Rapu rallaa Turussa

TOK-ravintolat tuovat ravustuskauden alettua saksiniekka-menunsa turkulaisten ulottuville.

Rapujuhlat ravintolassa.
Rapujuhlat ravintolassa.

Rapu rallaa

Jokseenkin on sellainen olo, että rapukausi on merkki kesän loppumisesta. Niin nytkin, kun TOK-ravintolat tuovat ravustuskauden alettua saksiniekka-menunsa turkulaisten ulottuville. Oscarin Olohuone ja keittiö, ravintola Samppalinna, YläBörs ja Auroran tilausravintola Herttua ovat kukin luoneet oman rapumaisen ruokalistansa kauden kunniaksi. Rapujuhliin kuuluvat olennaisena osana myös snapsit ja snapsilaulut, joskin laulaminen on ehkä parempi jättää ravintolassa väliin. TOK-ravintoloiden sivuilla on kuitenkin luettavissa laulunsanoja yleisimpiin rapujuhlissa laulettaviin snapsilauluihin, mm. tietysti Helan går.

Ainakin YläBörsissä rapumenusta nautiskellaan syyskuun loppupuolelle asti.

Fingerporilliset

Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuvan mukaan nimensä saaneet tuotteet tarjoavat olutta ja lonkeroa suomalaiseen makuun. Fingerpori Bisse on suomalaista lagerolutta parhaimmillaan ja Fingerpori Lonkku puolestaan kotimaista greippilonkeroa. Fingerpori-sarjakuvan yksittäiset hahmot ja heidän tokaisunsa huvittattavat pullojen etiketeissä.
Suurimmista päivittäistavarakaupoista 22.8. alkaen.

Taas uusi Subi

Muutama kuukausi sitten avattiin Runosmäkeen uusi Subway-ravintola, ja lisää on luvassa. Hiljattain kauppakeskus Myllyyn asessään Suomen 87. Subipaikka. Myllyn ensimmäisessä kerroksessa sijaitseva ravintola houkuttanee paikalle paljon shoppailijoita.
Subway, kauppakeskus Mylly

Amarillo live

Amarillo aloittaa uusien livekeikkojen klubin elokuussa lomien loputtua. Maistiaisia on saatu jo kesällä ja tunnelmallista menoa jatkaa 5.8. Red Hot Chili Peppers Project, jossa mukana on tällä kertaa mm. Suburban Tribesta tuttu Ville Tuomi. Liveillat jatkuvat pitkälle syksyyn.
Amarillo, Aurakatu 5

Oscarin yrtit

Oscarin Olohuone ja Keittiö –ravintola meni ja avasi oman yrttitarhan puistoravintolan yhteyteen. Omista yrteistä valmistetaan päivittäin kahta eri yrttiöljyä lounaan ja à la carte -listan annosten salaattien kastikkeeksi. Omat yrttiöljykastikkeet on otettu positiivisesti vastaan. Kesäkaudella Oscarin Olohuone ja Keittiö on ollut yrttituotannossaan omavarainen.
Oscarin Olohuone ja Keittiö, Kauppiaskatu 6

Auran karaoke

Kesän alussa auennut ravintola Aura on aloittanut karaoke-illat. Oman elämänsä supertähteä voi leikkiä joka perjantai ja lauantai. Itse ravintolaan on vapaa pääsy aina. Jos karaoke ei kiinnostakaan, on Auran patio käymisen arvoinen paikka.
Streetbar Aura, Yliopistonkatu 23

Jazzia aulassa

Aula Cafe on aloittanut rennot jazzbrunssi -nimellä kulkevat lauantainsa. Tiedossa on klo 11-15 mm. jazzia, soulia ja folk-musiikkia. Itse brunssikattaus on tehty tasokkaista ja tuoreista raaka-aineista ja se houkuttelisi varmasti paikalle ruokailijoita ilman musiikkiakin. Hintaa brunssille kertyy 15 euroa.
Aula Cafe, Itäinen Rantakatu 4-6

Dennis muuttaa

Ei hätää, ei se keskustan Dennis, vaan Länsikeskuksen Citymarketissa vuodesta 1999 toiminut ravintola. Helsinkiinkin kesän aikana toimintaansa laajentanut ravintola palvelee nyt Länkkärissä entistä paremmissa tiloissa, kiitos Länkkärin laajennusremontin, myös lauantaisin ja uudistetulla menulla.
Ristorante Dennis, Markulantie 150



Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom. 1
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...

Lue lisää: Ravintolat

Kuultua
Helsingin ravintolauutiset
Kuultua
Helsingin ravintolauutiset
Kuultua: klubit
Helsingin klubiuutiset
Akilandia
Minne Helsingissä on Aki Kaurismäen kamera katsonut?
Rokkia wingseillä Turussa
Priman alakertaan Aurakadulle aukesi huhtikuussa rokkibaari...
Spy Hard
Kun muut bailaavat, me vakoilemme.
Ravintolauutiset: Helsinki
Suuri ravintolaäänestys `08 - Tampere
Tampereen parhaat ravintolat 1
Kuultua
Helsingin ravintola- ja... 2
Spy Hard
Kun muut bailaavat, me vakoilemme.