Presidentin lehdet

Toim.huom.

Suomen Äiti Aurinkoinen.
Suomen Äiti Aurinkoinen.
Kysyvälle vastataan. Viime numerossa lukijamme Olavi kertoi omana näkemyksenään, että istuva presidentti on valtalehtien erityissuosiossa. Päälle Olavi heitti pyynnön, josko City selvittäisi, onko todella näin. Ei Olavi väärin ole croissantin murujen alta aamun tai iltapäivän lehtiään lukenut. Kahlasimme läpi kolmen suurimman sanomalehden Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien ja Iltalehden numerot seitsemän viikon ajalta.

Laskimme ehdokkaita käsittelevien artikkelien ja kuvien määrän sekä arvioimme juttujen sävyn. Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat antoivat Tarja Haloselle selvästi enemmän huomiota kuin kahdelle muulle kärkiehdokkaalle, Sauli Niinistölle ja Matti Vanhaselle.

Myös Halosta käsittelevien juttujen sävy oli usein positiivisempi kuin muiden ehdokkaiden kohdalla, tämä kallistuma näkyi myös Iltalehdessä. Erityisen silmiinpistävää oli Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien penseä suhtautuminen Niinistöön, Vanhasta kohdeltiin myönteisemmin.

Tyhmempi saattaisi luulla, että Sanomatalon suuressa lasikuutiossa halutaan Halonen presidentiksi ja Vanhanen hänen haastajakseen vaalin toiselle kierrokselle. Kysytään vielä asiantuntijalta:

“En muista törmänneeni Helsingin Sanomissa Halosta koskevaan kritiikkiin. Lehdessä halutaan ylläpitää Halosen positiivista julkisuuskuvaa”, toteaa politiikan tutkija Erika Säynässalo Tampereen yliopistolta.


Kommentit (8)

  • 1.
    Ruupen
    6.1.2006 16:52
    Pulinat pois ja turpa kiinni!

    Ennenkuin tuollaista juttua aletaan kirjoittamaan, niin pitää muistaa että Suomi on maailman vähiten korruptoitunein maa.

    Edellämainittua peilaten = Onko tällä maapallolla minkäänlaista tulevaisuutta?
  • 2.
    Juunappa
    6.1.2006 20:06
    Erinomainen juttu, olenkin ihmetellyt Hesarin linjaa. Täytyypä tarkkailla myös Iltasanomia.
  • 3.
    SamiXYZ
    7.1.2006 12:44
    Hmmm, joskus mielestäni on väitetty nimenomaan että Hesari on oikealle päin kallellaan. Nyt siis taas näin. Ei taida Pete Suhonen itse olla Halosen kannattajia?
  • 4.
    Tournedos
    8.1.2006 19:53
    Ei tässä mistään korruptiosta ole kysymys, vaan siitä, ettei kannata purra kättä joka ruokkii. Sanomat-lafkan omistajahan on - melkoisesti vasempaan kallellaan oleva - Ministeri Aatos Erkko. Eipä kauheammin perustoimittajan kannata tuossa talossa käydä Tarjan kimppuun. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.
  • 5.
    Irmanoma
    10.1.2006 10:34
    Halosen suosio on laskusuunnassa uuden gallupin mukaan. Veikkaanpa, että syy on kampanjatoimiston takki auki-revittely. Ei ole hyvä, jos demokratiassa jotain liikaa silitellään, saati että nappaa kahdeksan ehdokkaan asetelmassa yli puolet äänistä.
  • 12.1.2006 12:11
    Laskettiinko tässä jutussa kaikki artikkelit Halosesta ja kumppaneista vaiko vain ne, jotka koskevat pressakisaa. Halonen on kuitenkin edelleen istuva presidentti, joten onhan se nyt selvää, että myös sen puolesta saa enemmän palstatilaa... Ja koko kisa-asetelmakin on hieman erilainen kuin silloin kun kaikki kisaavat "uudesta duunista".
  • 7.
    Juunappa
    12.1.2006 13:21
    Jutun mukaan mukana oli ainoastaan vaaleihin liittyneet jutut. Eli presidentin työhön liittyviä artikkeleita ei käsitelty...
  • 8.
    miukumauku78
    24.1.2006 14:27
    onhan tämä selvillä ollut jo kauan, että toimittajat ovat keskimäärin enemmän vasemmalle kallellaan, ja näkyyhän jokaisen työssä kuitenkin aina se oma kanta. on kuitenkin väärin, että isot lehdet suosivat tiettyjä piirejä, suomalaiset ovat tottuneet luottamaan painettuun sanaan vähän liikaakin.
    toivottavasti ihmiset saavat tietoa muualtakin, ainakin itse olen jo vähän kyllästynyt koko vaaleihin, joka tuutista pukkaa salea ja tartsia.

    itse äänestän kyllä muutoksen puolesta ...vaikka viime kerralla äänestinkin tarjaa, sale saakoon kalliin ääneni nyt

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 1
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.

Lue lisää: Toim.Huom.

Tapahtuma joka päivälle
Toim.huom.
Toim. huom.
Eipäsjuupas 1
Pikkumustaa magiaa
Toim.huom. 2
Saammeko esitellä: Kankkunen
Toim.huom.
Maha pitkällä
Toim.Huom. 11
Herneenvetosierain tukossa
Toim.huom. 3
Vierailu Keravalle
Toim.huom.
Älä lue Top 5
Toim.huom. 3
Toim.huom
Liimanäpit kiinni
Runoratsun palkkapäivä
Toim.Huom. 1