Päävoimistelua

Onko aivojumpasta äytöyh?

Kulti, jumpataanko aivoja?
Kulti, jumpataanko aivoja?

Jotkut aivotutkijat suosittelevat pään bodaamista, koska vähän käytetyt aivot tylsistyvät. Neurobiologi Lawrence Katz lanseerasi aivojumppamarkkinoille neurobicin. Sen ideana on herätellä aivoja uusin virikkein. Käytä aisteja uusissa yhteyksissä, keskity tekemääsi, riko rutiineja! käskee Katz. Sensorinen stimulaatio saa aivokemiat ryöpsymään ja lisää dendriittien määrää.

Pistä aivojen hermosolut liikkeelle ja pidä aivojumppapäivä!

Mutta toimiiko neurobic? Muistia ja kognitioita tutkinut psykologian tohtori Virpi Kalakoski ei usko ihmejippoihin: "tutkimuksellista näyttöä minkään tietyn ohjelman tehosta ei ole. Aivot jumppautuvat parhaiten tekemällä monipuolisesti kaikkea. Kun tekee asioita, joita ei vielä osaa, pakottaa aivot sopeutumaan. Aivojumppa ei välttämättä paranna yleistä suoriutumista, mutta harjoittelu harjaannuttaa esimerkiksi käyttämään vasenta kättä paremmin. Mieltä virkistävät ohjeet ovat psykologin näkökulmasta ihan terveellisiä. Ja keholle hyvä aktiivinen toiminta on myös aivoille hyvää jumppaa", Kalakoski kertoo.

Työterveyslaitoksen aivoystävällistä työtä edistävän Aivot työssä -tutkimusohjelman johtajan neurologi-tutkimusprofessori Kiti Müllerin mukaan ihmiset tekevät luontaisesti erilaisia asioita ja toimivat joka tapauksessa aistien varassa.

"Neurobic-ohjeiden luonnonmukaisuus on raikasta; liian usein rummutetaan virtuaalimaailmaa. Jos sulkee vähäksi aikaa yhden aistijärjestelmän pois, saavat muut aistit vähän jumppaa. Reitin vaihtaminen työpaikalle ym. konstit ovat hyviä juttuja, kun on aikaa. Rutiineista luopuminen ei ole järkevää stressaantuneena.

Työpöytää ei kannata myllätä uusiksi, jos tekee loogis-analyyttistä aivotyötä. Toimintaympäristö on muistimme ja (hiiri)käsi ajattelun jatke. Muisti toimii parhaiten, kun tietää (säilömuistiin varastoituna), missä kaikki on. "Keskittyminen vaatii juuri rutiineja", Müller sanoo.

Müller kehottaa kokeilemaan muutoksia vapaa-ajalla.

"On oltava aikaa ja tilaa tottua uudentyyppisiin tapoihin. Aivot ovat muovautumiskykyiset ja plastiset. Jos on oikeakätinen, ei kannata ryhtyä leikkaamaan leipää vasemmalla kädellä tapaturmariskin takia. Kokeile vaikka piirtämistä tai kirjoittamista. Luovassa tekemisessä molempien käsien käyttö voi edistää ajattelua. Käsien käyttö ja liikunta trimmaavat aivoja, ja mitä monipuolisemmin harjaannuttaa tasapainoa ja raajojen yhteiskäyttöä, sitä parempi aivojen toiminnalle."

Keskittyminen johonkin asiaan olisi terveellistä.

"Elämämme on jatkuvaa skannausta ja monen yhtäaikaisen asian tekemisen moodi jää helposti päälle.

"Tää on mun erilainen päivä on ideana hyvä. Voi myös tehdä joka päivä 5–10 minuuttia uusia juttuja. Kunhan muistaa huomioida muut ihmiset. Heidän aivonsa tarvitsevat ehkä erilaisia virikkeitä kuin omat", vasenkätinen Müller vinkkaa.


Lähteet: Lawrence C. Katz, Manning Rubin: Aivojumppaa: 83 neurobista harjoitusta mielen virkistämiseksi. The Franklin Institute: The Human Brain.


Aivojumppaliikkeet

  1. Yhdistä piparmintun tuoksu herätyskellon ääneen.

  2. Heiluttele käsiäsi ja ilmehdi voimakkaasti.
  3. Käy suihkussa ja/ tai pue päällesi silmät kiinni. Pese hiuksesi ja hampaasi eri kädellä kuin normaalisti. Muuta veden lämpötilaa.
  4. Syö japanilainen aamiainen: merilevää, riisiä, kalaa, soijaa ja vihreää teetä.
  5. Kulje töihin uutta reittiä tai eri kulkuvälineellä. Yhdistä työmatkaan outoa musiikkia ja vieraskielinen sanomalehti.
  6. Myllää työpöytä uusiksi, käännä valokuvat pää alaspäin ja hoida rutiinitehtävät väärässä järjestyksessä. Muuta hiiri- ja puhelinkättä.
  7. Aloita uuden kielen opiskelu: kiina tai pistekirjoitus.
  8. Syö päivällinen seurueessa täydessä hiljaisuudessa, saatte viestiä vain silmillänne.
  9. Harrasta mielikuvituksellista seksiä. Anna aisteille herätys: silkkilakanat (tai säkkikangas, jos nukut silkillä), ruusun terälehtiä, tuoksuöljyä, erilainen valaistus.

Kommentit (1)

  • 20.4.2011 19:52
    Itse olen ainakin tutustunut mm. Briim:in aivobiciin ja kokenut sen edistäneen keskittymiskykyäni siinä hetkessä, ja saanut kannustimia samanlaisen keskittymiskyvyn luomiseen myös arkirutiineihini. Eikä toiminta rajoitu pelkästään aivobiciinkään joten aivot saa uusia virikkeitä ja stimulaatiota monella ulottuvuudella. City-kielellä: TJEU: www.briim.fi

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.

Lue lisää: Psykologia

Komistus ja muistihirviö
Psyko 3
Frankensteinit
Sami kuoli, kun 16-vuotias poika viilsi hänen kurkkunsa auki viime...
Odottaa ja pelätä
Synnytys? Tosielämän horroria? 13
Määrääkö syntymäjärjestys luonteen?
Ja nuorin heistä oli homo. 1
Toiminnan ihmiset
Aleksitymiasta kärsii joka... 4
Tervetuloa terapiaan
Lääkkeet lievittävät sairauden... 7
Liian hyvä ollakseen tosi
Teemme selvää psykopaateista. 61
Aivon(kin) jumppaa
2
Onnen poika
Toimittajan matka... 32
Neuroottinen sukupolvi
Kuka heidät loi? 16