Oman elämänsä uhrit

Uhriutujan mielestä maailma potkii päähän ja syyllinen on aina joku muu.

”Jos ajattelee olevansa uhri, joutuu jatkossakin uhriksi”, sanoo psykologi Juhani Laakso.
”Jos ajattelee olevansa uhri, joutuu jatkossakin uhriksi”, sanoo psykologi Juhani Laakso.

"Jos työkaverit eivät suhtautuisi muhun niin negatiivisesti, tekisin töitä paremmin ja etenisin uralla."

"Ei se mies kuitenkaan kiinnostu musta, mulla on niin huono tuuri rakkauselämässä."

"En mä pysty lopettamaan tupakointia. Mun vanhemmatkin tupakoi, mä olen altistunut lapsesta asti."

Jotkut tuntevat olevansa uhreja, vaikkei heille olisi tapahtunut mitään traagista. Uhriutuminen on psykologinen tila, jossa kuvitellaan, että ollaan muiden ihmisten, elämän tai olosuhteiden uhreja. Vastuu omasta elämästä sysätään muille ihmisille tai yhteiskunnalle.

Psykologi Juhani Laakson mukaan uhriutuja rakentelee tarinoita, joissa hän asettuu ihmisten, menneisyyden tai geenien uhriksi. Uhrikertomukset alkavat ohjata hänen toimintaansa. Uhriutuja kehittää haitallisia tunteita, kuten katkeruus, masennus, kateus ja viha. Hän luopuu vastuusta ja alistuu "kohtaloon". Mieli myrkyttyy. Takautuvat ikävät muistot moninkertaistavat aiemmin tapahtuneen.

"Jos uskomme olevamme kaikessa kaltoin kohdeltuja uhreja, keräämme vain havaintoja ja todisteita, jotka vahvistavat tätä näkemystämme. Sivuutamme havainnot, jotka kertovat omasta vahvuudestamme", Laakso sanoo.

Laakson mielestä ihminen sosiaalistetaan uskomaan, että syy kärsimykseen on itsen ulkopuolella.

Psykologi Riitta Hoikkala-Holmin mukaan uhrirooli on yksi selviytymisstrategia tai sopeutumiskeino, jonka ihminen on voinut oppia jo pienenä. Oppimamme tavat siirtyvät usein aikuisuuteen.

Jos lapsen tarpeet ohitetaan ja uhrataan jatkuvasti vanhempien kiireelle ja suorittamiselle, hänestä voi kasvaa omista tunteista vieraantunut suorittaja tai passivoitunut, välinpitämätön alisuoriutuja, väittää puolestaan psykologi Kati Raikamo.

"Jos ihminen on tyytymätön elämäänsä, hän voi pysähtyä tutkimaan sitä", neuvoo Hoikkala-Holm.

"Mitä minä haluan ja millä keinoilla olen yrittänyt sitä saada? Mitä kaikkea tämä uhrius on palvellut ja pyrkii palvelemaan elämässäni?"

Hoikkala-Holmin mukaan ihmisen on vaikea muuttua, jos hän ei tiedosta ongelmiaan.

Myös oikean rikoksen uhriksi joutuneiden psyykkinen avuttomuuden tila, uhriutuminen, pahentaa ongelmia ja selviytymistä jatkossa. Uhriutuminen johtaa tutkimusten mukaan uusiin hyväksikäyttö- ja väkivaltatilanteisiin.

Monet psykologit pitävät uhrimentaliteettia aikamme ilmiönä. Avuttomuuden tunnetta ei kuitenkaan ole pakko hyväksyä. Psykologit tarjoavat lääkkeeksi mentaaliharjoituksia. Juhani Laakson mukaan mieli voi oikein käytettynä ohjata tunteita ja kehon reaktioita.

Voimme ratkaista ongelmia tai kuvitella itsellemme uusia ongelmia murehtimalla ja katkeroitumalla. Uhriutuja puolestaan löytää aina jonkun tai jotakin, mihin vertaamalla hän tuntee itsensä huono-osaiseksi.

"Ihminen luo mielikuviensa, ajattelunsa ja päätelmiensä avulla todellisuuden, joka hermoverkkojen ja kemiallisten viestinviejäaineiden kautta leviää kaikkialle omaan kehoon. Tämä sisältäpäin tuleva kuormitus saa sekä kehon että mielen pois tasapainostaan", Laakso varoittaa.

"On erittäin tärkeä elementti ihmisen hyvinvoinnin kannalta, kokeeko voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä vai tunteeko olevansa pahan olonsa, menneisyyden tai muiden käytöksen uhri", valottaa psykologi Kati Raikamo.

"Ihminen ei usein itse tiedosta omaa uhripositiotaan. Tähän pyritään kognitiivisessa terapiassa heti puuttumaan ja tekemään se tietoiseksi ihmiselle."


Lähteet: Juhani Laakso: Mielen taito. Kirjapaja 2009. Kotus.fi. Kommentti.fi.


Pieni uhritesti

Testaa, onko sinussa taipumusta uhriutumiseen.

