Oolla on väliä

Toim.huom.

Suuseksi on tavanomaista ja anaaliyhdyntä lisääntyy, mutta yksi asia pysyy.

Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula kertoo, että vuodesta toiseen Väestöliiton puhelimeen tulee eniten kyselyjä peniksen koon riittävyydestä. City-lehden Seksikyselyssä kävi ilmi, että 90 prosenttia on ottanut pikkumiehestä mittaa ja 63 prosenttia on lukemiin tyytyväinen. Kyselyssä ei mitattu pelkästään peniksiä, vaan myös naisten näkemystä riittävästä koosta.

Yhtä moni nainen kuin mies, joka neljäs, pitää koolla ei ole merkitystä -väitettä naurettavana. Enemmistö (59 %) toteaa, että joskus on, joskus ei. Oleellisinta on se, miten sitä käytetään, toteaa vain 15 prosenttia naisista, miehistä jopa 22.

Jotta kotona voitaisiin levätä mittatikkujen kanssa, jaan nyt teille juorut, jotka olen miesten mitoista naisten forumeilla kuullut.

A: Koosta tulee puhetta, jos se on jotenkin ennätysluokkaa. Normaali vaihteluväli on seksitutkija Kontulan mukaan 10–20 sentin välimaastossa.
B: Koosta riippumatta kaikki eivät osaa käyttää sitä.
C: Oolla on väliä. Kokoasioiden kanssa painivia kiinnostanee tieto, että suurin osa naisista saa orgasmin parhaiten vakikumppanin kanssa.


Kommentit (2)

  • 14.6.2011 11:59
    Kerroit tuosta , miten koolla on väliä rakastelussa.
    Mulla on melko suuri kulli , muttei varmaan liian suuri . 16cm jäykkänä.
    Mielestäni rakastelussa on tärkeintä esileikit hyväilyineen . Suuseksi on tärkeää . On hyväiltävä nainen orgasmin partaalle mm. nuolemalla klittaa ja hyväillen rintoja samalla.Loppuhuipennuksen voi saada työntämällä kullin jo kiimaiseen vakoon. Loput menee itsestään ajan kanssa ainakin ,ku en laukea kovin nopeasti . J
  • 2.
    kokeillut
    21.6.2011 11:23
    Esileikki on omasta mielestäni tärkeää, ja kivaa.
    Ei ole mitään kivempaa, kuin hyväillä naista ja uomata hänen nauttivan siitä.
    Ja sitten työntyä sisään, ja saada nainen laukeamaan.
    Mutta, itselleni kävi parikertaa sillä tavoin, että naisen saatua orgasmi, hän ilmoittikin "että paikat on niin hellinä, jotta ei voi jatkaa"

    kaksi kertaa meni, ei mitään väliä, kolmannella kertaa kun tuon sanoi, sanoin hänelle että tämä on ryhmätyötä, ja molemmat on otettava huomioon. Jatkettiin hommat loppuun.

    viikon päästä nainen lopetti suhteen, kuulemma pidin häntä vain "tyhjennyssäkkinä"

    että, ei se orgasmi aina vaikuta, jos pää on muuten täynnä tyhjää.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 1
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.

Lue lisää: Toim.Huom.

Nightmare
Toim.huom. 45
Lyhyesti
Toim.huom.
Saatanan tekopyhät
Toim.huom. 3
Pim! Olet kuollut!
Toim.huom.
Toim. huom.
Ota se vakavasti 2
Poika ja 1,7 miljoonaa euroa?
Toim. huom.
Toim. huom.
Aktivismi Light 2
Porsaat luistimilla
Toim.huom. 56
Where no man has gone before
Toim.huom. 4
Toim.huom
Minä & Me