila nousee 400 asteeseen, joten liha kypsyy takuuvarmasti. Keittiöhenkilökuntaa on käyty kouluttamassa grillin käyttöön Espanjasta asti. Saludissa on oma listansa uuden grillin tuotoksille. Hiilille aiotaan laittaa esimerkiksi häränfilettä, suomalaista kukkopoikaa, hummereita ja lampaanjalkoja. Jatkossa grilliä yritetään hyödyntää niin monessa ruuassa kuin mahdollista.
Bodega Salud, Tuomiokirkonkatu 19

Comon Amarone-menu

Italialaisravintola Ristorante Comossa tarjoillaan 27.2. asti Amarone-menua. Siihen kuuluu valkotryffeliöljyllä maustettu herkkutattikeitto, pääruuaksi paahdettua saksanhirveä, Bra duro -juustoa sekä jälkiruuaksi suklaasta valmistettua pastaa.
Como, Hämeenkatu 7, 2. krs

O'Haran olutkeidas

Ale- ja siideriviikoilla O’Hara’sissa myydään esimerkiksi skotlantilaisen Brewdogin juomia ja Fullersin Front Row -uutuutta. Tuotteet ovat tarjolla 2 alea ja 2 siideriä kerrallaan. Lisäksi tarjolla noin 35 erilaista amerikkalaista pienpanimo-olutta pullosta ja hanasta. Real Ale & Real Cider -viikot 24.2. alkaen.
O’Hara’s, Hämeenpuisto 17–19

Cola Lagerfeld

Karl Lagerfeld suunnittelee Coca-Cola Light -pullokokoelman. Muoti-ikoni suunnittelee kolme ennennäkemätöntä grafiikkaa Coca-Cola Light -pulloille. Pullot tulevat myyntiin huhtikuussa yhdessätoista maassa, myös Suomessa.



Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 1
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...

Lue lisää: Ravintolat

Kuultua
Helsingin ravintolauutiset.
Kuultua: klubit
Helsingin klubiuutiset 5
Viinin viemää
Asiantuntijakaan ei tunne viiniä... 1
Savoy 75 v
Ravintola Savoy juhlistaa 75-vuotista taivaltaan juhlavuoden menulla...
Penkkilätkän parhaat
On taas pikkumustan ja kuohuviinin... 1
Kuultua
Helsingin ravintolauutiset 3
Riesling Helsingin ravintoloissa
Helsinkiläisravintoloissa voi... 1
Raskaustesti
Saako odottava äiti baarissa... 64
Ravintolauutiset: Tampere
Jazzia ja huikopalaa Turussa
Aurajoen rannan legendaarinen Vaakahuoneen Paviljonki on jälleen...