  • Koen usein, etten pysty vaikuttamaan asioihin ja tilanteeseen.
  • Muut ovat syypäitä.
  • Muut ovat minulle ilkeitä.
  • Jumiudun, vatvon ja märehdin.
  • ”Aina mulle käy näin” -ajattelu.

Esimerkit Kati Raikamo

13 kommenttia

ei_ole_

13.4.2012 03:44

Tuohon kastiin taitavat kuulua myos jatkuvasti kiusatut, olipa kyse koulusta tai tyoelamasta. Yhdessa koulussa tai tyopaikassa voi joutua kiusatuksi, mutta jos on jo viides koulu menossa ja aina vaan on kanalauman uhrina, ehka oma kaytos keraa niita kiusaajia ja kanalaumoja ymparille.
Ennen kuin kukaan hyokkaa tahan kommenttiin: kylla, minuakin kiusattiin ala- ja ylaasteilla. Lukion jalkeen ei ole kukaan uskaltanut.. yhdessa tyopaikassa yritti pomo pallotella, mutta nostin metelia HR:n. Nykyinen neuvoni niille jotka joutuvat muiden palloteltavaksi: anna takaisin turpaan

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nohuhhuhhuh

13.4.2012 10:42

Kiusatun kannattaa yrittää tyrmätä kiusaaminen ja alistaminen ja hankkia vahva itsetunto. Kiusaaminen ei kuitenkaan todellakaan ole kiusatun syytä. Vaikka olisi millainen alistuva nössö, ei muilla ole oikeutta hyökätä (heikomman) kimppuun. Kiusatut ovat sitäpaitsi tavallista empaattisempia ja herkempiä. He eivät halua antaa takaisin turpaan, koska se on heidän mielestään väärin ja ihan psykopaatti-käytöstä. Jos kaikki antaisivat toisilleen koko ajan takaisin turpaan, tulisi maailmasta varmaan tosi miellyttävä paikka.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

selviytyja

13.4.2012 10:53

Minä olen kotona piesty ja koulussa kiusattu, alkoholisti-isän ja selkärangattoman läheisriippuvaisen äidin tuotantoa. Kuitenkaan en ole koskaan omaksunut uhrin roolia; päin vastoin minulla on aina ollut tarve osoittaa, että fiksu pärjää jos haluaa pärjätä, huolimatta siitä miten elämä on potkinut päähän. Jos putoaa hevosen selästä, pitää nousta uudelleen satulaan ja luottaa, ettei seuraavalla kerralla putoa.

Jokainen on oman onnensa seppä. Joskus vtuttaa uikuttajat, joille ei oikeasti koskaan ole tapahtunut mitään kauheaa, mutta silti vinkuvat elämänsä läpi uhreina. Jos minä selvisin, selviätte tekin, tekisi mieli sanoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Seonsittenperjantai

13.4.2012 19:47

Ai että masennus tuosta vaan "kehitetään" ihan itse. Huoh...

Itse olin koulukiusattu ja vastasin siihen kiusaamiseen. Seurauksena jutut kääntyivätkin opettajien mielissä toisin päin; kiusaajista tuli uhreja ja minusta se "oikea" kiusaaja. Itsepuolustuksesta tuli se väärä teko. Ja seuraamuksena vuosia tarkkailuluokalla.

Sairainta oli se, kun luokanopettaja tuli vastaan 20 vuotta myöhemmin ja totesi, että "sinustahan tuli ihan ihminen".

"Oman onnensa sepäksi" en itseäni kutsu, koska ne tyypit ovat poikkeuksetta täysiä mulkkuja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jugular

18.4.2012 14:44

Asiallisesta jutusta puuttuu yksi oleellinen ryhmä: täälläkin usein äänessä olevat ATM/YTM-teoreetikot eli "miksi minä en saa naista"-ruikuttajat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pankkiautomaatti

10.12.2013 14:36

Toivottavasti et tuomitse kaikkia meitä "ruikuttajiksi", koska monet ovat vain analyyttisiä ihmisiä jotka ovat todenneet epäonnistumisensa syyksi haluttavien ominaisuuksien (jotka ovat usein synnynnäisiä) puutteen.

turhaa_valitusta

19.4.2012 18:23

"Itsepuolustuksesta tuli se väärä teko."

Ja tässäkö oli jotain ihmeellistä? Tämähän on meidän oikeuslaitoksessamme, mediassa ja poliittisen eliitin keskuudessa vallitseva näkemys. Mutta ilmeisesti tämä on kansan tahto, koska ihmiset kuitenkin aina äänestävät samoja poliitikkoja ja samoja kukkahattupuolueita ja tukevat tätä samaa ilosanomaa toitottavaa mediaa rahallisesti vuodesta toiseen. Sitä saa mitä tilaa, pulinat pois.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sw8

19.4.2012 23:01

6. Ongelma on siinä, ettei se porukka joka lakeja säätää omaa mitään kokemusta tai ymmärrystä niistä tilanteista joihin lakeja säädetään ja sovelletaan. Jos kukkahattutäti saisi kerran kunnolla turpaan ja syytteen pahoinpitelystä suojattuaan itseään niin lait muuttuisivat aika nopeasti. Se mikä menee minulta ihan saatanasti ohi on se, ettei raiskaukseltakaan saa suojata itseään...

