Pelastakaa ampiaisvyötärö

Sisäpiiri

Ampiaisvyötärön säilytysohjeet.
Ampiaisvyötärön säilytysohjeet.

Kysymys: Parahin Walter. Yhteiskunta, ihmiset jne. muuttuvat ajan myötä. On kuitenkin yksi asia, jonka en haluaisi kuolevan sukupuuttoon: ampiaisvyötärö naisella. Pahin kauhuskenaarioni nimittäin on torsoni muuttuminen poikamaiseksi perunasäkiksi. Mihinkään leikkauksiin ja Spanxeihin en ole valmis. Autathan minua ja muita naisellisuudestaan kiinni pitäviä. Millä luomukonsteilla saan tiimalasivartalon? Ennen oli naiset Naisia

Vastaus: Naisen vartalo on luonnostaan tiimalasimallinen. Jos naisella ei ole tiimalasivartaloa, hän on tavallisesti itse aiheuttanut kurviensa katoamisen. On kaksi asiaa, joita sinun on ehdottomasti vältettävä. Et saa syödä kaloreita enempää kuin kulutat. Jos syöt liikaa, vyötärösi tietenkin katoaa. Tässä asiassa on turha sumuttaa itseään. Et saa myöskään käydä kuntosalilla. Salilla kuntoillessa rasvaprosentti pienenee, minkä seurauksena rintasi pienenevät ja lantiosi kiinteytyy eli rinnan ja lantion ympärysmitta pienenee. Samaan aikaan vatsalihaksesi vahvistuvat ja vyötärön ympärysmitta kasvaa. Kuntosali on nimenomaan se paikka, jossa naisen vartalo muuttuu poikamaiseksi. Jumalan suunnittelema naisellinen vartalosi ampiaisvyötäröineen siis säilyy, kun et syö liikaa etkä kuntoile. Sitten voit vielä korostaa avujasi sopivalla vyöllä tai vastaavalla, jonka laitat vyötärön ympärille. Satuin äskettäin näkemään Berliinissä vaihtoehtoisessa muotinäyttelyssä hienoja kankaisia korsettimaisia, vyötäröä korostavia vaatekappaleita, joita Britt Sabotta -niminen nainen valmistaa. Voit nähdä vilauksen niistä hänen nettisivuillaan www.berliner-miedermanufaktur.de.

Kysymys: Olosuhteiden pakosta (joo, joo, syytän lähinnä itseäni) ns. romantiikan alan kenttäkokemusta on kertynyt viime aikoina ihan surkeasti. Jotta taidot eivät aivan ruostuisi, enkä tarvitsisi käyttöohjetta, kun pääsen fyysiseen lähikontaktiin, kannattaisiko yrittää pokata baarista näin alkuun kiltti ja turvallinen petiseuralainen vai varmaotteinen, dominoiva nymfo, joka ottaa ja käyttää, mutta joka voi toisaalta pelätä pientä epäröintiä ja haparointia? Kuhnuri, 29 v

Vastaus: Kiltti ja turvallinen nainen on niin…kiltti ja turvallinen, että väliaikainen sinkkuutesi voi jäädä hyvinkin väliaikaiseksi. Ennen kuin huomaat mitään, istutkin taas iltakaudet nautiskelemassa turvallista yrttiteetä. Näin ollen sanoisin, että kiltti ja turvallinen nainen on sinulle alkajaisiksi liian vaarallinen tapaus. Aloita varmaotteisella, dominoivalla nymfolla, joka tuskin edes haluaa sinua pysyvästi. Se, että munasi ei siinä rytäkässä ehkä seiso, on paljon pienempi riski kuin joutua heti uudelleen verkkoon.

Kysymys: Miksi kynät ovat kuusi tuumaa pitkiä? Onko tällä yhteys penikseni pituuteen? Kynämies

Vastaus: Kynät eivät ole yhtä pitkiä kuin sinun peniksesi, vaan sinun peniksesi on yhtä pitkä kuin kynät.

Kysymys: Ystäväni on järjestämässä luau-bileitä aitoon havaijilaiseen tyyliin. Luvassa on grillattua possua, eksoottisia juomia ananaksesta ja kookospähkinästä nautittuna sekä tietenkin vähäpukeisia kauniita naisia. Mutta nyt kuitenkin tarvitaan neuvoja. Mistä löytyisi Hesasta parhaat havaiji-paidat? Ukulele on jo, joten ei tarvitse mennä tyhjin käsin paikalle. Thodin

Vastaus: Garageland, Freda 19.

