Rahalle vastinetta

Kolumni

Olen mykistynyt siitä, kuinka pääministeriämme on lyöty vaalirahoituskohun aikana suorastaan vyön alle, vaikka juuri ne asiat hän on pyrkinyt pitämään julkisuudelta piilossa. Ymmärrän hyvin kansanvaltaa puolustavan johtajamme ärtyisyyden, koska en itsekään haluaisi keskustella tuloistani pienipalkkaisten toimittajien kanssa.

Isävainaani oli ehkä kiihkomielinen antisemitisti, mutta hän opetti minulle, kuinka palkan eteen pitää tehdä töitä. Jo Kustaa Vaasa antoi vallanhimossaan ja rahapulassaan meille luterilaisen uskon kansallisen identiteettimme tärkeimmäksi rakennuspuuksi. Haluammeko todella häpäistä tämän suuren suomalaisen sankarin muiston takertumalla lillukanvarsiin?

Tavalliset kansalaiset maksavat kansanedustajille ainoastaan reilut 5 000 euroa kuussa. Päälle tulevat myös kulukorvaukset, mutta koska niistä ei makseta veroja, niin älkäämme sotkeko niitä veronmaksajien pottiin.

Kehittyvien maakuntien Suomi puolestaan antoi kansanedustajille 20 000 euroa, joka on hädin tuskin neljän kuukauden palkkio. Siinä ajassa ehtii juuri ja juuri muuttaa kaavoituslakeja ja rakentamislupia. Lopun ajasta edustajat voivat keskittyä koko kansan asioihin, kuten tekijänoikeuslakiin ja perintöveroon.

Jos maksan thaimaalaisten alihankkijoideni työntekijöille 200 euroa kuussa, odotan heiltä täyttä kuuliaisuutta. Kyse ei ole seksuaalisten palvelusten ostamisesta, vaan normaalista liiketoiminnasta. Niin on tilanne vaalirahoituksen kanssa: rahalle on saatava vastinetta. Jos se vaatii rottinkikepin käyttöä, täytyy niin tehdä, täysin riippumatta syntyvästä erektiosta.

Sitä paitsi ajatus kansanedustajien tahdon taivuttamisesta on naurettava. Ei suurten kauppakeskusten rakentamiseen tarvita lahjontaa, vaan tervettä kaupunkilaisjärkeä, vaalirahoituksesta säästynyttä rahaa ja puolalaisia betoniraudoittajia. Jos se vielä sopii maakuntakaavaan tai yleiseen järkeen, niin näin olkoon, mutta ei sotketa tällaisia asioita kannattavaan liiketoimintaan.

Onko teillä, arvon lukijat, aavistustakaan siitä, millaisia vaatimuksia huomaamattomien vaalilahjoitusten tekeminen asettaa kirjanpidolle? Minä ainakin teen osani ja toimitan ruskeassa kirjekuoressa lisää rahaa hallituspuolueille. Jos teillä ei ole varaa osallistua demokratiaan, pitäkää turpanne tukossa.

Kirjoittajaa ei ole.


Deitti.net-kesätarjous!

Kommentit (6)

  • 1.
    Psykolofi
    17.6.2008 01:14
    "Isävainaani oli ehkä kiihkomielinen antisemitisti, mutta hän opetti minulle, kuinka palkan eteen pitää tehdä töitä."

    Miten tuo lause nyt sitten pitäisi ymmärtää?
  • 2.
    GFDDSRFGSF
    17.6.2008 10:27
    Varmaankin siten, ettei hänkään täydellinen ollut, ehkä kaukana siitä, mutta jonkin tärkeän asian hän kuitenkin onnistui pojalleen opettamaan.
  • 3.
    muttamyos
    18.6.2008 12:17
    Mutta myos siten etta juutalaisia on historiallisesti syytetty muiden tyolla rikastumisesta koronkisokonnan kautta, muiden hyvaksikaytosta.

    Eli 'isa' olisi saattanut panottaa tyonteon tarkeytta ansaitsemisen yli antisemitismiaan.

    On helvetin hienoa etta Suomessa juutalaiset ovat niin hyvin integroituneet yhteiskuntaan etta valtavaesto taysin vieraantunut vanhoista antisemiittisista ennakkoluuloista.

    Vaikka aiemmat kommentit saattavat toki myos johtua heikosta yleissivistyksesta.
  • 4.
    ehwrjj35
    18.6.2008 13:12
    Sehän parodioi sitä, että rasistit usein keskittyvät valittamaan eivätkä tee työtä.
  • 5.
    Psykolofi
    21.6.2008 12:00
    Neljä kommenttia ja asia ymmärretty eri tavalla. Jos lauseesta "Isävainaani oli ehkä kiihkomielinen antisemitisti, mutta hän opetti minulle, kuinka palkan eteen pitää tehdä töitä. " tiputtaisi ehkä sanan pois se palvelisi tarkoitustaan paremmin.

    Ja mitä tulee "koronkiskontaan" niin se on ihan ymmärrettävää juutalaisilta. Mooseksen kirjassa kielletään juutalaisia ottamasta korkoa toisilta juutalaisilta. Näin ollen kateus vei taas kalat katiskasta kun yksi joutui maksamaan korkoa ja toinen. Tokihan myös muutkin kuin juutalaiset olisi halunneet lainata rahaa korotta.

    Myöhemmin euroopassa juutalaisilta oli kielletty lähes kaikki ammatit ja killat. Toisaalta kun sitten muistetaan katolisen kirkon ukaasi joka kielsi kristittyjä pyytämästä korkoa toisilta kristityiltä.
    Kun kukaan ei halunnut lainata rahaa korotta ja juutalaiset eivät saaneet harjoittaa ammatteja on lopputulos aika selkeä. Jäljelle jäi vain yksi ryhmä joka sai uskonsa puolesta pyytää kristityltä valtaväestöltä korkoa.
  • 6.
    hoh ja hoi
    24.6.2008 16:03
    näkeekö joku tässä muka jotain hauskaa?

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...

Lue lisää: Kolumnit

Vielä kerran Diana
Kolumni 2
Miten mies muuttuu
Liisaleenan kolumni
Noblesse oblige
Kolumni 3
Palloliiton arvokas brandi
Saariahon kolumni
Puhinapyhättöpuuh!
Kolumni. Voi vittu niitä... 7
Pienen ihmisen asialla
Kolumni 7
...vai olenko se vain minä?
Kolumni 15
Turha pelätä atomia
Kolumni. Nyt kun Fukushimasta on... 4
Varojemme vartijat
Kolumni 2
Työkansa rintamaan!
Jari Saariahon kolumni