Pelkääjän paikalla

Oma häntä nousee. City-lehden suomilla natsoilla minulla on ollut kunnia kohdata poikkeuksellisia toimittajia. Heistä yksi on tähän lehteen bombereista jutun työstänyt Kim Finn. Hän on se reikäpää, jolle soitan, kun pitää tehdä jotain, joka useimpia pelottaisi. Finn on kahdeksan vuoden tuttavuutemme aikana shoppaillut Citylle sinkoa, hengaillut skinien ja futishuligaanien kanssa, seurannut tagijengin iskua kaupungin seinille ja ajanut Hangosta Nuorgamiin vain tavatakseen sirkusvaunullisen suomalaisia kylähulluja.

Kun viimeksi näin Kimin kopissani, vuoden 2000 keväällä, hän oli sonnustautunut mustaan nahkalippikseen niin kuin aina. Hän hörähteli tuttuun tapaansa ja lupasi heittää juttuideoilla, ja meistä kumpikin tiesi, ettei niin kävisi. Seuraavaksi Finn ilmestyi esiin osana suurta IT-kuplaa, Riot E- mobiilipelifirman pelisuunnittelijana.

Kun Finn palkittiin joskus 90-luvulla tutkivan journalismin yhdistyksen palkinnolla soluttautumisesta skientologeihin, hän myönsi pelänneensä kuin lapsi juttua tehdessään. Siinä piilee hänen lahjansa. On turha luulla, että parhaat gonzo-toimittajat olisivat hullunrohkeita adrenaliininarkkareita. Päinvastoin.Voin paljastaa, että he ovat elämästä pohjattoman kiinnostuneita, hieman neuroottisia ihmisiä, jotka haluavat voittaa omat pelkonsa – kerta toisensa jälkeen. Ilman herkkyyttä kun ei voi raportoida kiinnostavasti kokemastaan.