Kysymys: Rakas Walter, en pysty yhden illan suhteisiin. Vaikka tiedän, että haluan urpolta vain munaa ja järkeni (ja sydämeni) kertoo, että muunlainen suhde ei – ihan oikeesti – kiinnosta, vietän seksinjälkeiset päivät/viikot/kuukaudet haaveillen yhteisestä tulevaisuudestamme. Kateellisena katselen ystäviäni, jotka eivät haikaile miesten/naisten perään, vaan naivat ja unohtavat. Haluaisin pystyä samaan, sillä seksiä on huomattavasti helpompi löytää kuin sitä oikeaa, jota odotellessa en haluaisi viettää vuosia/loppuelämääni selibaatissa. En kuitenkaan kestä enää piinaavia, järjettömiä haaveitani, auta! Soitamulle!kuinkamontalastasähaluat?, 29 v

Vastaus: Tähän pulmaasi ei valitettavasti tepsi mikään muu kuin Mr. Rightin löytäminen. Toiset – tosi monet – ihmiset vain ovat tuollaisia kuin sinä. Sinua ei ole luotu sinkuksi, eikä siis viettämään villiä sinkkuelämää. Mr. Rightin Only for You Special Catering Service tarjoaa sinulle Romantiikkaa munan kera.



Kommentit (6)

  • 1.
    youvsme
    27.11.2008 18:06
    Eiköhän se olisi vaan helpompaa käyttää korsettia 24/7. Sitten on ampiaisvyötärö just sen 24/7. :)
  • 2.
    korsettityttö
    27.11.2008 18:52
    Tosi vyötärön metsästäjät eivät rajoitu Walterin mainitsemiin pieniin askeliin. Täältä mallia: www.corsetheaven.com/corsets/corset_advice/waisttraining.asp
  • 3.
    lulupulu
    28.11.2008 12:25
    Suomessa mittatilauskorsetteja (sekä vaatteiden päälle että vaatteiden alle laitettavia) tekee mm. Belle Modeste. Jotkut tavalliset ompelijatkin saattavat sellaisen osata tehdä.
  • 4.
    Jotakin odottaen
    29.11.2008 03:27
    Siinäpä sitä ongelmaa kerrakseen. En halua rellestää baarilla ja pokata naisia yhden asian periaatteella mutta en halua/osaa olla suhteessakaan. Ja kuitenkin odottaa yhtä tiettyä jota ei ehkä tule. Näemmä samaa ongelmaa naisillakin.. joten tervetuloa joukkoon tummaan. :(
  • 5.
    Hah!
    30.11.2008 05:26
    Ei pidä paikkaansa, että kaikilla naisilla olisi luonnostaan tiimalasivartalo. Yhtä lailla nainen voi olla vaikkapa pötkönmallinen tai kolmionmallinen olematta silti ylipainoinen! Naisia on, ihan niin kuin ihmisiä yleensäkin, kaiken mallisia, -kokoisia, -näköisiä ja -muotoisia. Vähän sama kuin sanoisi, että kaikilla miehillä on luonnostaan sixpack, ja jos ei ole, mies on sen katoamisen itse aiheuttanut. Idiootti Walter, idiootit miehet.
  • 6.
    Lala*
    30.11.2008 12:47
    Vanhan ranskalaisen sanonnan mukaan nainen voi vanhetessaan valita tiukan naaman ja tiukan takaliston väliltä. Molempia ei voi saada! Niinpä ampiaisvyötäröä voi pitää yllä ainoastaan korsetin avulla.

    -Lopettaa liikunta? Mitäköhän mahtaa terveysalan ihmiset tuumata moisista "ohjeista"?

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Vartalohoitajanne! Ekololita

Babydollit ovat taas kuuminta muotia - sikäli kuin pystyn tajuntani rajamailla...

Walter de Camp • 21.5.2012 (2)

Lue lisää: uusin City-lehti

Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.

Lue lisää: Sisäpiiri

Kuinka säilyttää kolmen päivän sänki?
Sisäpiiri 1
Miss lakinainen
Sisäpiiri 32
Taiteilijan univormu?
Sisäpiiri 6
Räkiminenkö hot?
Sisäpiiri 3
Helppo-Heidikö?
Sisäpiiri. 6
Kulta, miltä minä näytän?
Sisäpiiri 12
Naishammaslääkärin vastaanotolle
Sisäpiiri
Ovatko tatuoidut naiset likaisia?
Sisäpiiri 124
Kuinka selvittää välit alamaailman kanssa
Sisäpiiri 12
Auttaako käynti optikolla?
Sisäpiiri 2