Mitä tuohon varsinaiseen kirjoitukseen tulee ja muihin kommentteihin siihen liittyen. Sellaista tilannetta ei ole olemassakaan jossa joku kiusattu olisi itse syyllinen omaan kiusatuksi tulemiseen. Tai no, sanotaan mielummin niin, että kiusatuksi tullut ihminen on tasan yhtä syyllinen tilanteeseen kuin raiskatuksi tullut. Minulla on asiasta sen verran kokemusta, että voin ihan suoralta kädeltä sanoa vain kovemman vastapallon tai suoran väkivallan toimivan korjaavana toimenpiteenä tuolle. Kiusaaja ei lopeta ennen kuin alkaa itse kärsimään toimistaan. Tämä pätee aivan samalla tavalla aikuisten välillä ja lasten välillä. Kaikkea hämmentävää diibadaabaa asiasta on vuosien varrella kuultu toisen posken kääntämisestä muihin alistumisen osoituksiin. Todellisuus on kuitenkin se, että vittumaisuus loppuu vasta kun se kääntyy käyttäjäänsä vastaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sw8

19.4.2012 23:39

jugular, miksi kyseinen ryhmä pitäisi mainita erikseen? Kyseessähän on kollektiivi normaalin suomalaisen mediaaninaisen kohdanneita ns. oppineita misogyynejä ja tyyppejä joilla nyt vaan on tähtäin niin kovissa tuloksissa ettei resurssit riitä niiden saavuttamiseen. Tämä siis jos puhutaan suomalaisista miehistä ja naisista. Kyllä, myös naisista koska "mä en koskaan löydä sellaista hyvää miestä"-fraasi tulee yleensä sellaisten naisten suusta jotka haluavat "täydellisen" miehen vaikkei heillä itsellään ole oikeastaan mitään annettavaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hattuwattu

20.4.2012 08:38

Kiusattu ajattelee jo valmiiksi että tottakai vika on itsessä, missäs sitten? Oman kokemuksesi mukaan kiusatun ainoa vika on se että hän ei omalla toiminnallaan saa kiusaamista loppumaan. Aika paljon vaadittu ala- tai yläaste ikäiseltä jos se on vaikeaa aikuisellekin. Itseäni ei olisi paljon lohduttanut kotona ja koulussa turpaan saamisen jälkeen jos joku olisi sanonut että olet uhriutuja. Aikuisena en ole siihen asiaan jämähtänyt, vaan hakenut apua traumoihini. Omia tunteita ei saa vähätellä, jos tuntuu pahalta, siihen on joku syy.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

apuakiusatulle

20.4.2012 13:52

Kiusattua lasta pitää vahvistaa rakkaudella ja tietenkin sillä, että saadaan kiusaaminen loppumaan. Usein kiusatut ovat niin empaattisia, etteivät oikein osaa olla aggressiivisia takaisin tai ainakaan kovin ilkeitä. Professori Salmivalli on tullut siihen tulokseen, että kiusatun on silti yritettävä olla jämäkkä. Pitää näyttää, että mun yli ei kävellä. Ihmisellä pitää olla vähän puhtia, että hän selviää ihmisryhmissä. Tämä voi kuulostaa julmalta, jos on ihan maahan lyöty. Mutta niin se vain menee. Niin eläin- kuin ihmiskunnassakin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

toimintakyvytön

21.8.2013 11:52

Taidan itse olla tuollainen uhriutuja. En minä ketään muuta ihmistä syytä, vaan itseäni tai jotain mystistä mitä en ymmärrä ja olen vuosia yrittänyt selvittää syytä sille miksi olen sellainen kuin olen. Taustaltani olen koulukiusattu, itsetunto noussut toki noista ajoista mutta en siltikään ole kovin suosittu esim. harrastuspiireissä ja asuinseudultani en tunne kuin muutaman naapurin (en ole suosittu täälläkään). Koen itseni vastenmieliseksi ja epämiellyttäväksi ja samaan aikaan sekä syytän itseäni epäonnistumisista ja mietin että mikä se vika on joka minuun on leimattu. Ulospäin en näitä tietenkään kerro, koska tiedostan kyllä että tämä puoli henkisessä tasapainossa on pahasti vinoutunut.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Musta lammas

30.9.2013 04:41

Se uhriutuja onkin yleensä se kiusaaja, koska hän aika varmasti syyttelee muita. Kukaan ei halua syitä niskoilleen esim siitä, että on saanut osakseen "paremman" kohtalon. Kaikilla on ongelmia. tottakai, sitä ei uhriutuja tajua. Hän näkee vain ulkokuoren ja vertaa itseään toiseen unohtaen rakentaa hyvän elämän itselleen. Kukaan muu kun ei siihen pysty. Olemme oman onnemme seppiä. Jos ei sellaista tajua niin johan on KUMMA!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi