Raiskaajat kertovat tarinansa Redditissä

Reddit-keskustelu paljastaa seksuaalirikollisten ajatukset.

Kuva on kuvituskuva.
Kuva on kuvituskuva.

"Olen yliopistoiän ylittänyt mies, joka on kolmen vuoden sisällä raiskannut useita tyttöjä käyttämällä apuna pakkokeinoja, alkoholia ja muita taktiikoita."

Näin kertoo anonyymi kommentoija Reddit-palvelun raiskauskeskustelussa, jonka avauksessa kysytään: "Redditissä on ollut muutamia keskusteluita raiskauksien uhreista, mutta onko täällä redditoreja tarinan toiselta puolelta? Mitkä olivat motivaationne? Kadutteko tekojanne?"

Kiistanalaisia vastauksia tuli välittömästi.

Anonyymi mies kertoo nykyään olevansa "naimisissa oleva kunnon tyyppi". Hän kuvailee itseään "hyvännäköiseksi mieheksi", joka voisi "saada nättejä tyttöjä joka päivä".

Hän vain aikoinaan kyllästyi naisiin, jotka haluavat seksiä omasta tahdostaan. Voi toista.

"Etsin aina tyttöjä, jotka olivat epävarmoja ulkonäöstään. Tyttöjä, jotka olivat persoonallisen kauniita, mutta eivät seurallista sorttia, enimmäkseen introvertteja -- tyttöä, joka olisi vähän rikkinäinen."

Hän osoitti tytöille huomiotaan, kehui heitä, vei heidät mukaville ensitreffeille ja saavutti heidän luottamuksensa. Kun mies pääsi asuntoonsa asti tytön kanssa, hän teki lähestymisyrityksensä.

Illat, jolloin uhriksi valittu tyttö olikin messissä seksipuuhissa, olivat kirjoittajan mukaan "tylsiä". Hän kuvailee mahtaviksi illoiksi niitä, jolloin "tyttö teki vastarintaa, eikä halunnut antaa periksi. Minun piti vaientaa heidät ja hidastaa tahtiani."

Kyllä, tässä välissä voitte oksentaa. 

Kyseisen miehen tekojen motivaatio oli hänen itsensä mukaan jahtaaminen. Muiksi syiksi keskustelussa nimetään esimerkiksi kavereiden painostus, huonot vaikutteet, rikkinäinen perhetausta ja "väärät" signaalit naisilta. Reddit-käyttäjä "Best_Use_A_Throwaway" kuvailee high school -opiskelukaverinsa Suen olleen "aina aika flirttaileva". Tämä johti tietysti siihen, että mies painosti tytön suuseksiin. Useimmista kommenteista ei käy ilmi, päätyivätkö miehet koskaan lain eteen vastaamaan teoistaan.

Redditin keskustelusta entistä kyseenalaisemman tekee se, että palvelun jenkkikäyttäjistä 72 prosenttia on miehiä. Redditin alakategorioista löytyy muun muassa ryhmät nimeltä r/mensrights ja r/chokeabitch, mikä luultavasti innoitti erästä käyttäjää aloittamaan keskustelun aiheesta "miksi Reddit on niin naisvastainen?" Tämän vuoden huhtikuussa hämmentynyt 14-vuotias tyttö kysyi apua Redditissä. Hän epäili päätyneensä raiskauksen uhriksi. Kommentit olivat kutakuinkin tätä luokkaa: "Kuulepas tyttö, sinä ylireagoit!" Reddit ei siis välttämättä ole kaikista tasapuolisin tai tehokkain foorumi dialogille, joka liittyy seksuaalirikoksiin tai seksuaalirikosepäilyhin. 

Voiko tällainen keskustelu kuitenkin omalta osaltaan tukea seksuaalirikosten estämistä ja rikosten uhrien auttamistyötä?


Lähde: Huffington Post

50 kommenttia

not_rapist

1.8.2012 13:07

Ja sitten itse tarinassa se "vaientaminen" oli pari shottia/drinkkiä ja jonkunlainen esileikki jossa naisella oli pitkiäkin aikoja "estää" miehen teko tai ainakin sanoa ääneen EI.

"They would come over, and I'd always make sure it was real cold in the room, cold enough so that when we started watching the movie I'd say something about being chilly, and grab a big fleece blanket for the both of us. We'd get kind of close, and then maybe ignore the movie for some kissing. After a while, we'd talk some more, and I'd start edging my hands around the under strap of the bra, or maybe a bit into her pants, just kind of playing on the edge to gauge her response. Some girls would stiffen up a little, and that's when you knew they didn't like what was going on. We were in my studio apartment, so the bed served as the couch, and it was easy to start sliding down throughout the movie so we'd be laying down. It was then that I could turn around and get on top of her. The girls usually didn't know how to respond. Some of them were into it, and those nights were usually consensual and boring sex, sometimes followed up by a few more nightly visits before getting the boot. However, the great nights were the ones who squirmed, ones who didn't want to give in. I'd have to shush them down, and try to work on them slowly enough so they didn't know what was going on until it was pretty much already happening. I'm a muscular guy, over 6' around 200 lbs. and most of these girls may have been 125-130, really tiny and easy to pin down. To be honest, even remembering it now, the squirming always made it better, they didn't want it to happen, but they couldn't do anything about it. Most girls don't say no either. They think you're a good guy, and should pick up on the hints, they don't want to have to say "no" and admit to themselves what's happening.

Alcohol helped. Having a few drinks during the movie, or doing a few jello shots that were "prepared for a party that weekend" would usually do the trick. "

Jos kyseessä olisi hyvin nuoret asia olisi tietenkin eri, mutta tässä oli kyse parikymppisistä vähän ujommista tytöistä jotka saivat paljon paremman näköistä kundia kuin mitä normaalisti.

Ymmärrän että tässä on vähän eri asia koska miehen oman kirjoituksen mukaan hän "pakotti" naiset seksiin, mutta mikä on vastuu naisella?

Kumman on vastuu silloin kun naidaan ympäri kännissä? Kumpikaan ei muista puoliakaan tai yhtään mitään mutta vain miestä voitaisiin syyttää raiskauksesta jos naista kaduttaisi (esim. puolison takia).

Sitten vielä vähän vettä myllyyn, toi 14v raiskaus on vielä vähemmän raiskaus kuin tämä koska siinä "syyllinen" ei myönnä mitään ja tytön kertomuksen mitään pakottamista ei tapahtunut, lukekaa itse: "we finally get upstairs and we start making out for a bit. i’m also really shy and quiet when i’m high but i go with it. things start to get a bit heavy and i tell him i’m unsure about this. he just tells me not to worry and i say ok, even though in my mind i’m saying no. i’m just really scared the whole time and eventually he passes out next to me."

Kaksi teiniä polttaa pilveä, tyttö kasvatuksensa mukaan sanoo ei ja sitten kyllä mutta ajattelee EI. No jos kundi joka on ilmeisemmin enemmän pilvessä kuin tyttö ei osaa lukea ajatuksia niin eipä tuo raiskaus voi mitenkään olla. Tässäkin pojan ikä voisi olla merkittävä tekijä koska tyttö on vasta 14 mut mitäs jos tyttö olisi 17 ja poika 14?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Leccare

1.8.2012 13:17

Sivusto kuulostaa siltä, että raiskaajat löytävät samanhenkisiä ihmisiä kannustamaan itseään, vinkkejä tekniikoista sekä mahdollisesti inspiraation uusiiin kokeiluihin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

City

1.8.2012 14:08

not_rapist:

Samainen tyyppi kirjoittaa: "I am a post-colleged age male who raped several girls through use of coercion, alcohol, and other tactics over a course of 3 years." Eli sanoo suoraan raiskanneensa naisia. Lainaamasi pätkä ei mitenkään kumoa tai lievennä asiaa.

Itse tulkitsen tuon kaiken niin, että jätkä häpeilemättä käyttää naisia hyväkseen ja saa heidän olonsa tuntumaan juurikin siltä, etteivät he voi myöntää itselleen sitä, että hommassa on kyse vain ja ainoastaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jota on suunnitelmallisesti pohjustettu alkoholilla jne.

Sanot: "--tytöistä jotka saivat paljon paremman näköistä kundia kuin mitä normaalisti." Eli jos hyväksikäyttäjä on tavallista paremman näköinen mies, niin naisen tulisi vain olla asiasta kiitollinen?

Jos oletettavasti 14-vuotias henkilö avautuu palvelussa siitä syystä, että hän epäilee tulleensa hyväksikäytetyksi/raiskatuksi, niin kaikki fiksut aikuiset toki kommentoivat heti, että nyt tyttö luulee liikoja. Todella kannustavaa. Varmasti edesauttaa sitä, ettei nuori uskalla puhua kenellekään yhtään mistään, kun kaikki on heti pelkän vähättelyn arvoista.

Kirjoitin tuon yhden virkkeen huolimattomasti, pahoittelut: "Tämän vuoden huhtikuussa hämmentynyt 14-vuotias raiskauksen uhriksi päätynyt tyttö kysyi apua Redditissä." Korjaan sen muotoon "Tämän vuoden huhtikuussa hämmentynyt 14-vuotias tyttö kysyi apua Redditissä. Hän epäili päätyneensä raiskauksen uhriksi."

-Essi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

not_rapist

1.8.2012 14:29

Kuten kirjoitin, niin ainoa asia joka tuota muuttaa, on se että kaveri kirjoittaa raiskanneensa. Se kuitenkin kuulostaa enemmän siltä että hän toteutti raiskausfantasiaansa siihen suostuvaisten naisten kanssa.

Luin hyvin tarkkaan tuon 14v kirjoituksen ainakin viiteen kertaan ja siinä sanasta sanaan hän sanoo suostuneensa, mutta korkeintaan ajatelleensa toisin ja sitäkin ilmeisesti jälkikäteen. En lähtisi häntä dissaamaan edes anonyymisti netissä, vaan kehottaisin hakemaan terapiaa. Raiskaus se ei kuitenkaan ollut, koska poika ei ollut raiskaaja. Tuon ikäiselle seksi tuntemattoman kanssa pöllyssä voi kuitenkin olla traumaattinen kokemus.

Huomaatko nuo kaksi eroa näkemyksissä? Koita keskustella asiallisesti, vastaan nyt kuitenkin vielä tähän vaikka tämä trollaamisen puolelle meneekin:

"Sanot: "--tytöistä jotka saivat paljon paremman näköistä kundia kuin mitä normaalisti." Eli jos hyväksikäyttäjä on tavallista paremman näköinen mies, niin naisen tulisi vain olla asiasta kiitollinen?"

En tietenkään sano tai tarkoittanut noin, vaan sanon että nainen joko halusi seksiä tai halusi miehestä jotain muutakin, ja siihen vaikuttaa toisen haluttavuus yllättävän paljon. Voi suostua toisen mieliksi johonkin sellaiseen josta ei itse niin hirvesti välitä, mutta on aika kaukana siis raiskauksesta kuitenkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

City

1.8.2012 14:40

Minun tulkintani tekstistä on erilainen kuin sinun tulkintansi. "Se kuitenkin kuulostaa enemmän siltä että hän toteutti raiskausfantasiaansa." Minusta se kuulostaa ainoastaan seksuaaliselta hyväksikäytöltä.

Pointtini olikin se, että tähän 14-vuotiaaseen suhtauduttiin järkyttävällä tavalla. Siinä mielessä on toissijaista, onko raiskausta oikeasti tapahtunut. Jo se, että otsikko on "I think I might have been raped" on tarpeeksi vakavaa. 14-vuotias ei myöskään välttämättä ymmärrä, mikä on seksiä, raiskausta tai mitä hyvänsä ja mikä ei, mutta hänen huoliaan ei pitäisi missään nimessä vähätellä kuten palvelussa muut kommentoijat tekivät.

