Pakko saada

Tarvitsetko seksilukujärjestyksen? Olet seksiaddikti.

Mun on pakko saada seksiä tai mä tuun hulluks. Silloin soittelen puhelinmuistion läpi, miettien keltä vois saada", 23-vuotias Sonja sanoo.

Nuoren seksinarkkarin kertomus kuulostaa päihderiippuvaisen arjelta. Seksiriippuvuudesta kärsivät niin koulu kuin ihmissuhteetkin, kun on yhtäkkiä pakko lähteä Anttilan sovituskoppiin panemaan.

Pidemmät ihmissuhteet romuttuvat jatkuvaan seksin tarpeeseen. Kun oma kumppani ei riitä tyydyttämään haluja, on apua haettava myös muualta.

"Monet miehet ovat kovia uhoamaan jaksamisestaan, mutta usein ne silti väsähtää tosi nopeesti. Toistaiseksi en oo löytänyt miestä, joka tyydyttäisi", Sonja sanoo.

Jos hän saisi päättää, seksiä harrastettaisiin monta kertaa päivässä. Jotkut poikaystävistä ovat loukkaantuneet kokiessaan suhteen pyörivän pelkän seksin ympärillä. Avoimet suhteet toimivat paremmin.

"Mulla on varma saanti tällä hetkellä. On kaksi vakituista ja lisäksi satunnaisia kumpppaneita. Yleensä teen viikon aikataulun etukäteen."

Päästyään seksin makuun 16-vuotiaana Sonja on kokeillut naisia, ryhmäseksiä ja monenlaisia kinkyjuttuja. Päivinä, jolloin seksin saaminen on jostain syystä mahdotonta, sen korvaa kiivas masturbointi vähintään seitsemän kertaa päivässä.

Tavallisesti seksiaddiktio on mielletty erityisesti miesten ongelmaksi, mutta yhtä lailla seksi vie naisia. Ensimmäistä kertaa kyltymätöntä naista kuvaavaa nymfomaanin käsitettä käytettiin 1800-luvun lopulla, jolloin seksologian tutkimus otti ensiaskeliaan. Tuolloin ryhmään niputettiin prostituoidut ja naiset, joiden luonteessa havaittiin lähes mitä tahansa poikkeavuuksia.

Varsinainen seksiriippuvuus puolestaan tunnustettiin vasta 1970- ja 80-lukujen taitteessa. Riippuvuuksien kärkimaassa Yhdysvalloissa seksiaddiktiosta arvellaan kärsivän noin kuusi prosenttia ihmisistä. Joukon tunnetuin addikti on seksiklinikaltakin apua hakenut näyttelijä Michael Douglas.

Ongelma on viime vuosina kasvanut. Osaltaan siihen vaikuttavat internetpornon ja maksullisten seksipalveluiden lisääntyminen, jotka kuitenkin ovat pääasiassa miesaddiktien ongelmana. Naiset hakevat tyydytyksensä muualta.

Emilia, 21, suosii tuttujen lisäksi baareja.

"Ihmistä lähestyy eri tavalla, jos haluaa vain seksiä. Monille miehille se kuitenkin on järkytys. Mulle riittää, että jokin miehen ulkonäössä vetoaa muhun, ei mun tarvii keskustella sen kanssa."

Kauniina naisena Emilia ei pidä seuran saamista mitenkään ongelmallisena.

"Miestä lähestyessäni olen helvetin itsevarma ja uskallan sanoa härskejä asioita. Näen tosi nopeasti, onko miehestä siihen, eikä mua mitenkaan haittaa, jos saan pakit."

Seksissä Emiliaa viehättää tunne, jonka kautta hän tuntee hallitsevansa tilannetta. Mielestään hän tarvitsee ensisijaisesti seksiä, mutta myöntää, että samalla kyse saattaa olla ihailun ja hyväksynnän hakemisesta.

Sexpon terapeuttina ja kouluttajana toimineen Jussi Nissisen mukaan naisten seksiriippuvuus liittyy usein hurmaamisen ja viettelyn tarpeeseen, kun taas miesten ongelma on toiminnallisempaa. Siksi miehet jäävät helpommin koukkuun pornografiaan ja maksullisiin seksipalveluihin.

Päihde-, peli- ja syömisriippuvuuksien tapaan myös seksiriippuvuus on monelle tapa säädellä tunteita ja välttää negatiivisia tunteita, kuten ahdistusta tai masennusta. Vaikka toiminta tuo ongelmaan hetken helpotuksen, jättää se ihmisen tyhjäksi ja tyydyttymättömäksi. Jokainen kerta saa addiktin tarvitsemaan seksiä lisää.

"On turhauttavaa, kun seksiä ei koskaan saa tarpeeksi", sanoo Emilia, joka koki itsensä tyytyväiseksi ainoastaan nelivuotisessa suhteessaan ensimmäiseen poikaystäväänsä.

"Suhteen alussa olin 15 ja poikaystäväni oli minua kolme vuotta vanhempi. Kävimme yhdessä bileissä, joissa kaikki naivat kaikkien kanssa. Totuin, että oli OK, että oli myös muita."

Myöhemmin Emilia kertoo pettäneensä jokaisessa suhteessaan, ja niin sanoo Sonjakin. Kun seksi vie, järki jää usein toiseksi.

"Tiedän, että pettäminen on moraalisesti väärin. Usein kuitenkin ajattelen, että pettäminen on vain pahaa unta ja kiellän kaiken. Olen hyvä valehtelija, koska olen päättänyt etten ikinä myönnä mitään", Emilia sanoo.

Tulevaisuudessa sekä Sonja että Emilia haaveileivat perheestä ja sen oikean tapaamisesta, mutta vielä nyt oma vapaus painaa enemmän. Vaikka seksi ja siihen liittyvät ajatukset nykyään vievätkin paljon aikaa ja energiaa, ei naisista kumpikaan koe riippuvuuttaan todella isona ongelmana.

"Tuntuu, että ystäväni kärsivät minua enemmän. Välillä koetan laittaa energiaani muuhun, mutta kun muistaa huolehtia turvaseksistä, ei seksin harrastaminen mitenkään vahingoita mua henkisesti tai fyysisesti. Olen joskus yrittänyt miettiä mistä tämä johtuu, mutta lapsuuteni oli onnellinen, eikä minulla ole traumoja", Sonja sanoo.

Emilialla seksiriippuvuus ilmenee osana maanis-depressiivisyyttä, jota tasapainotetaan lääkkeillä. Hänen lääkärinsä mukaan maaniset kaudet voivat purkautua seksin kautta, mutta lisäksi asiaan vaikuttaa myös Emilian sosiaalinen luonne, jonka hän kokee saaneensa ikään kuin suvun perintönä.

"Mun vanhemmat erosi kun olin pieni. Isä oli tunnevammainen naistenmies, mutta elin äidin luona onnellisen lapsuuden. Tiedän, että myös mummoni oli aikanaan innostunut seksistä ja siihen liittyvistä jutuista. Siten musta tuntuu, että se on jotenkin geeneissä. Jotenkin peilaan kaiken seksin kautta. Sen voisi kuulemma kanavoida muuallekin, mutta en koe siihen mitään tarvetta."

Tsekkaa jos et usko

Linkki

www.paihdelinkki.fi/tietopankki/500_riippuvuuslinja

Linja 536 antaa selkeää tietoa seksiriippuvuudesta.

Elokuva

Roman Polanskin Katkera kuu

Eroottinen jännäri sadomasokistisesta, bondage-köyden tapaan raastavasta intohimosta, joka kietoo kahden avioparin kohtalot toisiinsa.

Lukijoilta

"Minua pidetään kilttinä ja jokseenkin siveellisenä ihmisenä, sinkkuudestani huolimatta. Olen hankkinut itselleni aina vakituisen salaisen seksisuhteen. Miehen kanssa sovitaan, että saan käyttää häntä hyväkseni sitoumuksetta ja keskittyä etsimään rauhassa sitä omaa rakasta sotkematta siihen seksiä kättelyssä."
Nainen, 22

"Seksiriippuvaisuus tuntuu paskalta: ei pysty ajattelemaan enää sitä mitä haluais. Apua saa rukoilemalla."
Mies, 23

"Seksiriippuvaisuus on pakottava tunne, että tarvitsee koko ajan lisää ja lisää ja lisää... Mikään ei riitä. Pitkäaikainen suhteeni kaatui siihen, kun mies ei jaksanut tahdissani ja olin pakottautunut hakemaan ‘apua’ muualta. Rakastin kyseistä miestä, joten ei hyvä juttu..."
Nainen, 22

"Olen orgasmiaddikti. Parisuhteessa jaksan joten- kuten lepertelyt ja esileikit, mutta muuten pidän niitä ajanhukkana, joten en vaivaudu hankkimaan yhden yön panoja. Sen sijaan masturboin aamulla, kotimatkalla omassa autossa, illemmalla ja miksei työpäivänkin aikana. Naisen kanssa orgasmin saavuttaminen vaatii liian suuria ponnistuksia."
Mies, 21

"Seksiriippuvaisuus tuntuu ahdistavalta! En jaksa ymmärtää naisia, koska himot ne on heilläkin. Silti pihtaavat pillua kuin lottovoittoa ja teeskentelevät, etteivät himoitse. Deiteistä kuitenkin löytyy naisia antopäällä. He pettävät kuin miehetkin. Ainut konsti saada onkin minulle ollut se, että isken varatun naisen. Homma pelaa kuin vettä valaen: naidaan silloin kuin huvittaa ja ehtoja ei ole. Miksi nuoremmat naiset ei voi tehdä samoin? Ei pillu naimisella kulu."
Mies, 36

Deitti.net-kesätarjous!

