Rahalla ei saa leikkiä

Kolumni. Eurooppa lähes vararikossa! Nyt toimintaa tai kol­mosasuntoani ei osteta pyyntihintaan.

Kirjoittaja maksaa aina käteisellä.
Kirjoittaja maksaa aina käteisellä.

Eurooppa on vararikon partaalla. Vaaditaan nopeita toimia tai Espoossa sijaitseva kol­mosasuntoni uhkaa jäädä myymättä pyyntihintaan.

Ensin on pelastettava Kreikan ja muiden kriisivaltioiden talous. Esitän yksinkertaista mutta kaunista teoriaa, joka ei voi mennä pieleen.

Etsitään jostain kreikkalainen, joka vuokraa Suomesta kohtuullisen kokoisen tontin. Sitten tuo kreikkalainen hankkii kaksi uutta kreikkalaista ja vuokraa tontin heille puoliksi, mutta pyytää kummaltakin 60% alkuperäisestä hinnasta. Ylijääneestä osuudesta hän maksaa puolet meille korkoina ja pitää loput itsellään.

Kyseessä ei ole pyramidihuijaus, sillä vuokrattava tontti on oikeasti olemassa. Näin saadaan budjetit ojennukseen ilman että kenenkään tarvitse lainata rahaa mistään.

Toisekseen on turvattava suomalaisten elintaso. Se onnistuu parhaiten lisäämällä maahanmuuttoa ja velvoittamalla kaikki uudet kansalaiset syömään kotimaista ruokaa. Tällöin halvan työvoiman määrä lisääntyy ja suomalaisen ruuan menekki kasvaa, mikä puolestaan laskee sen hintaa.

Kaikki voittavat.

Tulee kuitenkin huomata, että maahanmuuttajista on hankkiuduttava eroon ennen kuin he alkavat sairastaa tai joutuvat eläkkeelle. Luodaan siis kymmenen vuotta kestävä määräaikaissuomalaisuus, jonka jälkeen musulmaani saa luvan kipittää takaisin kotikonnuilleen.

Tämän hankkeen yksityiskohtien selvittäminen voidaan jättää ulko- ja valtiovarainministeriön harteille. Sitä vartenhan sinne niitä virkamiehiä on palkattu.

Haluaisin kuulla poliitikoilta, miten tällaiseen tilanteeseen on päädytty. Suomi ei ole koskaan hyötynyt eurosta mitään. Olisin ostanut kaikki kotini kalliimmillakin hinnoilla ja lomani ovat suuntautuneet New Yorkiin, jossa eurosta ei ole mihinkään.

Onko kohtuullista, että suomalainen veronmaksaja joutuu auttamaan muiden maiden veronmaksajia? Eivät hekään ole tehneet mitään meidän hyväksemme.

Tuskin on saksalaisten tai ranskalaisten pankkien rahaa suomalaisissa pörssiyhtiöissä.

Niin kuin isävainaalla oli tapana sanoa: venäläisen vekseli ei kelpaa kuin Lappeenrannassa ja sielläkin vain maakauppoja tehdessä. Tämä viisaus on hyvä pitää mielessä.


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom. 1
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?

Lue lisää: Kolumnit

Nollatoleranssi
Kolumni 1
Tosi ja luulo
Kolumni. 5
Oikeutta lapsille!
Kolumni 18
Miksi Paavo on parempi puheenjohtaja kuin Anneli?
Saariahon kolumni
Luovuudentappajat
Kolumni. Niin tiuhassa on urpoja, jotka miettivät, miksi jokin asia on...
Palloliiton arvokas brandi
Saariahon kolumni
Autiot pihat
Kolumni 25
Sanojen laskentaa
Kolumni. 6
Älä usko ukkeliin
Kolumni 10
Kun saapuu syys
Liisaleenan kolumni