Olen todella tyytyväinen, mikäli et tarkoittanut, että naisen pitäisi olla kiitollinen, jos hyvännäköinen mies käyttää häntä seksuaalisesti hyväkseen. Alkuperäisestä tekstistäsi sai tuollaisen kuvan.

-Essi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Arpeutunut

1.8.2012 14:56

Suurkiitos not_rapistille kommentistaan.

Olin yhtäkkiä taas 17, humalassa vanhojenristeilyllä ja hoipertelin ilmaisen viinan perässä tuntemattomien hyttiin. Yksi miehistä osoitti minulle paljon huomiota samalla kun juotti minut elämäni känniin. Suudeltiin, se tuntui mukavalta. Imarteli, kun vanhempi mies osoitti huomiota.

Yhtäkkiä oltiin hänen pedillään, hän repi sukkahousuni yrittäessään ottaa niitä minulta pois. Parransänki raapi kaulaa, yritin sanoa ei mutta mies totesi vain että 'ota rauhallisesti, en satuta sinua'. Sitten hän yhtyi kanssani. Kun homma oli ohi, minut heitettiin hytistä ulos rikkinäiset sukkahousut mytyssä sylissäni.

Kiitos, not_rapist, kun sait tuon tuntumaan siltä, että se olikin minun vikani. Tietysti olisi teininä pitänyt tajuta oman viinapään vajavuus, tietenkään ei olisi pitänyt mennä vieraitten miesten hyttiin. Oma moka siis?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

juuja

1.8.2012 15:25

Yksi kysymys not_rapistille. Mikä kohta tekstistä antaa ymmärtää, että naiset olivat suostuvaisia toteuttamaan miehen raiskausfantasian?

"the squirming always made it better, they didn't want it to happen, but they couldn't do anything about it."

Kirjoittajahan selvästi sanoo, että naiset eivät halunneet sen tapahtuvat, mutteivät voineet estääkään sitä, koska mies oli fyysisesti vahvempi.

Tämä kyllä kuulostaa kovin siltä, että naiset raiskattiin sanan syvimmän merkityksen mukaisesti. Seksiä vasten tahtoa. Kirjoittaja itsekkin sanoo, että hän huomasi naisten vastentahtoisuuden ja naiset olettivat sen riittävän.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jeps666

1.8.2012 15:29

"Welcome to internet, you must be new here"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

OutOfContext

1.8.2012 15:42

Arpeutunut Tänään 14:56. ..öh... miksi vertaat omaa surullista tarinaasi not_rapist nimimerkin esittämään Reddit poimimaan täysin erilaiseen esimerkkiin? Reddit:in tapauksessa oli kyseessä huumepöllyinen teini-ikäinen poika, ei mies. Kerronpa vähän sinulle miessukupuolesta. Jos tyttö oli Redditin tarinan mukaan sanonut pojalle KYLLÄ, niin huumepöllyinen, teini-ikäinen ja kiimainen poika todellakin tarttuu tilaisuuteen kyseenalaistamatta laisinkaan mitä tytön päässä oikeasti saattaa liikkua. Miehet ja varsinkin teini-ikäiset pikkupojat harvoin ymmärtävät naisten sanatonta viestintää (saatikka ajatustenlukua). Sinun tarinassasi oli kysymyksessä kertomasi mukaan MIES jolla yhteiskunnan mukaan oletetaan olevan parempi harkintakyky. Älä siis hysterisoi ja vertaa omia täysin erilaisia kokemuksiasi toisiinsa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

derp

1.8.2012 15:58

Reddit on valtava ja siellä on runsaasti epämääräistä materiaalia ja keskustelua. TJEU /r/spacedicks

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Arpeutunut

1.8.2012 16:18

OutOfContext:

Viittasin kylläkin tähän:

"Jos kyseessä olisi hyvin nuoret asia olisi tietenkin eri, mutta tässä oli kyse parikymppisistä vähän ujommista tytöistä jotka saivat paljon paremman näköistä kundia kuin mitä normaalisti.

Ymmärrän että tässä on vähän eri asia koska miehen oman kirjoituksen mukaan hän "pakotti" naiset seksiin, mutta mikä on vastuu naisella?

Kumman on vastuu silloin kun naidaan ympäri kännissä? Kumpikaan ei muista puoliakaan tai yhtään mitään mutta vain miestä voitaisiin syyttää raiskauksesta jos naista kaduttaisi (esim. puolison takia)."

Hain kommentillani lähinnä takaa sitä, että vastuu olisi jotenkin ollut minun niskoillani. Tiedän kyllä tarpeeksi miessukupuolesta, tapauksesta on jo kohta 21 vuotta aikaa.

Vai että hysterisoin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

not_rapist

1.8.2012 16:54

"Suurkiitos not_rapistille kommentistaan.

Olin yhtäkkiä taas 17, humalassa vanhojenristeilyllä ja hoipertelin ilmaisen viinan perässä tuntemattomien hyttiin. Yksi miehistä osoitti minulle paljon huomiota samalla kun juotti minut elämäni känniin. Suudeltiin, se tuntui mukavalta. Imarteli, kun vanhempi mies osoitti huomiota.

Yhtäkkiä oltiin hänen pedillään, hän repi sukkahousuni yrittäessään ottaa niitä minulta pois. Parransänki raapi kaulaa, yritin sanoa ei mutta mies totesi vain että 'ota rauhallisesti, en satuta sinua'. Sitten hän yhtyi kanssani. Kun homma oli ohi, minut heitettiin hytistä ulos rikkinäiset sukkahousut mytyssä sylissäni.

Kiitos, not_rapist, kun sait tuon tuntumaan siltä, että se olikin minun vikani. Tietysti olisi teininä pitänyt tajuta oman viinapään vajavuus, tietenkään ei olisi pitänyt mennä vieraitten miesten hyttiin. Oma moka siis? "

Päihtyneen seksuaalinen hyväksikäyttö on raiskaus silloin kun uhri on kykenemätön sanomaan vastaan. Kyseenalaistan tässä ainoastaan tilanteen jossa MOLEMMAT ovat tilanteessa ettei tolkkua juurikaan ole, niin mikä tekee pojasta sen enempää syyllisen? Sinun tapauksessasi ilmeisesti kyse oli siitä että toinen osapuoli tiesi mitä teki ja oli vieläpä selvästi vanhempi ja lisäksi juotti humalaan ja käytti seksuaalisesti hyväkseen. Varmasti traumaattinen kokemus eikä jälkikäteinen hymistely siitä mitä sinun olisi tullut tehdä paljonkaan auta.

Miehen näkökulmasta lieventäviä asianhaaroja tuollaisessa tilanteessa (ei siis sinun tilanteessa vaan hypoteettisesti) voisi olla:
-naisen iän väärin arvioiminen
-naisen humalatilan väärin arvioiminen
-naisen halukkuuden juoda liikaa väärin arvioiminen
-naisen halukkuus seksuaaliseen kanssakäymiseen (kuten esileikkiin, suuteluun yms)
-naisen halukkuus seksiin tilanteessa jossa nainen ei sano kieltäytyvänsä

Raiskaus on raiskaus myös silloin kun uhri ei peloltaan kykene vastaamaan missään vaiheessa raiskaajan aiheuttamaan uhkaan. Näin ei liene tilanne ollut silloin kun nainen menee vapaaehtoisesti miellyttävän miehen asuntoon, kyhnää vieressä ja juo viiniä, ja on mukana esileikissä tai ainakin sellaiseksi ymmärrettävässä (rintaliivien availua, käden laittamista housuihin tai paidan alle, hyväilyä ja suutelua) tilanteessa. Tilanteessa jossa korostan nyt vielä kerran että mies ei tekstiensä mukaan ole käyttäytynyt sen enempää agressiivisesti saati uhkailevasti! Ei tarkoittaa ei, hiljaisuus ei tarkoita ei.

Termi squirming no, voi tarkoittaa mitä tahansa. Mitäs jos mies sanoisi moaning always made it better? Jos se tarkoittaa sitä että uhri yritti päästä tilanteesta pois ja mies ei päästäny, kyseessä voi olla raiskaus ja onkin jos mies sen tietoisesti teki.

Edelleen, naisella on siinäkin vaiheessa oikeus kieltäytyä, mutta sanattomasti? Vain jos voidaan sanoa että pelko oli riittävä tai tilanne tarkoituksellisen uhkaava. Aina saa sanoa ei, ainoastaan jälkikäteen mielen muuttaminen ei ole oikein. Huono seksi ei ole raiskaamista (eikä tämä ole tarkoitettu huonoksi vitsiksi). Ja jos tarkkkoja ollaan niin hyvässä seksissä voi olla niin paljon kaikenlaista ääntä ettei jokaista tyynyyn mumistua "en halua" edes kuule.

Se mitä äsken yritin sanoa on se et jos ei oikeasti halua seksiä niin luulisi normaalissa "date rape" tilanteessa tekevän asian niin selväksi ettei kellekään (myös itselleen) jää epäselväksi ettei halunnut. Jää väkisin ajatus että suostui vastahakoiseen seksiin koska ei halunnut sanoa ei vaikka ei seksistä nauttinutkaan. Ja tuli jälkikäteen katumapäälle.

Enemmän olen kuitenkin huolissani siitä että tällaisten takia oikeitakin raiskauksia jää ilmoittamatta ja raiskaajat pääsevät uusimaan tekonsa. Tuomiotkin ovat liian lieviä.

En kuitenkaan usko että asian tiimoilta hyssyttely ja miesten demonisointi tähän mitään muutosta tai parannusta tuo. Lisäksi, ja tämä voi olla monille todella suuri ylläripylläri, mutta syyttömänä raiskaajaksi tuomittu ja leimattu mies voi todellakin saada yhtä suuren trauman kuin raiskauksen uhrikin, joskus jopa suuremmankin.

En hyväksy raiskaamista todellakaan enkä ole ketään raiskannut, enkä todellakaan harrasta seksiä tuntemattomien kanssa enkä varsinkaan kännisten naisten. Minua ei myöskään ole syytetty, epäilty eikä tuomittu raiskauksesta tai sellaisen yrityksestä. Koitan ainoastaan tarkastella tilannetta siltä pohjalta että kyseessä on kaksi ihmistä eikä se mitä toinen mahdollisesti kokee (ehkä jopa jälkikäteen) ole mitä faktisesti tapahtui.

Ymmärrän tuon 14v tytön tuskan, etenkin patatyhmässä Jenkkilässä, hyvässä lykyssä sormessa purity ring, siksi suosittelisinkin tytölle ammattimaista keskusteluapua.

Miksei ketään ole huolestunut siitä mitä pojalle olisi käynyt jos edes raiskausepäily (huhu koulussa riittää) nousisi ilmoille?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

not_rapist_2

1.8.2012 17:03

Lyhyemmin: ovatko maanittelu, juonittelu, lepertely, valehtelu seksin saamiseksi, ruinaaminen, henkinen painostaminen, lahjominen tai niiden odottaminen, vonkaaminen, imartelu, viinan ja/tai ruoan tarjoaminen, itsestään ja kropastaan huolehtiminen seksuaalisen vetovoiman lisäämiseksi sekä seksuaalinen lähentely raiskaamista?

Jos ovat niin mitä se sitten tekee naisista?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Arpeutunut

1.8.2012 17:27

"Rikoslain määritelmä 20 luku. Seksuaalirikoksista

1 § Raiskaus. Joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan.

Yritys on rangaistava."

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

not_rapist

1.8.2012 17:50

Ja millähän perusteella sitten tuomitaan kun molemmat ovat täysin päissään? Molemmat vai? Yhtäaikainen raiskaus.

Niin, luulen vähän että tässä on vielä vanhat asenteet miehestä penetroivana osapuolena taustalla. Eli mies olisi aina se raiskaaja. Mutta jos kumpikaan ei muista yhtikäs mitään mitä tapahtui tai muistavat tapahtumat eri tavoin?

Pitääkö sen olla oikeassa joka jälkikäteen ei halunnut mitään tapahtuvaksi.

Tohon not_rapist_2 kommenttiin, tota mä vähän ajoin takaa...ei oikein missään redditin jutuissa ollut mainintaa väkivallasta tai sen uhasta.

Arpeutuneelle jo vastasin että hänen tapauksensa menisi todennäköisesti kategoriaan , ei kyennyt ilmaisemaan tahtoaan tiedottomuuden eli humalatilan takia ja sen takia että mies antoi ala-ikäiselle viinaa ja oli itse riittävän selvinpäin.

Ymmärrän lainsäätäjän tarkoituksen suojella raiskaukselta esim. vammaisia, huumattuja, liian humalaisia jne. mutta sanavalinnat pelkotilan tai muun avuttoman tilan käsitteet ovat jo niin epämääräisiä että selvännäkemisen kykyä vaaditaan. Kyllä tuo väkivallan uhan pitäisi olla riittävä, lakihan antaa mahdollisuuden myös arvioida tilannetta kokonaisvaltaisesti eli oliko uhrilla perusteltua syytä epäillä tekijän vaarallisuutta jne.

Tulee mieleen tutkimus jossa 90% naisista oli kokenut seksuaalista väkivaltaa ja mukaan pääsi jos oli "kokenut" tilanteen joskus epämiellyttäväksi, kuten esimerkiksi kuullut härskin vitsin tai kokenut jonkun katseen "sopimattomaksi". Samaa sarjaa kuin tämä:
http://www.omatrajani.fi/fi/mita+vakivalta+on/seksuaalinen+hairinta/

Kyseessä on häirintä vasta sitten kun se on jatkuvaa/toistuvaa eikä lopu kohteen pyynnöstä huolimatta. Siihen asti se on jotain flirtin (jos flirttaaja täyttää oman haluttavuuden kriteerit) ja moukkamaisen käytöksen väliltä (ei täytä kriteerejä)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Erinkana

1.8.2012 20:47

"Ja millähän perusteella sitten tuomitaan kun molemmat ovat täysin päissään? Molemmat vai? Yhtäaikainen raiskaus.

Niin, luulen vähän että tässä on vielä vanhat asenteet miehestä penetroivana osapuolena taustalla. Eli mies olisi aina se raiskaaja. Mutta jos kumpikaan ei muista yhtikäs mitään mitä tapahtui tai muistavat tapahtumat eri tavoin?"

Ehkä sillä perusteella, että yleensä nainen on se johon sattuu fyysisesti (ja henkisesti). Harvemmin miehen anukseen ollaan työntämässä tappia. Niitäkin tapauksia on, mutta fakta on se, että naiset ovat enemmistönä raiskauksen uhrina. Ja vastentahtoisesti harrastettu sattuu. Emätin kun ei kostu eikä veny, jos se ei kiihotu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Daenerys_

1.8.2012 22:08

not_rapist, ei tarvitse arvuutella. On helpompiakin keinoja. 1. Aika monet huomaavat jos toisella on epämukava olo. 2. Edellämainitun voi varmistaa, tai muuten vain varmistaa ennen aktia "oletko varma että haluat tätä/ oletko ok?"

Kysyminen ei vie viittäkään sekuntia. Se miksi näissä epämääräisissä tilanteissa mies ei kysy, on se ettei halua väärää vastausta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

not_rapist

2.8.2012 19:10

""Ja millähän perusteella sitten tuomitaan kun molemmat ovat täysin päissään? Molemmat vai? Yhtäaikainen raiskaus.

Niin, luulen vähän että tässä on vielä vanhat asenteet miehestä penetroivana osapuolena taustalla. Eli mies olisi aina se raiskaaja. Mutta jos kumpikaan ei muista yhtikäs mitään mitä tapahtui tai muistavat tapahtumat eri tavoin?"

Ehkä sillä perusteella, että yleensä nainen on se johon sattuu fyysisesti (ja henkisesti). Harvemmin miehen anukseen ollaan työntämässä tappia. Niitäkin tapauksia on, mutta fakta on se, että naiset ovat enemmistönä raiskauksen uhrina. Ja vastentahtoisesti harrastettu sattuu. Emätin kun ei kostu eikä veny, jos se ei kiihotu. "
Jos toista sattuu niin sen huomanneekin. Kännipanoissa harvemmin sattuu ketään ja kulli tulee kyllä ihan yhtä kipeäksi kuin pimppakin jos kuivana panee

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

not_rapist

2.8.2012 19:13

"not_rapist, ei tarvitse arvuutella. On helpompiakin keinoja. 1. Aika monet huomaavat jos toisella on epämukava olo. 2. Edellämainitun voi varmistaa, tai muuten vain varmistaa ennen aktia "oletko varma että haluat tätä/ oletko ok?"

Kysyminen ei vie viittäkään sekuntia. Se miksi näissä epämääräisissä tilanteissa mies ei kysy, on se ettei halua väärää vastausta. "
Joo, just näin. Nainen ei sano mitään niin miehen velvollisuus on kysellä haluuthan sä tätä? Oikein alfauroksen naimiselta kuulostaa. Uskomatonta. Ettei sentäs pitäs saada suostumus kirjallisena ja todistajien kera?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jeppisjee

2.8.2012 19:22

not_rapist: "kulli tulee kyllä ihan yhtä kipeäksi kuin pimppakin jos kuivana panee."

oot siis kokeillu? oot selvästi siis vahingossa lisänny nimimerkin eteen ton not-sanan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

not_rapist

2.8.2012 20:19

Joo jäin kiinni, Jeppisjee on cityn serlokki. Ilmeisesti siis myös se ettei nainen kostu on miehen vika:) Naisethan eivät ole yksilöitä jotka kostuvat eri tavalla ja vähintään siis on miehen velvollisuus saada nainen kosteaksi.

http://www.help-menopause.com/kuiva-ematin.html

Erityisen kiusallinen vaiva on tietenkin nuorilla naisilla, mutta ei kovin harvinainen kuitenkaan.

Kulli tulee kipeäksi myös liian pitkäaikaisesta seksistä, liian usein harrastetusta seksistä, liian kuivasta anaaliseksistä ja liian kuivasta suuseksistä. Lisäksi kulleissa on eroja, niin kuin pipareissakin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Daenerys_

3.8.2012 01:48

not_rapist, miksi otat tämän niin henkilökohtaisesti? Se mitä ehdotin, helpottaisi paljon niiden hyvien tyyppien elämää, joita syytetään turhaan raiskauksesta tai hyväksikäytöstä. Ideaalia olisi, jos kaikki pystyisivät sanomaan mitä haluavat ja eivät halua. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Miksi EI käyttäisi sitä muutamaa sekuntia varmistaakseen, että toinen on ok tulevan kanssa? Jääräpäisyydestä? "Mähän en tee, miks meidän aina pitäis??" Alanko mäkin itkemään ja potkimaan, kun vastuu raiskauksesta vieritetään naisen niskoille? Samoin ehkäisy? Rauhoitu, mä en ole syyttänyt sua mistään. Ehdotus oli ihan yleisesti kaikille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hmmmm3453245

3.8.2012 14:20

Valehteleminen seksin vuoksi ei ole rikos, eli siis jos kerron naiselle, hänen olevan kaunein kenet olen koskaan tavannut ja heti seksin jälkeen vien hänet linnaani, jossa asumme elämämme loppuun asti onnellisina. Kun todellisuudessa häivyn 5 min aktin jälkeen, vastenmielistä, mutta ei rikos.

Raiskaus edellyttää seksitä kieltäytymistä, siis sanaa EI

Todellisuudessa, en usko kovinkaan monen haalivan hurjan kännisä painisa pantaviksi, ellei oma kunto ole suunnilleen samaa luokkaa.

Viimeiseksi, jo lapselle sanotaan "älä ota karkkia vierailta", "älä lähde vieraan mukaan".

Puskaraiskaus on karmea rikos, johon ei ole lieventäviä seikkoja.

Jos kännissä lähtee miehen matkaan, jonka kulttuurissa naisen arvo on jossain koiran ja hevosen välissä. On ihan turha kuvitella EI sanan merkitsevän mitään. Typerä nainen...

Tai jos lupaa kännissä känniselle seksiä ja kun terska on siinä "huulilla" muuttaa mielensä... Typerä nainen

Tai jos kännissä kokee salama rakastumisen, avioliitosta huolimatta ja päätyy tekoihin, joita selvinpäin katuu, niin kyse EI ole raiskauksesta, vaan typerästä naisesta.

Kyllä naisilla PITÄÄ olla vastuu omista valinnoistaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

not_rapist

3.8.2012 17:19

"elämää, joita syytetään turhaan raiskauksesta tai hyväksikäytöstä. Ideaalia olisi, jos kaikki pystyisivät sanomaan mitä haluavat ja eivät halua. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Miksi EI käyttäisi sitä muutamaa sekuntia varmistaakseen, että toinen on ok tulevan kanssa? Jääräpäisyydestä? "Mähän en tee, miks meidän aina pitäis??" Alanko mäkin itkemään ja potkimaan, kun vastuu raiskauksesta vieritetään naisen niskoille? Samoin ehkäisy? Rauhoitu, mä en ole syyttänyt sua mistään. Ehdotus oli ihan yleisesti kaikille."

Tässä on kyse siitä ettei naiselle kuuluisi vastuuta mistään. Miksi nainen joka ei halua "raiskatuksi" käytä yhtä sekuntia siihen että sanoo EI? Hänellähän siinä enemmän pelissä vai?

Yksinkertaisesti, se ei ole miehen velvollisuus missään mielessä kysyä sitä erikseen, tilanteessa jossa ollaan ja harrastettu pettinkiä ja ollaan ihan oikeasti aikuisia.

Mä olen ton hmmmmm kanssa todella eri mieltä mutta en nyt jaksa kirjoittaa mistä kaikesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Oikea_

3.8.2012 17:31

Reddit on kiva paikka. Siellä r/mensrightissä linkattiin kyselytutkimukseen, jonka mukaan öbaut puolet amerikkalaisnaisista ovat raiskanneet. Siis oman kertomansa mukaan.

Khaleesi, montakos kertaa olet kysynyt ennen aktia, haluaako toinen tätä? Yhden kerran? Nolla kertaa? Joka vitun kerta?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Esko_p

4.8.2012 10:37

Voi h* teitä feministejä. Ette sitten pysty kirjoittamaan yhtään puolueetonta pätkää? Juttu vaikutti asialliselta siihen saakka, kunnes vedit mukaan Mens' rights subredditin. Mitä ihmettä sillä on tekemistä asian kanssa??? Se että miehet haluavat oikeuden lapsien huoltajuuteen, vapautuksen asepalveluksesta, tasavertaisuuden oikeusistuimissa ja niin edelleen, ei liity mitenkään sekopääraiskaajiin.

Pitääkö meidän miesaktivistienkin liittää lapsimurhia käsitteleviin kirjoituksiin feministinen liike - ikäänkuin se suosisi niitä???

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

City

4.8.2012 17:06

Esko_p:

"Redditin alakategorioista löytyy muun muassa ryhmät nimeltä r/mensrights ja r/chokeabitch, mikä luultavasti innoitti erästä käyttäjää aloittamaan keskustelun aiheesta "miksi Reddit on niin naisvastainen?""

Nämä mainitaan siksi, että ne luultavasti toimivat innoittajina naisvastaisuuskeskustelulle.

-Essi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Esko_p

4.8.2012 19:08

"Nämä mainitaan siksi, että ne luultavasti toimivat innoittajina naisvastaisuuskeskustelulle.

-Essi"

Eli miesaktivismi on sinusta yhtä kuin misogynia. Noh, siinähän ei ole mitään uutta telaketjufeministeille. Hyvä kun tunnustit ideologiasi. On se silti niin surullista, että sinun kaltaisesi ahdasmieliset vihanlietsojat vievät mediaa narussaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

City

4.8.2012 20:38

Sama kohta on Huffington Postin jutussakin, jossa uumoillaan, että tuo on omalta osaltaan herättänyt naisvastaisuuskeskustelun. En väitä, että miesaktivismi olisi sitä tai tätä. Naisvastaisuuskeskustelun aloittaja on voinut inspiroitua kyseisestä alakategoriasta.

-Essi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.8.2012 12:00

Tässä taas nähdään kun joku puhuu raiskauksesta niin on feministit ja miehet syyttelemässä toisiaan. Raiskaus on aina raiskaus, sama kuka sen on tehnyt, ja meidän yhteiskuntamme hyysää näitä sairaita p**kiaisia. Ja joka iikka, joka kyseisen teon on tehnyt pitäisi laittaa vankilan jälkeen syyniin, hoitoon ja nilkkapantaan väh 15:ta vuodeksi, ellei pidemmäksikin aikaa. Ja rangaistukset aina rankimman mukaan, aivan sama onko eka kertalainen vai ei. 7 vuodeks kun lyö ekaks lukkojen taakse ja sit nilkka pantaan pariksi kymmeneksi vuodeksi ni jos ei lopu sillä, niin sitten lopullisesti lukkojen taakse.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

dachs

5.8.2012 13:46

Jutun kirjoittajalle tiedoksi, tuo "14-vuotias tyttö" oli 4chanin trolli, todennäköisemmin teini-ikäinen poika.

http://archive.foolz.us/tv/thread/22492144

Tervetuloa internetin ihmemaailmaan. Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

City

5.8.2012 13:55

Kiitos linkistä. Ja kyllä, netissä kuka vain voi väittää olevansa mitä vain. Toivon, että aika moni tämänkin jutun kommenteista on trollausta. En tietenkään myönnä, että omakin juttuni on tarkoituksella kirjoitettu provosoivasti.

-Essi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Henriko

5.8.2012 17:22

ööh... miten men's rights liittyy raiskauksiin? Samalla tavalla kuin women's rights vauvojen tappamiseen?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

City

5.8.2012 17:40

Missäänhän ei sanota, että miesten oikeudet liittyisivät jotenkin raiskauksiin. Mensrights-kategoria on mainittu siksi, että se liittyy siihen, että Reddit on hyvin miesvaltainen, ja näin ollen ei välttämättä ole paras paikka mahdollisimman tasapuoliselle keskustelulle. Esimerkiksi juuri mensrights ja chokeabitch ovat voineet provosoida naisia Redditissä samalla tavalla kuin miehet voivat provosoitua, jos jossakin yhteydessä puhutaan ainoastaan naisten oikeuksista.

-Essi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

yesorno

5.8.2012 19:46

Luulisi miehen huomaavan, onko nainen innokkaasti mukana touhussa vai ei. Jos on jotain epäselvyyttä siitä, haluaako nainen seksiä, niin aina voi kysyä suoraan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Henriko

5.8.2012 22:26

en nyt oikein tajua tuota perustelua. miesten oikeudet eivät ole mikään provosointikysymys, paitsi ehkä joillekin femutoimittajille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

City

5.8.2012 22:48

Ei voi mitään. :D Ainakin tästä oppii jälleen sen, miten eri tavalla ihmiset tulkitsevat tekstejä. Jos ei muuta, niin tämän myötä voin jälleen yrittää ilmaista itseäni selkeämmin.

t. Femu-Essi telaketjuineen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

elsaaaa

7.8.2012 11:34

"Ja millähän perusteella sitten tuomitaan kun molemmat ovat täysin päissään? Molemmat vai? Yhtäaikainen raiskaus."

Rikoslain mukaan päihtyneisyys ei tee rikoksentekijästä, tässä tapauksessa raiskaajasta, syyntakeetonta. Täten myös alkoholin vaikutuksen alaisena oleva ihminen on rangaistusvastuussa omista teoistaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vaikeetaon

7.8.2012 15:38

"Miksi EI käyttäisi sitä muutamaa sekuntia varmistaakseen, että toinen on ok tulevan kanssa?"

Siksi, että se ei ole kovin seksikästä. Jos kysyt naisilta millainen mies on seksikäs, vastaus on lähes poikkeuksetta: mies, joka tietää mitä tekee ja ottaa mitä haluaa kyselemättä. Ei ole oikein linjassa minkään "onhan se nyt ihan ok kulta, että me harrastamme seksiä?" -kyselyiden kanssa.

Ja tosiaan, miksei se nainen voi sanoa "ei"? Ei se nyt niin pitkä ja vaikea sana ole, etteikö sen sanomisen luulisi jopa naisen kaltaiselta hyvin alkeelliselta ja viettiensä vietävissä olevalta olennolta onnistuvan. Ihan turha itkeä jälkikäteen, jos ei kykene tuota lyhkäistä sanaa sanomaan, kun on tilanne päällä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Erkki_p

7.8.2012 17:46

"Ei voi mitään. :D Ainakin tästä oppii jälleen sen, miten eri tavalla ihmiset tulkitsevat tekstejä. Jos ei muuta, niin tämän myötä voin jälleen yrittää ilmaista itseäni selkeämmin.

t. Femu-Essi telaketjuineen"

Essi, oletko tosiaan noin tyhmä vai esitätkö vain sellaista aatteesi vuoksi? Väitätkö todellakin, että siitä ei nousisi samanlaista haloota, jos joku mieskirjoittaja kertoisi feminismin toimivan mahdollisesti vauvamurhien innoittajana.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

City

7.8.2012 18:08

En, enkä väitä.

-Essi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

not_rapist

7.8.2012 22:48

""Ja millähän perusteella sitten tuomitaan kun molemmat ovat täysin päissään? Molemmat vai? Yhtäaikainen raiskaus."