Kommentit (50 ensimmäistä)

  • 3.1.2004 02:18
    sexiaddiktin elämä on raastavaa.. runkkaat yöt läpeensä ja olet ikuisen väsynyt käymään työssä..

    ajatus maailmasta jossa raha ei luo rajoja sexille.. *riittääköhän päivän palkka sekä vuokraan, ruokaan että monipuoliseen sexiin* tuntuu kuin runkatessa alkaisi ihmettelemään moraalilakeja tai niiden puutteita.. ihminen on heikko, ja siksi sekä alistaa että alistuu..

    kun mikään ei miellytä ja on pakko vain jatkaa.. tuntoaistia on jo tahallisesti vahingoitettu, jotta edes jotain muutosta saisi aikaan elämässä.. mutta olotila vain pahenee, ja kaipaa maailmaan suurempaa muutosta/kehitystä.. pian alkaa miettimään jopa elämän tarkoitusta, ja moni sen meistä onkin jo löytänyt.. mitä kauempaa sitä etsii, sitä vaikeammalta sen löytäminen voi tuntua.. vaan kuinka selittää se heille jotka huutaen sitä kaipaavat, ja ohitse sen silti juoksevat..
    *katsoo itseään videolta* voisiko joku jo sanoa omantuntonsa ääneen että olemme tarkoituksella kaikki hiukan erillaisia.. silloinhan alkaisivat myös lait/lajit kehittyä.. ehkäpä meillä olisi jo pian takaisin se onnellinen maailma mikä meille joskus annettiin.. mutta kukas/ketkä nyt maailmanhistoria aallokkoa pystyisivät järkyttämään.. tai tahtoisi edes.. tai no.. miksi?

    toivon että tämä meidän kehittyvä moraalilaki kirjamme antaa meille paremman sexuaalivalistuksen, sekä auttaa meitä jokaista löytämään meille aikakauden kärsiville oman kodin.. itsekin anon parannusta omaan vaivaani.. vaan kumminkin toivoisin saavani sen vasta 120v vanhana..

    nyt tarvitsisin vähintään kaksi tai kolme söpöä hoitajaa vierelleni, joita itsekin saisin ystävän rakkaudella hoitaa.. joopa joo.. palaampa tästä takaisin taas haaveilemaan... jos vaikka joku pystyisi selittämään miksei muka elämäntarkoitus olisi ymmärtää rakkauden merkitys elämässä..

    kunnianhimo, nöyryys, kunnianhimo, nöyryys.. se on vaan elämän aallokkoa.. hymyilkää.. enemmän.. sillä se on lahja...

    O>;)-~
  • 2.
    makevaanturust
    4.1.2004 17:25
    On totta että usein tuosta kehkeytyy ongelma. on niin harvoin kun kaksi ihmistä joilla on samat halut törmäävät tai että löytää ihmisen joka haluaa olla niin mieliksi että suostuu harrastamaan seksiä vaikkei itse sillä tuulella olisikaan.

    Olen mies ja ilmeisesti addikti. seksiä on saatava kerran/kaksi päivässä, lievitän usein stressiä tai kurjaa oloa masturboimalla (kun vakituinen tyttöystävä ei ole niin innokas niin usein... tms)

    Ehkä ideaali olisi joku 6-9kertaa viikossa. joillekin se kuulostaa paljolta toisille ei niinkään ihmeelliseltä luvulta. en tiedä mikä se oikeasti olisi kun en ole koskaan seurustellut sellaisen naisen kanssa joka jaksaisi ...

    Ongelman ydin lienee että otan turhan helposti itseeni kun tulee pakit vähintäänkin 8kertaa kymmenestä. harrastamme seksiä ehkä 1-3 kertaa viikossa. Siis jos on hyvä viikko.

    ja siihen masennukseen sitten auttaa... no mikäs muukaan kuin masturbaatio.. sellaista se on.. Dont get me wrong, ei tämä ole asia jonka vuoksi eroaisin, ei missään nimessä. opin vielä elämään tilanteen kanssa. Olemmehan seurustelleet jo reilu 6 vuotta.
  • 3.
    LadyXXX
    4.1.2004 23:53
    "Minulla on seksiriippuvuus",ymmärsin yli puoli vuotta sitten kun astuin suhteeseen poikaystäväni kanssa.Mutta hän ei ollutkaan niin aktiivinen kuin minä ja siitä tuli pian ongelma suhteessamme.
    Minulle ei riitänyt kerran viikossa kun halusin ainakin kahdesti päivässä. Yritin monesti saada häntä syttymään esim. hieronnalla, suuseksillä, strippausesityksilläni...mutta nämäkään ei toimineet.
    Muuten suhde toimi hyvin läheisyyttä ja yhdessäoloa oli muttei sellaista kuin itse halusin.
    Tuntui nöyryyttävältä tulla torjutuksi usein ja naisellisuushan siinä kärsi.
    Ero tuli pian väistämättä seksiriippuvuuteni takia.
    Sen jälkeen on tullut harrastettua lyhyempiä suhteita
    joista usein tulee vain morkkis.
    Seksi on jatkuvasti mielessäni kuin murrosikäisellä pojalla.Jos,ei ole mahdollista seksiin on oma käsi
    apuna.Tuntuu todella turhauttavalta.
    Hartaiten toivon tapaavani minunlaiseni miehen.Enkä
    lainkaan tahtoisi suhteessa mennä vieraisiin tosin välillä niin olen tehnyt.Mutta omatuntohan siinä
    alkaa kolkutella.Mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan...
  • 4.
    DoctorLove
    5.1.2004 17:35
    Mielenkiintoista luettavaa. Tulee mieleen että joillekin naispuolisille seksiaddikteille saattaisi olla apua e-pillereistä, etenkin niistä vanhemmista, suurempiannoksisista versioista. Monet naiset valittavat nimenomaan halujen vähenemistä ja tasaistumista e-pillereiden sivuvaikutuksena.
    Itse syön sinkkuna pillereitä lähinnä juuri libidon alentamiseksi - seksiä on niin harvoin että kondomikin riittäisi ehkäisyksi. Luonnonkierrollani tekisin nimittäin liikaa omaan moraalikäsitykseeni sopimattomia asioita ovulaation aikaan... Kokeilkaapa! Joskus täytyy kokeilla vähän eri merkkejä, mutta esim Diane on hyväksi koettu tähän tarkoitukseen. Vähentääpä akneakin. (Ei, en saa komissiota!!) :)
  • 5.
    Anjuska86
    5.1.2004 19:26
    juu tota kai mäkin sit tänne tunnustan(tietty kaikki tutut tunkee tänne ja pyörtyy ku kuulee) :) mut mun on kans pakko saada seksiä... olin tooooosi lyhyes suhtees yhen mua vanhemman jätkän kanssa, se oli tosi ihana muuten(siis sillä oli muutakin kuin ulkonäköä ja aivot, sillä oli tavaraa alakerrassakin, oikeen kunnolla!!! ja sit...se halus seksiä ehkä kerran kuussa!! mä olin ihan shokissa ku kuulin siitä!! se vaan selitti naama peruslukemilla että ei sen tee mieli useammin, mua ennen se oli olluilman 7kk...oh my good, mä sain traumoja :) mut no ton mä kerroin vaan että kai sit on niitäkin joita ei tartte seksiä..."maailmassa monta on ihmeellistä asiaa" :)
  • 7.1.2004 16:36
    mitähän kivaa/pahaa saisimme keksittyä yhdessä? olisi nimittäin äärimmäisen mielenkiintoista tutustua muihinkin addikteihin jotka ovat olleet
    jo sillä tasolla kauan, ettei tämä ole todellakaan mitään lystiä touhua yksinään. on päivänselvää
    että sexiaddiktien kuuluisi löytää toisensa, muttei sekään ole aina niin helppoa. turhanpaljon tapaa
    ihmisiä joille sexi olisi jonkinmoinen pätemisentarve. oma näkemykseni asiasta on kumminkin surullisempi. olisi nimittäin mukava huomata pystyvänsä nauttimaan tai edes miettimään muitakin asioita. tuntuu kuin olisi jäänyt jokin levy päälle kohtaan mikä käskee ensimmäisenä hoitamaan sexielämän kuntoon ja sen jälkeen vasta kaiken muun. minusta ainakin tuntuisi mukavalta tutustua ihmisiin jotka ovat käyneet hyvin pitkällä mielikuvituksen tuottamassa maailmassa, etsimässä moraalilakiemme käsitteitä.

    "en tahdo vaatia, vaan en tyydy vähään"
    "tahdon vieläkin lisää, annan sitäkin enemmän"
    "käytä sinä minua, niin minä käytän sinua"

    kun eläimen fyysiset tarpeet on tyydytetty niin jäljelle jää enään vain henkisen tarpeen tyydytys.. rapsuttaisitko? O>;)-~
  • 7.1.2004 23:22
    Seksiaddiktio tekee elämän aika vaikeaksi. Normaalisti seksiä ei ajattele, mutta kun näkee hyvännäköisen naisen, sitä rupeaa äkkiä miettimään asiaa ja se on menoa... Onneksi sen pystyy pitämään kurissa päällepäin, mutta sisällä kiehuu. Olen kuitenkin vasta 24-vuotias, joten olen ajatellut, että kyllä se ohi menee... (Meneekö?! Haluanko edes?!) Jos joku haluaa vaihtaa aiheesta ajatuksia tai tuntee olevansa samassa tilanteessa, kannattaa pistää mailia.
  • 8.
    IhmeTYYPPI
    8.1.2004 13:27
    Mitä ennemmä harrastaa seksiä, sitä enemmän sitä haluaa (tarvitsee). Vanha totuus kuuluu että nälkä kasvaa syödessä. Vähemmän seksiä vähemmän sitä haluaa.
  • 8.1.2004 14:45
    Se, että kirjoittaa tälläisiä aivan kliimaksi meneviä viestejä, antaa minulle loppupäiväksi miesenergiaa. Siis kuka on tuo uskomaton nainen tämän jutun aivoina. AH." Ota mut!!!"
    aivan loistavaa. Ihana, että olet olemassa. Lisää tätä!

    Nim: Porin-Wili
  • 9.1.2004 09:39
    Tiedoksi kaikille kiinnostuneille: MSN:ssä on erittäin hyvät sivut seksiaddikteille ja muille seksiriippuvaisille - on testejä, kirjallisuutta ja syvällistä keskustelua. Tsekatkaa, voi kommunikoida myös anonyymina.

    Nettisivut groups.msn.com/seksiriippuvuus ja keskustelupalsta groups.msn.com/seksiaddiktio
  • 9.1.2004 21:40
    Ihmettelen miksi ihmiset pitävät seksiaddiktiota ongelmana.
    Itse seurustelin kauan yhden ja saman naisen kanssa, petin häntä satoja kertoja, enkä ylpeile sillä. Suhde kaatui koska ymmärsin että yksi nainen ei riitä. Eli ei rakkauden puutteeseen eikä kiinnijäämiseen, vaan siihen että haluan naida 2-3 kertaa päivässä. Eikä pelkkä seksi riitä, vaihtelu virkistää!
    Nykyään elän huomattavasti paremmin, jos herään yhden naisen luona niin poikkean toisen naisen kautta kotimatkalla töistä, illaksi kutsun vielä jonkun esim. kotiini. Ei tämä tietenkään aina onnistu, mutta onhan kädetkin keksitty.
    Homma hoituu "vakipanoilla", yhdellekään en väitä tai lupaa olevani tapaamatta toisia. Jos nainen ei tätä hyväksy niin vaihdetaan naista, kyllä niitä aina jostain löytyy. Miksi ihmisellä pitäisi olla huono omatunto tai mielenterveysongelmia vain sen takia että haluaa paljon seksiä ERI ihmisten kanssa. Meitä mahtuu monenlaisia tähän maailmaan!
    M 28
  • 10.1.2004 19:24
    Itse olen ollut ilman vakituista seksiä toista vuotta, vain ns.yhden illan panoja n.1xkk, joka ei runkkauksenkaan lisäksi kyllä riitä.Nyt olen ns. vonkausvaiheessa yhden entisen hoidon kanssa ja en tiedä mitä teen.Yks viikonloppu meni alasti heiluessa jutellen ja ihanaa seksiä harrastaen.Ihanaa olis sellainen mies, joka ei ujostele eikä tartte itekään ujostella ja vongata, mutta olen parin viikonlopun jälkeen huomannut, että seksi on tosiaan hänelle pakkomielle-vaikkei itse laukeaisikaan voi silti naisen tyydyttää. Kaikki tää tuntuu niin vieraalta, vaikka en ole eka kertaa (enkä varmaan useaa sadatta kertaakaan)asialla. Itse en kyllä haluais muuta kuin vakipanon...ymmällä AM
  • 13.
    heimonnn
    14.1.2004 00:19
    mä en kyllä aivan ymmärrä, kun seksi on vaan pano tai hoito tai joku muu orgasmin jälkeen muualle tönäistävä juttu. mä oon naimisissa ihanan naiseni kanssa, joskus on vaikeaa ja sen jälkeen taas helpompaa. eli joutuu uskomaan, että vielä tulee parempaa mieltä.. seksiä meillä on joskus 2xkk tai sitten välillä 3xvko. mulla on ehkä enemmän himoja, mutta hoidan ne masturboimalla ja ajattelemalla vaimoani, jos häntä ei maita. joskus olen jäänyt kiinni kaikenlaisiin nettisivuihin yms. ja ymmärtänyt mitä addiktio orgasmeihin jne. on. tajusin kuitenkin, että seksistä ei ole pakko tehdä elämän keskipistettä.
  • 14.
    InIt
    14.1.2004 02:45
    itse harrastaisin seksiä vaikka useamman kerran päivässä, mutta jostain syystä tähän astisista seksikumppaneista ei ole siihen.

    yhdyn ylläkirjoitettuun tekstiin: "En jaksa ymmärtää naisia, koska himot ne on heilläkin. Silti pihtaavat pillua kuin lottovoittoa ja teeskentelevät, etteivät himoitse", mistäköhän tämäkin juontaa juurensa että naisista tulee "lutkia" yhteiskunnan silmissä jos he eivät esitä siveellisiä neitsyitä?
    me elämmä 2000 luvulla, seksi ei ole (tai ei ainakaan enää pitäisi olla tabu)!
  • 15.
    Fash
    14.1.2004 07:04
    Masturboin ensimmäisen kerran 4 vuotiaana. Pornoa aloin katsella ala-asteella. Salaa tietenkin.
    Luin paljon eroottisia lehtiä, joita pihistin isäni kaapista.

    Lähes kukaan ei tiedä seksiaddiktiostani, sillä en sekaannu ystäviini, enkä lähipiirin ihmisiin, enkä hae seuraa baareista.
    Netin kautta löydän helpoiten ihmisiä avosuhteisiin, sillä täysin ventovieraiden kanssa hyppääminen ei enää kiinnosta. Naisena miesten manipulointi fuckbuddyiksi on varsin helppoa.

    Masturboin 10 kertaa päivässä.
    Fantasioin välillä hyvinkin moraalisesti arveluttavista asioista, mutta ne ovat vain fantasioita. Fantasioita joilla puran seksuaalista kiihkoani..
  • 16.
    sucrose
    14.1.2004 07:15
    Olin ymmälläni kun kuulin hyvän naispuolisen ystäväni addiktiosta raahata baarista miehiä kotiin ja naida ja heittää aamulla pihalle. Hänellä saattoi olla jopa 10 eri seksikumppania viikossa..
    Se oli huomio addiktiota, ei todellista seksiaddiktiota. Kuulin nimittäin häneltä itseltään, ettei ole ikinä saanut orgasmia, eikä edes masturboinut! Seksi ei kuulemma antanut mitään.. Hänelle tärkeää oli vain saada joku mukaansa.
    Hän vain halusi tulla huomatuksi, kehutuksi ja palvotuksi... Seksillä positiivisia sanoja saa aika helpolla...
  • 17.
    Virpi34Hki
    14.1.2004 11:07
    Hyvä artikkeli ja hyviä kommentteja tullut keskustelijoilta... Huomaan, että itse käytin seksiä tuossa 30 vuotta täytettyäni.. yhtäkkiä rupesi niitä nuorempia miehiä pyörimään ympärillä kuin hunaja... nautin siitä, kun sain tehdä heille mitä vain mieleeni juolahti ja he olivat mukana kybällä ja yhtä uteliaana kuin minäkin... netti toi anonyymiudessaan helpon kanavan iskeä nuoria miehiä. Siitä tuli eräänlainen netti- ja seksiriippuvuus.. Mutta pitää luottaa elämään, siihen että se kantaa ja on jatkuvaa... tulee erilaisia aikoja ja erilaisia tapoja purkaa paineitaan.. itse olen huomannut lähipiirissäni pitkästä suhteesta eronneita ihmisiä, niin naisia kuin miehiä, joille on tullut oikea vapauden ja seksin huumaus.. ja mikäs siinä... kyllä sekin kantaa kriisin ylitse :) Oli aihe mikä tahansa, oman elinpiirin kaventuminen vain yhden tarpeen tyydyttämiseen, oli se sitten urheilu, seksi tai ruoka, on aina huolestuttavaa ja merkki tasapainon menettämisestä. Ehkä on syytä mielummin miettiä, mitä riippuvuudella korvaa kuin että miksi tekee niin... Mitä muuta sitä tekisi mieluummin kuin toteuttaisi riippuvuuttaan?
  • 18.
    Windypistefi
    14.1.2004 12:23
    No ei kyllä Diane Nova-pillerit minulla ainakaan mitään haluja vähentäneet!! Juu, akne parani, mutta.. On varmasti kyse niin henkilökohtaisesta asiasta, että ei voi antaa noin yleisiä neuvoja..
  • 14.1.2004 13:48
    Anjuska86 kirjoitti 05.01.2004 klo 19:26:

    "maailmassa monta on ihmeellistä asiaa" :

    ... Joo, ja Suomen kieltä taitamatonta.
  • 14.1.2004 17:41
    Satuttaa lukea,
    itse olen addiktin uhri.Pitkäaikainen kumppanini on pelehtinyt selkäni takana.Hakenut huomiota,arvostusta,keskipisteenä oloa.Samalla hän karisti itsetuntoni,kaiken.Olen tuhkaa koko maailmalle.Tällä hetkellä.
    Arvostan rehellisyyttä,avoimuutta,mutta voinko enää katsoa häntä,kuten ennen,Jumaloiden.
    Nyt en tiedä mitä tehdä...
    Vituttaa koko paska,maailma,Hän!
    Ajatelkaa seurustelu kumppanianne ennen kuin himoitsette toista.
    Tiedostan jollain tasolla,etten ollut täydellinen itsekään,mutta...

    Harrastakaa!
  • 15.1.2004 09:54
    ..vaan harva se taitaa kuolla sanoen "tulipa nussittua liikaa."
  • 22.
    Tohtorinna
    15.1.2004 10:30
    Fash kirjoitti 14.01.2004 klo 07:04:

    Masturboin ensimmäisen kerran 4 vuotiaana. Pornoa aloin katsella ala-asteella. Salaa tietenkin.
    Luin paljon eroottisia lehtiä, joita pihistin isäni kaapista.

    Lähes kukaan ei tiedä seksiaddiktiostani, sillä en sekaannu ystäviini, enkä lähipiirin ihmisiin, enkä hae seuraa baareista.
    Netin kautta löydän helpoiten ihmisiä avosuhteisiin, sillä täysin ventovieraiden kanssa hyppääminen ei enää kiinnosta. Naisena miesten manipulointi fuckbuddyiksi on varsin helppoa.

    Masturboin 10 kertaa päivässä.
    Fantasioin välillä hyvinkin moraalisesti arveluttavista asioista, mutta ne ovat vain fantasioita. Fantasioita joilla puran seksuaalista kiihkoani..

    Riippuvuus saattaa olla toiminnallista, mutta usein siihen liittyy aivoissa tapahtuvan kemikaalisen reaktion aiheuttama mielihyvä. Addiktio syntyy, kun aivot ja hermosto tottuessaan jatkuvaan ärsykkeeseen, jota tuo kemkaali aiheuttaa, vaativat useampia annoksia kyseistä ainetta. Prosessi on siis sama kuin päihteidenkäytössä ja sen takia ymmärrän seksiriippuvuuden hoidon lääkkeiden avulla. Tosin itse suosittelin samaa kuin alkoholistille, eli "kuivaa kautta" ns. totaalista kieltäytymystä ärsykkeistä. Kysehän on turtumuksesta ja selibaatin kaltaisen seksipaaston luulisi katkaisevan seksiriippuvaisen pakonomaisen käyttäytymisen... valitettavasti vieroitusoireita tulee ja kova hinku käyttää "oman käden onnea". Kun elämä rauhoittuisi, eikä pyörisi enää vain sen yhden asian ympärillä, voisi kenties jo ruveta etsimään syitä käyttätymiseensä: mikä laukaisi käyttäytymisketjun, joka johti seksiriippuvaisuuteen?
  • 23.
    LadyXXX
    16.1.2004 00:42
    uhri2 kirjoitti 14.01.2004 klo 17:41:

    Satuttaa lukea,
    itse olen addiktin uhri.Pitkäaikainen kumppanini on pelehtinyt selkäni takana.Hakenut huomiota,arvostusta,keskipisteenä oloa.Samalla hän karisti itsetuntoni,kaiken.Olen tuhkaa koko maailmalle.Tällä hetkellä.
    Arvostan rehellisyyttä,avoimuutta,mutta voinko enää katsoa häntä,kuten ennen,Jumaloiden.
    Nyt en tiedä mitä tehdä...
    Vituttaa koko paska,maailma,Hän!
    Ajatelkaa seurustelu kumppanianne ennen kuin himoitsette toista.
    Tiedostan jollain tasolla,etten ollut täydellinen itsekään,mutta...

    Harrastakaa!

    Monet miehet sanovat,jos ei kotoa saa,täytyy hakea muualta.Mutta se on naisilla aivan sama juttu.Tuhma temppuhan se on mutta,nyt ymmärrän niitä.
    Vaikeaahan se varmasti on luottaa toiseen kun on petetty.Anteeksi voi antaa muttei koskaan unohtaa.
    Kumppanisi varmasti tulee tekemään saman uudestaan.
    Seksi on todella iso osa suhdetta ja vieläpä isompi jos kyseessä on addikti.Mutta myös luottamus on tärkeä-jos ei ole luottamusta ei ole mitään.
    Voimia sinulle ja parempia aikoja toivoen!
  • 24.
    Emu83
    23.1.2004 22:24
    Minua keskustelu seksiriippuvuudesta ällöttää. Milloin seksi muuttui pelkäksi fyysiseksi toiminnoksi? Olen itse kokeillut lähes kaikkea (ryhmäseksiä, samaa sukupuolta, monia miehiä saman päivän aikana ym.), mutta taas huomaan olleeni lähes 5kk selibaatissa. Seksi on parasta jonkun sellaisen kanssa josta todella välittää ja silloin sitä jaksaa haraastaa vaikka 3-6 kertaa päivässä. Haluan kunnioitaa seuraavaa sänkykumppaniani turhista lihallisista iloista luopumalla. Toivottavasti hän osaa arvostaa sitä...
  • 25.
    ailahteleva
    27.1.2004 11:37
    Mulla olis muutama kysymys seksiadduille. Inhottavan trendikäs sanakin mutta toivottavasti joku joka on aito vastaa...

    Tulee teille tarve saada seksiä yhtäkkiä vai suunnitteletteko sitä etukäteen? Mikä sen laukaisee? Joku kiva tyyppi (ulkonäkö tms.)? Puute? Jos olette olleet vähän aikaa ilman niin tiedättekö jo etukäteen, että kohta on pakko saada? Miten suurta vaivaa olette nähneet tarpeen tyydyttämiseksi? Onko tullut jotain suurempia ongelmia?

    Itse hoidan homman yleensä yksin. Ja usein se on todella pakottava tarve. Saattaa mennä tunteja, kokonaisia öitäkin. Yhdyntä on kiinnostava vasta sitten jos siinä on suuria tunteita partneria kohtaan. Irtosuhteet ovat aivan liian rankkoja mulle.
  • 30.1.2004 00:31
    uhri2 kirjoitti 14.01.2004 klo 17:41:

    Satuttaa lukea,
    itse olen addiktin uhri.Pitkäaikainen kumppanini on pelehtinyt selkäni takana.Hakenut huomiota,arvostusta,keskipisteenä oloa.Samalla hän karisti itsetuntoni,kaiken.Olen tuhkaa koko maailmalle.Tällä hetkellä.
    Arvostan rehellisyyttä,avoimuutta,mutta voinko enää katsoa häntä,kuten ennen,Jumaloiden.
    Nyt en tiedä mitä tehdä...
    Vituttaa koko paska,maailma,Hän!
    Ajatelkaa seurustelu kumppanianne ennen kuin himoitsette toista.
    Tiedostan jollain tasolla,etten ollut täydellinen itsekään,mutta...

    Harrastakaa!
  • 27.
    Rimlig
    11.2.2004 14:47
    Ongelmiahan meillä jokaisella on... ja joillakuilla muilla aika vähäisiä.
  • 28.
    Outolintu72
    18.2.2004 15:18
    Itse oon kans rukoillu että jostain uskaltaisin hakea
    apua. Olen sotkenu kaikki suhteeni täysin ja nykyinenkin on taas vaakalaudalla. Edellisen pitkäaikaisen tyttöystävän kanssa ollessani oli pari vakituista hoitoa, toistakymmentä yhden illan juttua ja ryhmäseksiä. Mukaan mahtuu muutama maksullinenkin kun tiukka paikka oli ettei heti saanut. Masturboida täytyy vähintään kerran päivässä. Sama meno jatkuu nykyisenkin tyttöystävän kaa. Ilmeisesti pakonomaisella laukeamisen ja seksin tarpeella koitan parantaa pahaa oloa.. ja paha olo vaan kasvaa kun on taas käyny paneskelemas. Ei hyvä ei...
  • 20.2.2004 17:17
    Seksiaddiktio... En tiiä asiast mitään, mut must tuntuu, et mä oon sellanen... Mun edellinen parisuhde kaatu mun addiktioon... Niin jokatapauksessa mun edellinen suhde kaatu mun addiktioon... Sen jälkeen aloin periaattees sen ihmisen kaa, kenen kaa petin mun exää. Sit petin sitäki.. Ja nyt tää mun himo iskee uudelleen ja se uhkaa mun nykyistä suhdetta... Mua vituttaa, koska oon tietonen ongelmastani, mut en voi tehä asialle mitään...
  • 5.3.2004 01:28
    ailahteleva kirjoitti 27.01.2004 klo 11:37:

    Mulla olis muutama kysymys seksiadduille. Inhottavan trendikäs sanakin mutta toivottavasti joku joka on aito vastaa...

    Tuleeko teille tarve saada seksiä yhtäkkiä vai suunnitteletteko sitä etukäteen?

    Seksiaddu vastaa:

    Toisinaan tulee aivan mieletön tarve aivan yht'äkkiä, mutta voi olla myös kertoja jolloin sitä oikein suunnittelee; esim. jos avovaimoni ei ole tulossa heti kotiin töistä päästyään vaan menee kouluun kurssille tms. voin suunnitella katsovani vaikka 1-2 pokeleffaa, (joita meillä löytyy) tai selailevani deitti-sivustoja läpi ja yleensä runkata samalla. Saatan vauhtiin päästyäni runkata 3-4 kertaa peräkkäin. Kumppanini kanssa ei seksiä ole todellakaan niin paljon. Hänelle riittää kun saa kerran/rakastelukerta. Minä tarvitsen useimmiten ainakin 2 kertaa. Välillä avovaimoni auttaa asiassa käsillä ja suulla, mutta ei kuitenkaan läheskään aina kun sitä haluaisin.

    Kaikilla meillä on omat fantasiamme, mutta moniko fantasio valehtelematta päivittäin, jostakusta henkilöstä ?

    Itselläni fantasioissani pyörii muutama tuttu nainen. mm. koulukaveri, työkaveri, ex-sex-kumppani. Myös mielikuvitus tuottaa joskus kuvan esim. deitti.netiin ilmoituksen jättäneestä naisesta ja sitten se kuva mielessäni painun kädelle.

    Haluan melkein koko ajan, lisää, enemmän, jotain uutta, kimppakivaa, 3some, kevyet kinkyt, eri asennot, kaikki mikä vähääkään liittyy jollain tavalla niihin asioihin seksissä jotka saavat viisarin värähtämään.

    Pari hoitoa on ollut, mutta niistä on jo jonkin aikaa. Tarvitsen taas. En kuitenkaan halua muuta kuin joko kerran tai useammin jos on hyvä ja molemmat ovat tyytyväisiä. Avovaimoni kanssa synkkaa kyllä muuten erittäin hyvin, mutta seksin suhteen olemme vähän eri maailmasta.

    Kyllä se laatu usein tyydyttää, joskaan ei aina, mutta määrä ei riitä lähellekään.
    Onneksi on kädet, mutta se on sama kuin ajaisit Skodalla ja haluat koko ajan ajaa Ferrarilla.

    Saatan joskus olla koko yön videoiden, lehtien tai netin ääressä ja runkata niin monta kertaa kunnes aamuyöstä alkaa kalu olla jo hellänä kun on omin käsin onneen päästy muutamassa tunnissa yhtä monta kertaa kuin oman kumppanin kanssa 6-8 viikossa...
    Eli 5 ja 10 väliin menee usein.

    Sit silmät ristissä töihin...
    Taas aamulla yritetään vongata seksiä ja kun ei saa, niin töiden jälkeen yritetään uudelleen.
    Joskus tärppää jos ei ole häiriötekijöitä, kuten juuri silloin soittavia avovaimon kavereita, sukulaisia, tv-ohjelmia, ovikelloa soittavia naapureita tms.

    Olen seksin suhteen jopa niin avoin, että voisin hyvin elää maailmassa, jossa kaikki nai kaikkia ja eikä se haittaisi minua lainkaan. Enkä usko että tuntisin mustasukkaisuutta jos joka naisi vaimoani, varsinkaan jos itse saisin samalla toista naista.
    Haluan myös keskustella kaikesta seksiin liittyvistä asioista ihmisten kanssa. Tähän mennessä vasta parin ihmisen kanssa olen pystynyt keskustelemaan samalla tasolla ja molemmat ovat naisia. Liekö juju siinä, että miehet eivät yleensä pysty puhumaan omasta seksielämästään tai mistään seksiin liittyvästä muutoin kuin machoilemalla. Naiset taas yleensä pystyvät puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä kuten minäkin puhun.

    Toi seksiaddujen kohtauspaikka olisi fiksuin ja tarpeellisin juttu mitä on pitkiin aikoihin kuultu.

    Kun olis edes netissä muukin kuin tuo msn-group, enemmän tällainen deitti-netin kaltainen, jossa voisi selkeämmin etsiä ihmisiä, jotka ovat addiktoituneet juuri samalla tavalla kuin itsekin on.

    Vaimoni yllättää joskus ronskiudellaan ja rivoudellaan, koska tietää että olen niihin aivan heikkona.

    Koska addiktoituneita on sekä miehiä, että naisia niin tässä on todella rakoa seksi-amorille, joka auttaisi yhteen vähintään 2 suunnilleen samalla tavalla addiktoitunutta. Loppu on adduista itsestään kiinni miten jatko menee.

    *Mies, seksiaddu, 26v*

  • 16.3.2004 18:54
    minä olen vapaa harrastetaan seksiä ja pornoa jos kiinnostaa olen 18v
  • 32.
    akim38
    16.3.2004 19:43
    Muotitrendit vaihtuu ja business käyttää niitä hyödykseen kuten tää Levottamat 3 ja tälläset City-lehdet. No sellasta se elämä on. Miehet ja naiset haluu sekstaa kuka enemmän kuka vähemmän. Tosi addiktit lienee poissa näiltä palstoilta. Paranemiset oikeesti sairaille ja in-sairaat katsokaa itseänne peilistä.
  • 33.
    _kiinnostunut_
    18.3.2004 12:37
    Miten määritellään addiktio? Jos ajattelen seksiä lähes päivittäin, haluan sitä yhtä usein mutta pystyn pidättämään haluani pari päivää, olenko seksiaddu? Jos minulla on useita seksisuhteita yhtä aikaa, tekeekö se minusta riippuvaisen? Haluan ja saan seksiä useita kertoja viikossa, yhdellä kerralla saan useita orgasmeja, olen kiinnostunut erilaisista kokeiluista ja vaihtelusta..Mikä siis olen? Normaalisti seksiasennoitunut vai sairaalloisen riippuvainen?
  • 20.3.2004 06:53
    "Seitsemän kertaa päivässä",vaikkaa noi teeveenpaskasarjat kertois mitä,ni älkää ny sentään kaikkee uskoko
  • 35.
    Addiktiko
    27.3.2004 18:07
    Jees..
    Hyvä tietää, että täällä on muitakin.. Koittakaas olla tossa tilanteessa yhden miehen nainen.. Jokainen muutaman vuoden kestänyt suhde on kaatunut tosiaankin siihen,että mies ei jaksa. Koskaan en ole sanonut EI, mutta kuullut sen mieheltä sitäkin useammin. Mikään lahna en ole(tiedän sen) mutta turhan usein on miehillä "pää kipeä" tai "pitää herätä aikaisin".. Pointti tässä on se että usko on mennyt miehiin. Olenko sitten todellinen addikti, kun en pystyisi ikinä pettämään? Tn.en? Mitä tehdä naisena, kun mikään ei riitä? Kun ei edes vaadi mieheltä mitään.. Jos se on väsynyt niin eikö siinä voi vaikka vaan maata alla ja antaa naisen hoitaa homma, jos naista niin panettaa (näin minä tekisin).. MUTTA EI! Mitä tehdä itselleen,joka on täysi addikti, muttei pysty mihkään pikapanoihin/öihin tuntemattoman kanssa.. Siitä ei saa mitään irti. Se pitää olla parisuhde! Muttei siihen voi alkaa kenenkään kanssa, kun se maksimi on 6kk, kun mies hyytyy. Eikö pari kolme kertaa päivässä ole normaalia? Minusta on. Saan slaagin, kun kaverit kehuskelee,että joka toinen ilta on pantu tällä viikolla.. Kuolisin siihen määrään/vähyyteen. Toki meitä on erilaisia. Mutta alan olemaan jo siinä iässä, että tietää mitä haluaa. Ja todellakin tiedän sen ettei mikään fuck buddy auta tähän. Eikä mikään pikapano baarista. Eikä tämä ole mikään haku, että haluan jotain. Haluaisin vain tietää, että onko normaaleja SUOMALAISIA miehiä, joilla on aivot myös siellä yläpäässä ja tekevät päivisin muutakin, kuin runkkaavat, mutta joista olis parisuhteessa johonkin,ettei tarvitse kitistä kavereille,että "mun mies ei anna".. Yleisin kommentti on ollut että "hae muualta".. Mutta minkäs sitä voi,jos omaa moraalin,eikä halua sellaista tehdä ja kituu mielummin puutteessa.En edes tiedä mitä haluan tällä sanoa.. Turhauttaa vaan niin PERKELEesti.. Niin ja onhan niitä miehiä ehkä kenestä on tyydyttämään. Mutta eikai senkään toivoisi käyvän koko ajan vieraissa.? Kysymys vaan siis kai kuuluu, että onko sellasia alle 3kymppisiä miehiä/poikia/jotain olemassa kenen kanssa parisuhteessa ei tarvis runkata??Mieluusti ollenkaan.. Kiitos jos joku vastaa :D
  • 36.
    olettetyhmia
    30.3.2004 14:31
    Täällä on aivan sairasta porukkaa!!!
    Hankkikaa muuta tekemistä niin ei seksi ole aivan koko ajn mielessä!!!
  • 1.4.2004 13:56
    Morjes!
    Mä oon riippuvainen seksistä,mua pidetään huorana ku haluun naida melkein aina ja monta kertaa päivässä.. 14v
  • 38.
    addiktiko
    3.4.2004 15:26
    Addiktikolle:

    Kyllä on. Siis 'normaaleja' SUOMALAISIA (ulkomaalaisetko parempia?) miehiä, jotka haluavat rakastella kumppaninsa kanssa useita kertoja päivässä, kellonajasta ja paikasta riippumatta!

    Kuulosti aika tutulta, että yleensä parisuhde kaatuu siihen, kun toisella on halut aivan eriluokkaa, kuin itsellä. Ei sitä kukaan kestä, jos joutuu yhtenään torjutuksi. Eivätkä yhdenillan jutut tai panokaverit tosiaankaan sellaiseen auta. Ongelmahan on juuri se, että on vaikeaa löytää LUOTETTAVAA kumppania, joka haluaisi seksiä yhtä usein. Yhden tytön olen tavannut, jonka kanssa halut sattuivat yksiin, mutta tämäpä ei halunnut parisuhdetta, vaan tykkäsi käydä vieraissa. Se taas ei minua viehättänyt, koska itse olen sitä mieltä, että parisuhteeseen kuuluu uskollisuus..

    Itse en usko että minulla olisi joku addikti, ihmiset vain ovat yksilöitä, enkä seksinpuutteen vuoksi lähtisi pettämään.

    Niin, että etpä ole ainoa, jolla on samankaltaisia ongelmia!
  • 39.
    eihelvetti
    3.4.2004 17:44
    Just joo, nyt on jo 14-vuotiaita seksiaddikteja! Kasva isoks!!! Et sa seksin kautta mitaan elamassas auta, kun oot viela lapsi itse.
  • 40.
    Addiktiko
    4.4.2004 23:40
    No tämäpä hienoa.. Joku on sentään samalla aaltopituudella.. No ehkä tämä tästä, ja zemppiä sinnekin:) Ehkä joskus... Joku.. Jossain.. Tai tähän keksitään lääkkeet :D
  • 41.
    pahoillaan
    12.4.2004 17:44
    miesystäväni sai tietää mun pettäneen sitä hyvän kaverinsa kanssa. se suhde loppui. hakkasi ystävänsä ja sanoi polttavansa mun tavarat. eikä se ollut ainoa jonka kanssa petin. olin myös kimppakivaa kahden miehen kanssa, joista toinen seurustelee mun hyvän ystäväni kanssa. ja erään neljännenkin kanssa olin. tämä kaikki alle viiden kuukauden sisällä. rakastan (ex)kumppaniani, mutta aina kun juon (ja olen alkoholisti, eli aivan liian usein) niin alan himoita miehiä. morkkis tulee aina. valehtelen sujuvasti, toinen osapuoli on aina se tunnustaja. petin myös aikasempaa miestäni, suhde kesti 2 ja puoli vuotta, yhden tapauksen hän antoi anteeksi, muttei varmasti olisi antanut niitä melkein kahtakymmentä muuta (joista suurin osa oli sen kavereita, jopa sen veli). olen rikkonut toisten suhteita. en osaa lopettaa juomista vaikka tiedän sen olevan suurin syy törttöilyyni. halut mieheni kanssa meillä olivat juuri toisillemme sopivat. naitiin kolmisen kertaa päivässä. mutta heti jos olin ulkona ilman rakastani, niin iskin kiinni johonkin viattomaan. olen 20 vuotias, seksikumppaneita on ollut yli 35. klamydian olen sairastanut. nyt epäilen sen uusiutuneen, ja saaneeni myös uusia tauteja. Haluan lopettaa tämän. en halua tuhota kaikkia ihmissuhteitani pakkomielteeni vuoksi. päätin lopettaa kun löysin tämän ihmeellisen miehen. ei niin käynyt. enkä enää varmasti saa hänen luottamustaan. rakastaminen ei riitä. halveksin itseäni todella paljon. olen masentunut ja en saa mitään aikaseksi. ainoastaan juoda ja yrittää saada taas hyväksyntää seksin avulla. en ole puhunut tästä kellekkään, kelle voisin kertoa, en halua että ne tietävät kuinka suuri paskiainen olen..
  • 13.4.2004 20:34
    vituttaa. oon 20 kybäne nuori mies. menin viime vuon naimisii ja tänä vuon synty lapsi. puol vuotta oon jo eläny ilman seksiä. runkannu aina ku vaimon silmä välttäny. nyt ei enää kestä. oon alkanu väkisinki kattelee muita. oon pettäny jo kerran. en halua toista, mut mitä VITTUA MÄ VOIN TEHDÄ!? jos en saa seksiä joka päivä, ni tuun vihaseks ja jopa lievästi agressiiviseks.

    vaimo tyydyttänyt mut muutaman kerran, mut nykyää ei anna ees koskea itseensä. ymmärrän et hän on synnyttäny muutama kuukaus sitte, mut silti. hyvin on paikat parantunu ja kaks kertaa ollaa naitukki, mut KÄNNISSÄ. selvin päin hänel on aina pää kipee, pahaolo, nälkä tai jotain vitun vastaavaa. tänää tullu pakit jo kolme kertaa. ei edes yhtä suudelmaa voi antaa.

    mitä mä voin tehdä. mä yritän ja yritän, mut runkkaaminen ei jaksa tyydyttää enää tarpeeks. mä tarvitsen toisen ihmisen jonka iteki tyydyttäisin. vaimosta ei siihen ole. yks suhde ennen vaimoo kaatu siihe, et naitii joka päivä, mut rakastan vaimoani, enkä halua satuttaa, mut en voi itelleni mitää.

    jos nään henkilön joka vetoaa muhun seksuaalisesti, ni tunnen rinnassa mukavasti lämmittävän tunteen ja päässä alkaa kuvainnollisesti pyöriä. koko mun ajatusmaailma muuttuu. tai ehkä katoaa ja tilalle tulee vaistot. oon yrittäny puhuu vaimolle, mut se vaa on sillai, et "etsä mikää addikti oo, vai ootko pettäny mua, hä!?" mitä siihe voi vastaa...

    mä ite olisin valmis tapaamaa muita addikteja. mites on? olisko muita halukkaita? ois mukava vaihtaa kokemuksia ja tuntemuksia.
  • 43.
    turhautunut04
    23.4.2004 16:06
    Minulla ongelma on niin outo. Koen olevani seksiaddikti, mutta pystyn hallitsemaan sen jossain määrin. Olen suhteessa, enkä ole koskaan pettänyt, mutta ajattelen sitä jatkuvasti. Kumppanini on suuremmoinen rakastaja, hän osaa tyydyttää minut ja haluan häntä jatkuvasti, muttei hän ole halukas seksiin. Hänen mukaansa hän vaan ajattelee seksiä niin harvoin, ettei tee mieli. Alkaa tulla olo, että jos sitä sittenkin pitäisi mennä vieraisiin. Minulle ei todellakaan riitä se, että harrastamme kerran kuukaudessa. Kaikki muukin tyydyte kuten masturbointi ja porno on sanattomalla sopimuksella kiellettyä koska hän ei niitä harrasta. Mitä minun tulisi tehdä???
  • 44.
    vaimonpuoli
    28.4.2004 11:55
    inlove kirjoitti 13.04.2004 klo 20:34:

    vituttaa. oon 20 kybäne nuori mies. menin viime vuon naimisii ja tänä vuon synty lapsi. puol vuotta oon jo eläny ilman seksiä. runkannu aina ku vaimon silmä välttäny. nyt ei enää kestä. oon alkanu väkisinki kattelee muita. oon pettäny jo kerran. en halua toista, mut mitä VITTUA MÄ VOIN TEHDÄ!? jos en saa seksiä joka päivä, ni tuun vihaseks ja jopa lievästi agressiiviseks.

    vaimo tyydyttänyt mut muutaman kerran, mut nykyää ei anna ees koskea itseensä. ymmärrän et hän on synnyttäny muutama kuukaus sitte, mut silti. hyvin on paikat parantunu ja kaks kertaa ollaa naitukki, mut KÄNNISSÄ. selvin päin hänel on aina pää kipee, pahaolo, nälkä tai jotain vitun vastaavaa. tänää tullu pakit jo kolme kertaa. ei edes yhtä suudelmaa voi antaa.

    [/LAINAUS

    Inlove, voin sanoa, että tilanteesi on tosi tavallinen ja tuttu. En ole itse mitenkään addikti, mutta addiktin vaimo jo 10 vuotta (!) ja kahden lapsen äiti, joten noi raskausjutun jäljet on koettu karvaasti mätänevien välilihaleikkausten kera.

    Itse itkin jatkuvasti, kun mies sulkeutui komeroon runkkaamaan enkä voinut itse tehdä mitään. Koko ajan oli paha olo, masennus ja syyllisyyden tunto. Pelkäsin kuin hullu, että hän lähtee vieraisiin tai jättää minut kokonaan. Ei se ole herkkua vaimollekaan. Nyt jälkeen päin asiaa voi ajatella vähän rauhallisemmin, vaikka vieläkin muistot puristaa rintaa.

    Kertomus pahasta olosta ei varmasti ole aina liioiteltua. Raskausaikana alko oksettaa rakastellessa ja oli aika vaikea saada orkkua kun oksennus nousi suuhun. Maha paino, vauva potki ja pyörrytti. Haluja kyllä oli ja joskus itketti kun ei saanu niitä mitenkään tyydytettyä edes iteseltään saati mieheltä. Synnytyksen jälkeen paikat oli niin kipeet, että pelkäsin yhdyntää ihan kauheasti. En kehdannut sitä aina edes tunnustaa miehelle, purin vain hammasta ja itkin vessassa sen jälkeen. Vasta puoli vuotta synnytyksen jälkeen kipu laantui ja saatoin haaveilla orgasmista. Seksiä harrastimme silti jo 3 kk kuluttua.

    Mieheltä se vaatii tosi pitkää pinnaa, mutta yhtälailla naiseltakin. Mutta valoa on tunnelin päässä: ensinnäkin, vaikka imetys osaksi vähentää naisen haluja, koska nainen voi saada siitä tyydytettyä hellyydentarvettaan yms. niin se myös osaltaan lisää haluja, koska se kiihottaa ja stimuloi. Parhaat orgasmini olen saanut, kun vauva roikkui tississä kiinni. Synnytyksen jälkeen äitinä olo on tosi turvatonta, varsinkin jos lapsi on ensimmäinen. Mitään hyökkääviä ja vaativia seksipyyntöjä ei aina pysty käsittelemään. Lapsi mullistaa ja romuttaa koko maailman, kaikki kaatuu päälle ja koko ajan täytyy suorittaa ja suorittaa, vauva vaatii. Jos mies vaatii siinä vauvan lisänä, äiti luhistuu. Sen sijaan neuvoisin, niin vaikeaa kuin se addiktille onkin, tukemaan vaimoa eikä murskaamaan.

    Kun vaimo imettää tai hoitaa vauvaa, mene ja halaa häntä, hiero hartioita hellästi. Älä koske seksuaalisesti vaan tukevasti, ymmärtäen. Pidä kiinni, tarjoa olkapää. Oma addiktimieheni tekee tätä niin harvoin, että olen suunnilleen heti märkänä tavallisesta hellyydenosoituksesta. Sen sijaan tyypilliset tissin ja pepun puristukset ja muut selvät "mä tahdon sut" merkit nostaa karvat pystyyn. Älä odota vastausta heti ekalla kerralla, kieltäydy vaikka kerran, sano, että halusit vain osoittaa hellyyttä, kun rakastat häntä ja hällä on niin raskasta, valehtele, olet kuitenkin tehnyt sitä muutenkin. Nyt se herättää luottamusta. Halaa toisenkin kerran, tarjoudu antamaan hänelle hiukan lomaa, lähde vaikka kävelylle vauvan kanssa, että hän saa levätä. Kun tulet takaisin, hoida vauva nukkumaan (ellei jo sammunut) ja helli vaimoasi, nyt hän on levännyt ja paremmalla tuulella, mahdollisuudet ovat korkeammat.

    Mitä tulee pahaan oloon, joista vaimo valittaa, tarkastakaa, ettei hänellä ole mitään puutosta raskauden jäljiltä tai imetyksen takia. Oma masennukseni ja väsymykseni johtui magnesiumin puutoksesta (vauva vie kaiken äidiltä ja tarve 2 kertainen) sekä raudan puutoksesta. Apteekin rautalääkkeet eivät imeytyneet vaan pistivät mahan sekaisin ja olo senkun kurjeni. Luontaistuotekaupoista saa hyvin imeytyviä tuotteita. Kalkki ja C-vitamiini ovat myös tärkeitä ja runsas nesteen saanti. Kun on vitamiinivajetta ei seksikään maistu ja elämä muuttuu harmaaksi. Raudan puute pyörryttä ja heikottaa, magnesiumin puute heikentää aivotoimintaa, aiheuttaa lihassärkyjä, päänsärkyä, suonenvetoa, lihaskramppeja ja syvää masennusta. Kuulin näistä jutuista vasta jälkeenpäin ja kärsin vuoden mittaisesta synnytyksenjälkeisestä masennuksesta. Jos limakalvot ovat kuivia ja seksi tekee kipeää, sinkki auttaa, samoin jotkun ölytuotteet ovat hyviä.

    Siis, hyvä mies, jos todella rakastat vaimoasi, ja lastanne, älä heti ala etsiä ratkaisua muista naisista. Vaikka löytäisit seksiaddiktin vaimoksesi, jos hän tulee raskaaksi, sama kohtalo on silti edessä. Joskus vain on pärjättävä vähemmällä. Sen sijaan huolehdi vaimostasi ja hoida hänet kuntoon ja suhteenne kuntoon. Masentunut ihminen ei halua seksiä eikä itse edes tajua olevansa masentunut ennen kuin se menee ohi. Neuvolakaan ei aina auta, itselleni sanottiin, että oireet kuuluvat kaikki raskauteen enkä tarvitse mitään vitamiinilisä, koska söin lämpimän ruuan 2 kertaa päivässä. (!) Hemoglobiini oli alhaalla, sen he myönsivät, muttei tarpeeksi kriittinen sairaalatoimenpiteitä varten.

    Kun saat nostettua vaimosi takaisin elämän syrjään kiinni, alkaa seksikin taas maistua. Synnytyksen jälkeen kierukan voi laittaa aika pian ja pääsee eroon kuivia limakalvoja raapivista kondomeistakin. Edessänne voi olla elämäsi parasta seksiä vaimosi kanssa, joten älä luovuta. Anna hänelle aikaa ja tilaa, auta ja ole se mies, jonka hän valitsi lapsensa isäksi: tukeva turva, olkapää johon pään painaa, hellä ja luotettava, kaikista miehistä seksikkäin!

    Onnea perheellenne!

  • 17.5.2004 17:22
    Seksiaddu kirjoitti 05.03.2004 klo 01:28:

    ailahteleva kirjoitti 27.01.2004 klo 11:37:

    Mulla olis muutama kysymys seksiadduille. Inhottavan trendikäs sanakin mutta toivottavasti joku joka on aito vastaa...

    Tuleeko teille tarve saada seksiä yhtäkkiä vai suunnitteletteko sitä etukäteen?

    Seksiaddu vastaa:

    Toisinaan tulee aivan mieletön tarve aivan yht'äkkiä, mutta voi olla myös kertoja jolloin sitä oikein suunnittelee; esim. jos avovaimoni ei ole tulossa heti kotiin töistä päästyään vaan menee kouluun kurssille tms. voin suunnitella katsovani vaikka 1-2 pokeleffaa, (joita meillä löytyy) tai selailevani deitti-sivustoja läpi ja yleensä runkata samalla. Saatan vauhtiin päästyäni runkata 3-4 kertaa peräkkäin. Kumppanini kanssa ei seksiä ole todellakaan niin paljon. Hänelle riittää kun saa kerran/rakastelukerta. Minä tarvitsen useimmiten ainakin 2 kertaa. Välillä avovaimoni auttaa asiassa käsillä ja suulla, mutta ei kuitenkaan läheskään aina kun sitä haluaisin.

    Kaikilla meillä on omat fantasiamme, mutta moniko fantasio valehtelematta päivittäin, jostakusta henkilöstä ?

    Itselläni fantasioissani pyörii muutama tuttu nainen. mm. koulukaveri, työkaveri, ex-sex-kumppani. Myös mielikuvitus tuottaa joskus kuvan esim. deitti.netiin ilmoituksen jättäneestä naisesta ja sitten se kuva mielessäni painun kädelle.

    Haluan melkein koko ajan, lisää, enemmän, jotain uutta, kimppakivaa, 3some, kevyet kinkyt, eri asennot, kaikki mikä vähääkään liittyy jollain tavalla niihin asioihin seksissä jotka saavat viisarin värähtämään.

    Pari hoitoa on ollut, mutta niistä on jo jonkin aikaa. Tarvitsen taas. En kuitenkaan halua muuta kuin joko kerran tai useammin jos on hyvä ja molemmat ovat tyytyväisiä. Avovaimoni kanssa synkkaa kyllä muuten erittäin hyvin, mutta seksin suhteen olemme vähän eri maailmasta.

    Kyllä se laatu usein tyydyttää, joskaan ei aina, mutta määrä ei riitä lähellekään.
    Onneksi on kädet, mutta se on sama kuin ajaisit Skodalla ja haluat koko ajan ajaa Ferrarilla.

    Saatan joskus olla koko yön videoiden, lehtien tai netin ääressä ja runkata niin monta kertaa kunnes aamuyöstä alkaa kalu olla jo hellänä kun on omin käsin onneen päästy muutamassa tunnissa yhtä monta kertaa kuin oman kumppanin kanssa 6-8 viikossa...
    Eli 5 ja 10 väliin menee usein.

    Sit silmät ristissä töihin...
    Taas aamulla yritetään vongata seksiä ja kun ei saa, niin töiden jälkeen yritetään uudelleen.
    Joskus tärppää jos ei ole häiriötekijöitä, kuten juuri silloin soittavia avovaimon kavereita, sukulaisia, tv-ohjelmia, ovikelloa soittavia naapureita tms.

    Olen seksin suhteen jopa niin avoin, että voisin hyvin elää maailmassa, jossa kaikki nai kaikkia ja eikä se haittaisi minua lainkaan. Enkä usko että tuntisin mustasukkaisuutta jos joka naisi vaimoani, varsinkaan jos itse saisin samalla toista naista.
    Haluan myös keskustella kaikesta seksiin liittyvistä asioista ihmisten kanssa. Tähän mennessä vasta parin ihmisen kanssa olen pystynyt keskustelemaan samalla tasolla ja molemmat ovat naisia. Liekö juju siinä, että miehet eivät yleensä pysty puhumaan omasta seksielämästään tai mistään seksiin liittyvästä muutoin kuin machoilemalla. Naiset taas yleensä pystyvät puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä kuten minäkin puhun.

    Toi seksiaddujen kohtauspaikka olisi fiksuin ja tarpeellisin juttu mitä on pitkiin aikoihin kuultu.

    Kun olis edes netissä muukin kuin tuo msn-group, enemmän tällainen deitti-netin kaltainen, jossa voisi selkeämmin etsiä ihmisiä, jotka ovat addiktoituneet juuri samalla tavalla kuin itsekin on.

    Vaimoni yllättää joskus ronskiudellaan ja rivoudellaan, koska tietää että olen niihin aivan heikkona.

    Koska addiktoituneita on sekä miehiä, että naisia niin tässä on todella rakoa seksi-amorille, joka auttaisi yhteen vähintään 2 suunnilleen samalla tavalla addiktoitunutta. Loppu on adduista itsestään kiinni miten jatko menee.

    *Mies, seksiaddu, 26v*
  • 17.5.2004 17:23

  • 47.
    Herrasmies30
    21.5.2004 22:44
    Tää on eka kerta kun mä etsin seksiriippuvuus juttuja netistä. Olen itsekin Riipuvainen. Itse olen juuri päässyt "irti" 5 vuotisesta suhteesta jossa meidän halut ei okein kohdanneet, itselläni pari-kolme kertaa päivässä puolisollani vähemmän. Riipuvuudestani tulin tietoiseksi alkuvipinän tasaannuttua. Riiipuv. aiheutti meillä aika paljon kitkaa koska en oikein osannut suhtautua torjumisiin.
    Käyttäydyin monesti kuin pikku kakara joka ei saa tahtoaan läpi. Puolisoni todella yritti auttaa tarpeissani kaikin keinoin, mutta nautinto jää sillain vähän puolitiehen ja sitten tulee vielä morkkis ja hävettää kun painostaa toista. Nyt hetken aikaa itsekseni olleena olen jopa vähän oppinut hillitsemään itseäni tosin todella vähän, mutta kuitenkin.Aloin ettiin näitä juttuja netistä jos löytäisin kaltaistani seuraa koska mä pidän tarpeitani normaaleina sillä kaikkihan me ollaan erilaisia. Mä en etsi mitään yhden illan jutuja vaan ihan oikeaa ystävää jakamaan tän yhden elämän mikä mulla on.
  • 48.
    maria04
    27.5.2004 10:49
    Olen aina ollut seksuaalisesti todella aktiivinen sekä miesten että naisten suhteen. Nyt olen kaksi vuotta elänyt parisuhteessa jossa mieheni on paljon haluttomampi kuin minä. Alussa seksiä harrastimme päivittäin mutta sitten iski arki ja kerrat on harventuneet koko ajan. Joskus kun olisin halunnut ja hän ei, meille syntyi hirveitä riitoja, mutta sitten tavallaan opin "tukahduttamaan" haluni, ja nykyään yritän vaan kanavoida ajatuksiani muualle silloin kuin haluaisi seksiä. Joskus itkin katkerana sitä etten haluaisi tuntea minkäänlaista halua ketään kohtaan koska sitten kun ei saa siitä seuraa vain äärettömän paha olo.En luultavasti ole siis mitenkään seksistä riippuvainen, mutta aika paljon ajatukset pyörii sen ympärillä, tai on pyörinyt.
    Välillä mietin pettämistä, ja olen kerran pettänytkin, tosin hirveässä humalassa..(muuten en olisi varmaan mitään tehnytkään..) Joskus kun torjutaan jälleen kerran sitä loukkaantuu niin paljon että miettii muualle menemistä, mietin myöskin ymmärtääköhän mieheni miltä se torjuminen oikeasti tuntuu, hänen aloitteitaan kun ei sattuneesta syystä ole koskaan jätetty ottamasta vastaan. Onneksi hellyyttä ei kuitenkaan suhteestamme puutu, halailemme ja pussailemme paljon ja olemme toistemme lähellä. Nykyään vain siis tosiaan huomaan etten enää itsekkään kaipaa seksiä niin useasti kuin ennen, en jaksa vaivautua turvautumaan oman käden apuunkaan. Ehkä sitten olen menettänyt jotain itsestäni, toisaalta olo on paljon helpompi ilman riitoja ja ahdistusta halujemme erilaisuudesta.
  • 49.
    Kosonen
    30.5.2004 04:54
    vittu, mulle kävi ihan samalla tavalla, olen 22v. kundi ja vaimo tuli viime vuonna raskaaksi. Ei se tarpeeksi antanut seurusteluaikoinakaan (1-3krt/kk) ja vedin käteen 2-5krt/vk pornon parissa. No raskauden alettua en ole saanut 8kk kertaakaan ja hävetti kun (sinkku) kaverit vinoili että Kosonen pääsee pesälle vaikka joka ilta kun on tyttö kotona ja saan varmaan vähemmän pillua kun he iskiessä diskopimuja. En viitsi pettää kun muksukin tulossa- eihän käteenveto pettämistä ole? Musta tuntuu että kaikenikäiset miehet runkkaa, eihän pornoteollisuus tenipoikien varassa voi pyöriä ja huomasin töissä että joku muukin kuin minä käynyt hanskalla WC:ssä kun kummat roiskeet pytyn vieressä
    inlove kirjoitti 13.04.2004 klo 20:34:

    vituttaa. oon 20 kybäne nuori mies. menin viime vuon naimisii ja tänä vuon synty lapsi. puol vuotta oon jo eläny ilman seksiä. runkannu aina ku vaimon silmä välttäny. nyt ei enää kestä. oon alkanu väkisinki kattelee muita. oon pettäny jo kerran. en halua toista, mut mitä VITTUA MÄ VOIN TEHDÄ!? jos en saa seksiä joka päivä, ni tuun vihaseks ja jopa lievästi agressiiviseks.

    vaimo tyydyttänyt mut muutaman kerran, mut nykyää ei anna ees koskea itseensä. ymmärrän et hän on synnyttäny muutama kuukaus sitte, mut silti. hyvin on paikat parantunu ja kaks kertaa ollaa naitukki, mut KÄNNISSÄ. selvin päin hänel on aina pää kipee, pahaolo, nälkä tai jotain vitun vastaavaa. tänää tullu pakit jo kolme kertaa. ei edes yhtä suudelmaa voi antaa.

    mitä mä voin tehdä. mä yritän ja yritän, mut runkkaaminen ei jaksa tyydyttää enää tarpeeks. mä tarvitsen toisen ihmisen jonka iteki tyydyttäisin. vaimosta ei siihen ole. yks suhde ennen vaimoo kaatu siihe, et naitii joka päivä, mut rakastan vaimoani, enkä halua satuttaa, mut en voi itelleni mitää.

    jos nään henkilön joka vetoaa muhun seksuaalisesti, ni tunnen rinnassa mukavasti lämmittävän tunteen ja päässä alkaa kuvainnollisesti pyöriä. koko mun ajatusmaailma muuttuu. tai ehkä katoaa ja tilalle tulee vaistot. oon yrittäny puhuu vaimolle, mut se vaa on sillai, et "etsä mikää addikti oo, vai ootko pettäny mua, hä!?" mitä siihe voi vastaa...

    mä ite olisin valmis tapaamaa muita addikteja. mites on? olisko muita halukkaita? ois mukava vaihtaa kokemuksia ja tuntemuksia.
  • 8.6.2004 02:38
    Ollaan oltu kimpassa/naimisissa 6v. ja aika pian häämatkan jälkeen rupesi panokerrat harvenee viidestä yhteen viikossa ja nyt 1krt/kk saunan jälkeen joka kuun 3. lauantai (1. or tyttöjen, 2. on poikien ja 4. lauantai on sukulaisten sauna-ilta) kun ollaan kahden. Olen 27v. ja tottunut jo teini-ikäisestä tykittää mällit monta kertaa viikossa joten pornoo kaikissa muodoissa nykyään vehtaan kun vedän käteen. En tiedä olenko addikti mutta olen huomannut työmaalla että monilla toisillakin on tilanne ettei saa tarpeeksi kotona ja kännissä vihjailleetkin joten ei se runkkaaminen ole nuorten kundien yksioikeus vaan hyvä harrastus kaiken ikäisille. Jos mulkku ja pallit kestää ettei sinipunaisiksi muutu liiasta käytöstä niin siitä vaan- ei se mikään riippuvuus ole ja jos olisi niin paljon terveellisempi kuin röökinpoltto tai dokaus sanoisi kuka vaan lekuri joten runkatkaa pojat ja miehet estoitta, niin minäkin teen.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1

Lue lisää: Suhteet

Suhteet
Kaappi ja sen paikka 3
Mitä miehen, mitä naisen tulee olla?
Miksi sitä oikeaa ei löydy? Ovatko... 105
iPhone-sovellus seuranhakuun!
Uusi iPhone-applikaatio Deitti.net... 28
Rajaton rakkaus?
Kuinka pyyhkii... 4
Piinaava rakkaus
Eikö eksä ymmärtänyt suhteen... 45
Anteeksi, mikä on klitoris?
Esitimme kadulla intiimejä... 12
Vihreänä kateudesta
Sisarussuhteet koetuksella.
Kotipornon tähdet
11
Peiton alla pimeässä
Herätä sitten kun tulet 3
Luurangot kaapissa
Tässä on morsiameni. Mutta älä... 12