Rikoslain mukaan päihtyneisyys ei tee rikoksentekijästä, tässä tapauksessa raiskaajasta, syyntakeetonta. Täten myös alkoholin vaikutuksen alaisena oleva ihminen on rangaistusvastuussa omista teoistaan. "

Niin, millä perusteella tuomitaan? Ilmeisesti oletat että raiskaaja olisi silloin mies! Entäs jos mies sammui ensin ja nainen harrasti seksiä miehen kanssa ilman tämän suostumusta?

Millä perusteella ylipäätään kyseessä voi olla raiskaus jos kumpikaan ei muista mitä tapahtui? Tarkoitan sitä että useimmiten näihin tapauksiin sisältyy kaikennäköistä säätöä ja tunteet ovat olleet ihan erilaisia kännissä kuin selvinpäin. Nainenkin on saattanut näyttää ihan kauniilta (vitsivitsi).

Monilla miehillä ei kännissä seiso, monilla seisoo. Ovat ilmeisesti potentiaalisia känniraiskaajia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pieninainen

11.8.2012 19:10

Naiset ja miehet eivät ole tasa-arvoisia vieläkään. Nyky-yhteiskunta opettaa "Älä tule raiskatuksi", kun sen oikeasti tulisi opettaa "Älä raiskaa"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

viisikirjaiminen

13.8.2012 14:55

Jos mies kysyy, haluaako nainen seksiä, niin sehän on ihan tilanteeseen sopiva kysymys. En usko että siinä on naisten mielestä mitään epäseksikästä. Pikemminkin se, että mies vain puskee päälle kysymättä mitään ja vaikka nainen ei edes vaikuttaisi kiinnostuneelta, antaa miehestä epätoivoisen ja teinimäisen kuvan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hopo_hopo

17.8.2012 13:01

Onneks en harrasta seksiä naisten kanssa.

"Naiset ja miehet eivät ole tasa-arvoisia vieläkään. Nyky-yhteiskunta opettaa "Älä tule raiskatuksi", kun sen oikeasti tulisi opettaa "Älä raiskaa""

Paskapuhetta.

"Jos mies kysyy, haluaako nainen seksiä, niin sehän on ihan tilanteeseen sopiva kysymys. En usko että siinä on naisten mielestä mitään epäseksikästä. Pikemminkin se, että mies vain puskee päälle kysymättä mitään ja vaikka nainen ei edes vaikuttaisi kiinnostuneelta, antaa miehestä epätoivoisen ja teinimäisen kuvan."

Ja vitut tällekin. Jää pillut nössöltä saamatta.

Miksei se nainen sano ettei halua, ihan selkeästi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

raiskattu

25.9.2013 13:56

Olen erikoistunut näihin kännipanoihin nuoruudessani. Baarista lähdin miesten matkaan kerran jos toisenkin ja tapahtuipa sitäkin että aamulla heräsin tuntemattoman miehen vierestä alastomana ilman mitään muistikuvia edellisyön tapahtumista. En kokenut edes tällaisessa tilanteessa tulleeni raiskatuksi, koska tunnen itseni ja jotenkin "tunsin" aamulla herätessäni, että olin varmaankin yöllä ollut suostuvainen.

Kuitenkin kerran kävi niin, että olin tutun tutulla ryypiskelemässä ja jossain vaiheessa paikan omistaja kantoi minut makuuhuoneeseen. Olin todella humalassa, lähes tajuttomassa tilassa ja koitin estellä miestä. Sanoin useasti "älä" (tosin sammaltaen), mutta ilmeisesti minun olisi pitänyt sanoa "EI" mahdollisimman selkeästi artikuloiden ja kovaan ääneen sekä riehua, potkia, kiljua ja estellä tilastani huolimatta. Kaveri näet repi minulta housut pois, hoiteli hommat ja kehuskeli vielä myöhemmin kavereilleen kuinka hyvä pano olin. Itselle jäi todella hirveä olo tapahtuneesta ja vasta vuosien päästä sallin itseni todeta, että tämä hemmo oli raiskannut minut.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

penttikäinen

9.8.2016 13:48

Tykkäsit kuitenkin. Et kehtaa vaan myöntää. Olit aivan pillu märkänä, kun sun sisääs työnnyttiin. Kaikki naiset rakastaa raiskausseksiä. Minkäs teet. Ootte kaikki lutkia.

joosef 55

3.5.2014 19:48

on kokemus joissa tuntematon seuraan liittynyt nainen on ehdottanut minulle 3minnuutin tyttavuuden jälkeen sitä.yleisellä kadulla .Toinen kokemus jossa tuntematon nainen haluaa keskustella rautatieasemalla, ja jatkuvast siinä ohessa järjestää tilanteita erillaisilla tempuilla, joissa minun pitäisi koskea hänen puhelimeensa kenkiin käsilaukkuun,hyvän näköisiä naisia harmi että en osaa seurustella ja siksikin
.jäi siihen.Olenko vainoharhainen jos ajattelen että kun poliisia työllistää monesti perätön ilmoitus siitä oli päijäthämeen poliisin lehtiartikkeli jossa poliisi harmitteli asiaa,voisikko
olla niin että jotkut keräävät dna ja vaateiden kuitu sekä sormen jälki näytteitä kadulla,jolloin saa
uskomaan että on oikea tapaus.En tarkoita sitä että henkilöt syyttäisivät minua,vaan sitä että
tarkoitus on saada esille tutkimuksiin teknistä näyttöä,ilman että mainitaan kenelle ne kuuluvat,tärkeintä on että jotain löytyy ei ketään nimeä tarvitse antaa poliisille.Monet perättömät
ilmoitukset todetaan perättömäksi kun ei ole todisteita.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jeez

2.12.2015 10:18

Niin eli jos mies pakottaa naisen seksiin/ makaa tämän kanssa väkisin ja jos nainen itkee ja yrittää vastustella ja työntää miestä pois/ päästä tämän otteesta pois esimerkiksi selvästi peloissaan (tai sitten ei, ihan sama), niin se ei ole raiskaus jos nainen ei ole sanonut selvästi EI. Kun nuo muut tunnusmerkithän eivät riitä? **ttu mitä idiootteja täällä kirjoittaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi